
Oirehtiiko koirasi? Kevät voi aiheuttaa monin tavoin terveysongelmia
Koiran siitepölyallergia voi ilmetä esimerkiksi punoituksena varpaiden väleissä ja näppyinä kuonossa.
Keväällä koiranomistajan tulee olla tarkkana etenkin metsässä kyiden varalta. Kuvan koirat telmivät koirametsässä, jossa niitä voi pitää vapaana myös kiinnipitoaikana. Kuva: Taina RenkolaTalven jälkeen lemmikeillä on kevättä rinnassa ja kuonossa, kun sulavan lumen alta paljastuu toinen toistaan houkuttelevampia hajuja.
Lämpenevä sää tuo mukanaan myös monia vaaranpaikkoja. Auringon lämpö herättää niin käärmeet kuin punkit, joista jälkimmäisille riittää lämpötilan kipuaminen viiteen asteeseen.
Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja ja eläinlääketieteen lisensiaatti Heidi M. Elomaa kertoo löytäneensä omasta koirastaan ensimmäisen punkin jo viime viikolla.
Etelässä koiranomistajien on siis syytä suunnata pikimmiten apteekkiin tai eläinlääkäriin hankkimaan punkkikarkote. Tarjolla on sekä reseptivapaita että reseptilääkkeitä.
”Apteekeissa saa hyvää neuvontaa. Ilman reseptiäkin löytyy hyviä vaihtoehtoja. Riippuu siitä, mistä itse tykkää ja mikä toimii omalle koiralle”, hän neuvoo.
Omilla koirillaan Elomaa suosii suun kautta annettavia ja pitkävaikutteisia punkkilääkkeitä. Ne sopivat etenkin paljon uiville ja pitkäkarvaisille koirille.
Ulkoileva kissa on syytä yhtä lailla suojata punkeilta. Jos kotoa löytyy sekä koira että kissa, tulee karkote valita tarkkaan, sillä osa koirien punkkilääkkeistä on kissoille vaarallisia.
”Punkkikausi pidentyy ilmaston lämmetessä. Viime vuonna määräsin vielä lokakuussakin punkkilääkkeitä.”
Punkkikarkotteiden vaikutusajat vaihtelevat viikoista kuukausiin.
Suun kautta otettavien lääkkeiden vaikutus kestää yleensä 12 viikkoa, valeluliuoksilla 4 viikkoa ja punkkipannoilla jopa yli puoli vuotta. Seuraavan punkkikarkotteen laittopäivä kannattaa merkitä jo edellistä antaessa kalenteriin.
Osa lääkkeistä karkottaa ja osa tappaa punkkeja. Lemmikissä voi siitä huolimatta olla punkkeja, minkä vuoksi turkin päivittäinen tarkistaminen on hyvä ottaa rutiiniksi.
”Punkkikausi pidentyy ilmaston lämmetessä. Viime vuonna määräsin vielä lokakuussakin punkkilääkkeitä”, Elomaa kertoo.
Lemmikin turkin tarkistamisesta punkkien varalta kannattaa tehdä päivittäinen rutiini. Kuva: Satu LehtonenKyykäärmeen puremalta ei voi suojautua samaan tapaan etukäteen, minkä vuoksi lemmikinomistajan oikea toiminta on pureman sattuessa ensiarvoisen tärkeää.
Kyyn purema on kaikkein vaarallisin keväällä, jolloin kyyt erittävät paljon myrkkyä. Erityisen vaarallinen purema on pienille koirille, pennuille ja senioreille.
Purematilanteessa lemmikki täytyy pitää mahdollisimman liikkumattomana, jotta myrkky ei pääse leviämään. Hoitoon on lähdettävä välittömästi, mutta eläinlääkäriin kannattaa soittaa etukäteen.
”Osa kyyn puremista hoituu nesteytyksellä, mutta joskus tarvitaan vastamyrkkyä, jota ei ole joka paikassa saatavilla”, Elomaa sanoo.
Lemmikille ei pidä antaa omin päin kyytablettia, sillä se voi rasittaa eläimen munuaisia ja häivyttää pureman aiheuttamia oireita.
Jos käärme on purrut lemmikkiä päähän niin, että turvotus tukkii hengitystiet, voi eläinlääkäri kuitenkin jossain tilanteissa suositella tabletin ottamista.
”Osa puremista hoituu nesteytyksellä, mutta joskus tarvitaan vastamyrkkyä.”
Joskus käärme pääsee puremaan lemmikkiä niin, ettei omistaja huomaa. Tällöin koira voi muuttua voimattomaksi, väsyneeksi ja se voi kuolata tai oksennella.
”Käärmeen hampaista ei jää kovin isot jäljet, minkä vuoksi puremakohdan etsiminen on hankalaa varsinkin, jos koiralla on paljon karvaa.”
Elomaa kehottaa suhtautumaan epäilykseen puremasta vakavasti ja hakeutumaan pienellä kynnyksellä eläinlääkäriin.
Eläinvakuutuksia tarjoavat vakuutusyhtiöt korvaavat lähtökohtaisesti kyyn puremasta aiheutuneet hoitokulut. Agria Eläinvakuutus maksaa vuodessa korvauksia keskimäärin noin 200 kyyn pureman hoidosta.
Hiljalleen käynnistyvä siitepölykausi voi olla hankalaa aikaa myös koirille ja kissoille, sillä ne voivat ihmisen tavoin kärsiä siitepölyallergiasta.
”Koirille ei tule aivastelua, vaan siitepölyallergia ilmenee enemmän ärsytyksenä tassuissa, vatsan alla ja kuonossa, kuten punoituksena varpaiden väleissä ja näppyinä kuonossa”, Elomaa kuvailee.
Siitepölyallergian oireita voivat olla myös kutisevat ja vuotavat silmät sekä tassujen nuoleminen.
Jopa joka viides koira kärsii jostain allergiasta. Erilaisia allergioita voidaan tutkia allergiatestien, verikokeiden ja ihonäytteiden avulla.
Jos koiralla todetaan siitepölyallergia, sitä voidaan hoitaa antihistamiineilla, kortisonilla ja jopa siedätyshoidolla.
Elomaan mukaan varmin keino siitepölyn aiheuttamien allergiaoireiden välttämiseen on kuitenkin pusikoiden ja pajukoiden kiertäminen kauempaa kevätaikaan sekä huolellinen tassujen pesu ulkoilun jälkeen.
”Kaupunkialueilla kakka kuuluu sekajätteeseen.”
Jokavuotinen kevään merkki ovat myös lumen alta paljastuvat koirien jätökset. Hajuhaittojen lisäksi keräämättä jääneet kakat levittävät loisia ja tauteja.
”Ne aiheuttavat tartuntatautivaaran myös ihmisille. Kaupunkialueilla kakka kuuluu sekajätteeseen”, Elomaa muistuttaa.
Talven yli muhineiden herkkupalojen maistelu tai kuralätäköstä juominen voi aiheuttaa koiralle oksentelua ja ripulia. Kotihoidossa tärkeintä on huolehtia nesteytyksestä ja seurata koiran yleisvointia. Mikäli oireet eivät helpota muutamassa päivässä tai koiran vointi heikkenee, on syytä hakeutua hoitoon.
Monen päähän on iskostunut ohje lemmikin madottamisesta keväisin ja syksyisin. Vaihtoehtona on korvata rutiininomainen lääkitys ulostetutkimuksella, jolloin matolääke voidaan antaa tarpeen vaatiessa eikä vaan tavan vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







