Ajan merkit kertovat tulossa olevasta muutoksesta

Aina on ollut ajan merkkien tarkkailijoita. Nyt taloustutkijat etsivät merkkejä kuluttajien käyttäytymisestä: Onko ilmassa orastavaa rohkeutta käyttää rahaa vai säästetäänkö vielä huonompien päivien varalle?

Kirkkaanpunaisen huulipunan menekki kuulemma kertoo epävarmoista ajoista, jolloin arjen pieneen luksukseen kuluttaminen saa riittää, kun kallis laukku tai lomamatka jää vielä ostamatta. Nousu on käsillä, kun huulipunan lisäksi rahaa käytetään ravintoloihin ja matkailuun, uudet autot käyvät kaupaksi ja asuntokauppakin vilkastuu.

Suomalaisten on syytäkin toivoa kaupan piristyvän, sillä yksityisellä kulutuksella on suuri merkitys valtion taloudelle. Hiljattain julkistetun valtion budjetin alijäämä ylittää 12 miljardia euroa ja valtion lainan korkomenot lähenevät puolustusmenojen kokoluokkaa. Jos talouskasvu jää tulematta, merkitsee se kovempia aikoja ja leikkauksia palveluihin.

Nuoret ihmiset eivät välttämättä tarkkaile ekonomistien tavoin toiveikkaina merkkejä kulutuksen kasvusta, kuten samppanjan osuuden kasvua viinien myynnistä. Yhä useammat näkevät kasvavan kulutuksen yhteyden luonnon köyhtymiseen.

Jokainen lentomaili, jokainen akkuteollisuuden käyttämä litiumtonni, jokainen lihakarjan laitumeksi raivattu sademetsän hehtaari – tai datakeskusten alta kaadettu kuusikko merkitsee epävarmempaa tulevaisuutta.

Nuoret ovat viisaita ja ajattelevat suurta kokonaisuutta, millaisen maailman he saavat käsiinsä meiltä vanhemmiltaan. He ymmärtävät kasvun tärkeyden ja samalla tuhoisuuden. Siksi luontoa säästävät keksinnöt, kuten hiilidioksidin talteenotto ja muuttaminen esimerkiksi vihreäksi ammoniakiksi voisivat olla oikeansuuntainen tie. Samalla nuoret näkevät jatkuvan kasvun mahdottomuuden, vaikka se olisi vihreäksi kuorrutettu.

Mitä muita aikojen merkkejä tulisi etsiä kuin huulipunan vaihtuminen samppanjaksi ja kalliiksi laukuiksi? Itse näen nuorten kasvavan kiinnostuksen kristinuskoa kohtaan. Kyse ei ole milleniaalien uushenkisyydestä, jossa etsitään mielen hyvinvointia. Varsinkin nuoret miehet hakevat nyt elämälleen perustaa ja merkitystä kristinuskon ytimestä, siis Jeesus-jutuista, jotka olivat edelliselle sukupolvelle vieraampia.

Helsingin Sanomat kirjoitti lähestyvistä seurakuntavaaleista, joissa vanhat kiistat esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ovat jakolinjana ryhmittymien välillä (HS 21.9.). Minusta tämä asetelma vaikuttaa vanhalta ja väsyneeltä.

Ohittaako kirkko nykyisen todellisuuden, jossa sen tulisi vastata kasvavaan tarkoituksen etsintään ja josta Jesaja kysyy: ”Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi?” Onko seurakunnilla tarjota Elämän leipää, joka tyynnyttää Jumalan tuntemisen nälän?