Murhatun tsaariperheen tarina kiehtoo edelleen – kuka oikeastaan oli Berliinissä kanavasta nostettu vale-Anastasia?

Ariel Lawhon: Minä olin Anastasia. Suom. Päivi Rekiaro. 460 s. Docendo Kuva: Docendo, Kristee Mays Photography

Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II perheineen murhattiin Jekaterinburgissa vankitalon kellarissa heinäkuussa 1918. Viisilapsisen perheen kohtalo oli kauan kertomusten varassa, sillä hautakuoppa uhreineen löytyi vasta 1991. Pojan ja yhden tyttären jäänteet löytyivät vasta vuonna 2007.

Pitkään tsaariperheen murhan jälkeen huhuttiin yhden lapsista pelastuneen verilöylystä.

Helmikuussa 1920 Berliinissä nostettiin kanavasta itsemurhaa yrittänyt nuori nainen, joka väitti olevansa Anastasia Nikolajevna Romanova, teloitetun tsaarin nuorin tytär.

Merkillistä oli, että naisen ikä, lukuisat arvet, kielitaito ja tsaariperheen asioitten tuntemus täsmäsivät. Tunnistajia ja uteliaita parveili naisen ympärillä. Heissä oli etäisiä Romanoveja, tsaariperheen palvelijoita ja Rasputinin tytär. Moni halusi uskoa tai oli vähintään epävarma.

Todisteita puitiin oikeusistuinta myöten. Kyse oli myös tsaarin Englantiin tallettamista varoista. Naisella riitti suojelijoita.

Aiheesta tehtiin elokuvakin (1956), jonka pääosaa näytteli Ingrid Bergman.

Amerikkalainen menestyskirjailija Ariel Lawhon on kirjoittanut Anna Andersoniksi nimetyn naisen tarinan. Sen rinnalla hän kertaa tsaariperheen vaiheet bolsevikkien tekemän vallankumouksen alusta traagiseen loppuun asti.

Romaanin pohjana Lawhon on käyttänyt aiempia elämäkertoja, kirjeitä ja lehtileikkeitä. Hän vie lukijan Aleksanterin palatsiin, kun oikeusministeri Kerenski ilmoittaa perheelle, että Nikolai on enää vain kansalainen ja vanki ja perheen asema sen mukainen.

Tsaariperhe kuljetetaan eristyksiin Siperiaan. Vartijoissa oli vallastaan nauttivia raakalaisia, mutta myös salaa myötätuntoisia. Oikean Anastasian (1901–1918) vaiheet ovat jännittävää luettavaa, vaikka lopputuloksen tietääkin.

Anna Andersonin elämän Lawhon on kirjoittanut takaperoisesti. Teos alkaa, kun Yhdysvaltoihin muuttanut Anna on 70-vuotias ja kuulee oikeuden päätöksen: ei ole todisteita, että hän olisi Anastasia. Lopussa naisen arvoitus paljastuu, myös arpien synty.

Takaperoisuus hankaloittaa lukemista, mutta Lawhon haluaa lukijan punnitsevan aikalaisten silmin, onko Annan kertoma totta ja millaisena hän vetosi yleisöön. Anna Anderson kuoli vuonna 1984.

Lawhon havainnollistaa kiinnostavasti historian erään sivupolun.

Vale-Anastasian tarina on edelleen kertomisen arvoinen. Kuva: Docendo