Ikitakku-lastenkirja hurmaa sekä rohkaisevalla tarinallaan että taianomaisella kuvamaailmallaan

Kirjailija Melina Marras (s. 1989) on tuttu fantasiakirjoistaan, joissa hän hyödyntää suomalaisen kansanperinteen kauhuaineksia.

Hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita (2019), oli Tähtifantasia-ehdokkaana 2020. Silloin Marras ei ollut vielä siirtynyt käyttämään kirjailijanimeä vaan julkaisi esikoisensa nimellä Karoliina Heinola.

Myös hänen tänä vuonna ilmestyneessä lasten kuvakirjassaan Ikitakku on elementtejä suomalaisesta kansanperinteestä, mutta pelottavuutta on annosteltu niin maltillisella kädellä, että kirja sopii iltasaduksi.

Itse asiassa se sopii parhaiten juuri iltasaduksi! Kirjan päähenkilö Halla nimittäin oppii ymmärtämään ja hallitsemaan asioita, jotka ovat joskus pelottaneet häntä yöllä.

Oman kodin makuuhuoneessa Hallaa säikäyttelee ”mörö”, josta kuuluu vain kynsien sipsutusta ja näkyy karvaisia vilahduksia.

Kun perhe lähtee mökkeilemään Anne-tädin luo pohjoiseen, mörö osoittautuu aivan toisenlaiseksi kuin Halla on kuvitellut, avuliaaksi peikoksi nimeltä Ikitakku.

Minua nauratti ”mörö”. Tulkintani mukaan lapsi on joskus kuullut puhuttavan möröistä eikä aivan miellä suomen kielen astevaihtelun kummallisuuksia.

Pohjoisessa Halla kohtaa myös muita taikamaailman olentoja ja oppii, että Anne-tädilläkin on lapsena ollut omat öiset seikkailunsa.

Melina Marras: Ikitakku. Kuvittanut Aino Saarikivi. 32 sivua. Nysalor-kustannus 2026. Kuva: Aino Saarikivi

Ikitakun kuvituksen on tehnyt Aino Saarikivi, joka on tuttu myös Maaseudun Tulevaisuuden ja Metsänomistajan Aarre -lehden kuvituksistaan.

Värikylläisen kuvituksen runsaat yksityiskohdat tukevat sadun henkeä. Lähes kolmiulotteisen täyteläistä vaikutelmaa tukee kirjan laadukas painojälki.

Reippaan ja rohkean Halla-tytön yhden yön seikkailuun mahtuu valoja ja varjoja, vuodenaikojen vaihtelua, kesän vehreyttä ja pakkashankien kimmellystä.

On lentämistä ja putoamista, on peikon kodikas kotipesä, Kuonolaisen luola ja Kyömynokan kuparipata liemineen. On pelastava pöllöperhe korkealla puussa.

Hallan sukulaissielun Anne-tädin hahmo on piirretty sympaattiseksi pörröpääksi, joka hehkuu lämmintä ymmärtäväisyyttä.

Uskon kuitenkin, että kirjaa lukevien tai tarinaa kuuntelevien pikkutyttöjen suosikki on ”taivaanääreläinen”, hyvien unien tuoja Puhuri-neito, jonka siivekäs, vaalean kevätkukkainen olemus huokuu Frozenin Elsan tyyppistä vetovoimaa.