
Läheisyyden kaipuu vie iäkkään naisporukan maailmaan, jossa miehet ovat huijareita, koijareita ja maajusseja
Menestyskirjaan perustuva Kurtturuusut naurattaa ja koskettaa myös näyttämöllä, vaikka tarina on monelle liiankin tuttu – tai ehkä juuri siksi.
Aino Seppo, Sari Havas, Leenamari Unho ja Helena Haaranen esittävät 70 vuoden ikään ehtineitä naisia, jotka ovat ristineet itsensä leikkisästi kurtturuusuiksi. Kuva: Otto-Ville VäätäinenPirjo Tuomisen menestysromaaniin perustuva Kurtturuusut toimii varsin hyvin näyttämölläkin. Miika Murasen dramatisoima ja ohjaama näytelmä sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa 4. helmikuuta.
Tuolloin paperinenäliinoja kaivettiin monilla penkkiriveillä, ja myötäeläminen oli aika ajoin äänekästäkin. Kosketuspintaa todellisuuteen oli selvästi riittävästi.
Tarinassa neljä 70-kymppistä leskirouvaa elättelee toiveita loppuelämän kumppanista. Läheisyys ja seksi kiinnostavat yhä, ja jokainen tahoillaan laittaa tuulemaan.
Tarjonta on kuitenkin vähäistä. Luotettavia ja toimeliaita miehiä vaivaa yksioikoisuus, romantiikan puute ja menneeseen takertuminen. Tarjolla on lähinnä uusia koijareita tai vanhoja pettureita. Ikäkin alkaa painaa jokaista, etenkin miehiä.
Pari potentiaalista sulhoa lopulta löytyy, mutta näille riittäisi satunnainen rapsuttelu. Naiset kaipaavat kuitenkin enemmän.
Mikko Vihma nähdään useassa sivuroolissa, kuten yksitotisena maajussi Anttina. Kuva: Otto-Ville VäätäinenTaitava näyttelijäkaarti piiskaa toisiaan hyviin suorituksiin. Kurtturuusuina nähdään Helena Haaranen, Sari Havas, Aino Seppo ja Leenamari Unho.
Miesrooleissa loistavat erityisesti Lasse Karkjärvi (se legendaarisen Fakta homman tuppisuu) ja Santeri Kinnunen, jonka istuu jälleen kerran hyväntahtoisen rentun rooliin kuin hanska käteen. Muissakaan näyttelijöissä ei ole moitteen sijaa, tasavahvaa työtä kaikilta.
Lasse Karkjärvi esittää nettihuijaria, joka myy unelmia ja tyhjentää tilejä. Kuva: Otto-Ville VäätäinenTarinan käänteissä on vahva ennalta arvattavuus, olipa kyseessä vanhan suhteen lämmittely tai nettihuijareiden lähentely. Silti Kurtturuusut onnistuu koskettamaan ja saavuttamaan ajoittain jotain aitoa, mikä on aivan riittävä saavutus.
Huumorin lomassa löydetään myös vakavampia sävyjä. Yhä suurempi joukko suomalaisia on matkalla ikään, jossa kokee helposti muuttuneensa näkymättömäksi. Yksinäisyyskin lisääntyy helposti iän karttuessa.
Onnellisia ovat silloin he, joilla on tosi ystäviä.
Santeri Kinnusen esittämä Veli Makkonen ei pääse karvoistaan edes vanhoilla päivillään, ja vanha suola janottaa eläkkeellä olevaa liikunnanopettajaa (Leenamari Unho). Kuva: Otto-Ville VäätäinenKurtturuusut pyörii Helsingin Kaupunginteatterissa kevään ja syksyn 2026.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



