Täydellisen tomaattisosekeiton salaisuus on paahdetuissa tomaateissa
Intensiivinen sosekeitto sopii loistavaksi viikonlopun menun alkuruoaksi.
Ripottele tomaattisosekeiton päälle juustoa, sipulirouhetta ja basilikanlehtiä. Kuva: Sanne KatainenTarjoa syysmenun alkuruoaksi maukasta tomaattisosekeittoa.
Kun paahdat tomaatteja uunissa, niiden maku tiivistyy ja keiton mausta tulee upean intensiivinen. Pienten kirsikkatomaattien makeus korostuu myös entisestään paahtamisen myötä.
Paahdettu tomaattikeitto
6–8 alkuruoka-annosta
Ainekset
- 1½ kg kirsikkatomaatteja
- 1 suippopaprika
- 1 sipuli
- 6 valkosipulinkynttä
- ½ dl öljyä
- 1 rkl punaviinietikkaa
- 1 rkl sokeria
- 1 tl suolaa
- ¾ tl mustapippuria
- ½ ruukkua basilikaa
- 4 dl kana- tai kasvislientä
- ½ dl tomaattipyreetä
Ripotteet
- basilikanlehtiä
- juustomuruja (esim. fetaa tai raejuustoa)
- sipulirouhetta
Valmistusohje
- Huuhtele tomaatit ja halkaise ne. Paloittele paprika muutamaan osaan. Kuori sipuli ja leikkaa se lohkoiksi. Lytistä kokkiveitsellä valkosipulit niin, että kuori rikkoutuu.
- Levitä kasvikset leivinpaperin päälle uunipellille. Lorauta päälle öljy ja etikka. Ripottele päälle sokeri, suola, mustapippuri ja noin puolet basilikanoksista. Möyhi ainekset sekaisin ja levitä tasaiseksi kerrokseksi.
- Paahda 220-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Poimi valkosipulinkynnet pihdeillä erikseen ja poista kuoret.
- Kumoa paahdetut ainekset kattilaan. Lisää joukkoon loppu basilika, kana- tai kasvisliemi ja tomaattipyree.
- Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Soseuta ainekset sileäksi keitoksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
- Jaa keitto annoslautasille ja viimeistele haluamillasi ripotteilla.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat