Severus kiipesi jakkaralle ja hyppäsi päin ikkunaa, kun se yritti rakkaan emäntänsä luo

Seamus ja Severus viihdyttävät naapurustoa ja pitävät maiseman siistinä.  Kuva: Johanna Koskiahde

Harry Potter -tarinoiden hahmojen mukaan nimetyt vuohiveljekset Seamus ja Severus saapuivat seinäjokisen Sirpa Alarannan hoidokeiksi kaksi vuotta sitten.

Alaranta aikoi pitää ne kesän ajan nurmikonleikkureina ja tehdä niistä syksyllä lähiruokaa.

Toisin kuitenkin kävi, ja kaksikko jäi syömättä. Alaranta oli jo itkua pidätellen varannut vuohien lopetukseen pienteurastamosta ajan, sillä syksy oli pitkällä ja edessä oli hänen parin viikon reissunsa Ranskaan.

”Kerroin asiasta naapurille. Pian hän ilmoitti, että ei vuohia tarvitse lopettaa, sillä hän on hommannut niille lammastilalta hoitopaikan matkani ajaksi. Niin ne jäivät lemmikiksi yli talven”, Alaranta kertoo.

Severus viihtyi pienenä sylissä nukkuen. Pusuja se antaa emännälleen edelleen.  Kuva: Johanna Koskiahde

Pukkikaksikko on niittänyt suihinsa kotipihan nurmikkoa nyt kaksi kesää. Niille maistuu lajityypilliseen tapaan lähes mikä tahansa eteen osuva.

”Etenkin Severus imuroi kaiken sisäänsä, muovia ja ruuveja myöten.”

Aitauksestaan toisinaan karkaavan kaksikon suihin katoaa talviaikaan naapuruston lintulaudan tarjoilut ja keväällä lumen alta vihreänä pilkottavat vuorenkilvet ja muut ikivihannat perennat. Kuvauspäivänä töistä kotiin saapuvaa emäntää odottivat talon portailla seisovat Seamus ja Severus. Taas oli oltu liesussa.

”Vuohenpitoni ehdoton edellytys ovat ihanat, eläinystävälliset naapurini”, naurahtaa Alaranta.

Pukkeja pidettiin aluksi pyörillä siirreltävässä aitauksessa. Mutta mikä menee toisesta päästä sisään, tulee toisesta päästä lannoitteena ulos, sai Alaranta huomata.

”Nurmikkohan kasvoi mahdottomasti, kun vuohet lannoittivat sitä!”

Vuohi on Alarannan mukaan osallistuva, utelias, helppohoitoinen ja halpa lemmikki. Ainut ongelma on sen pitäminen aitauksessa. Puolitoistametrinen verkkoaita on hidaste, ei este.

Emäntäänsä Seamus ja Severus ovat kiintyneet.

”Mutta mitään ne eivät tottele. Pää punaisena saa karjua, mutta hyötyä siitä ei ole” Alaranta kuvailee.

Kiintymyksen osoituksena Severus on yrittänyt päästä emäntänsä lähelle, vaikka läpi ikkunan.

”Ne olivat puutarhassa aitauksessa. Talon seinustalle oli jäänyt jakkara, jonka päälle Severus nousi ja nähtyään minut sisällä se hyppäsi ikkunaan, aikomuksena tulla tervehtimään.”

Seamus ja Severus viihdyttävät naapurustoa ja pitävät maiseman siistinä.  Kuva: Johanna Koskiahde

Alarannan kissa ei ole vuohien ylin ystävä.

Vuohet tykkäävät kurkistella avoimesta ikkunasta sisään taloon. Kissa taas tykkää istua sisällä ikkunalaudalla ja heilauttaa koukkukyntistä tassuaan kohti liian uteliasta vuohen kuonoa.

”Kerran kävikin niin, että kissa hyppäsi ikkunasta pihalle. Sille oli hämmentävä hetki tajuta, miten isoja eläimiä sen uhkailemat vuohet olivatkaan. Sarvet ja kaikki. Se oli hiljaista kissaa sen jälkeen.”

Naapurin pikkukoirankin on pitänyt ottaa vuohesta mittaa.

”Koira piti reviirinsä puolia Seamuksen ja Severuksen saapuessa tontille. Se räksytti kiukkuisesti. Kaksikon pomo Seamus ei siitä säikähtänyt, vaan työnsi sarvensa koiran kurkulle. Tilanne onneksi laukesi rauhallisesti ja naapurisopu on pysynyt sen jälkeen.”

Vuohille maistuu melkein mikä tahansa eteen tuleva. Omistaja joutuu kaivella suusta milloin muovia, milloin muttereita.  Kuva: Johanna Koskiahde

Luottavaisesti vieraisiin suhtautuvat vuohet ovat vierailleet kyläseuran ja seurakunnan leirikeskuksen tapahtumissa viihdyttämässä yleisöä. Ne kulkevat sujuvasti farmariauton peräluukussa.

Nokkelana eläimenä vuohi keksii aina tekemistä.

”Ne pitivät hauskaa laskemalla alas autotallin seinää vasten nojaavaa levyä pitkin. Sitä ne menivät kuin lapset liukumäessä.”

Vuohet ovat persoonallisia eläimiä. Äänikin on jokaisella omanlaisensa.

”Seamuksella on komea kiljuva ääni, jota on ihmetelty joen toisella puolella asti. Joskus naapuri käytti sirkkeliä ja Seamus taisi luulla, että kilpaileva pukki siellä huutelee, sillä se aloitti kovan huutamisen.”