Koska on aika äidin omille unelmille? Viiden lapsen yksinhuoltajan tarina herkistää kyynisemmänkin

Viiden lapsen yksinhuoltaja Toni (Camille Cottin) on perheyksikön metatyön mestari. Kuva: Yleisradio Oy

Kun yksinhuoltajaäidin viisi lasta tavoittelevat kukin omia unelmiaan, miten on äidin haaveiden laita?

Nathan Ambrosionin elokuva Toni ja perhe (2023) kuvaa nelikymppisen viiden lapsen yksinhuoltajaäidin kipuilua oman identiteettinsä kanssa. Tonin (Camille Cottin) nuoruuden lupaava poptähteys katkesi esikoisen odotukseen. Mutta onko Toni käänteestä pahoillaan?

Suurempi kipuilu naisen mieleen on syntynyt siitä oivalluksesta, että lapsetkin varttuvat ja menevät eteenpäin. Mitä Tonille lopulta jää, kun nuorinkin jossakin vaiheessa lentää pesästä?

Vaikka poptähteys ei ole urasuuntana arkipäiväisimmästä päästä, vanhemmuuden teemat ovat monelle samastuttavia. Tutusta aiheesta huolimatta Cottinin karisma on elokuvan keskipiste ja herkkä sydän. Tunne välittyy silloinkin, kun läsnä on vain hiljaisuus ja Tonin katse.

Äiti on edelleen hyvin usein perheyksikön metatyön mestari. Myös Tilastokeskuksen Perheet 2021 -tilaston mukaan yhden vanhemman perheissä 85 prosentissa, eli suurimmassa osassa, lähihuoltajana oli äiti.

Tonin perheessä viiden lapsen isään viitataan aika-ajoin, mutta hänen kohtalonsa selviää vastaa elokuvan loppupuolella.

Camille Cottin karisma on Toni ja perhe (2023) elokuvan keskipiste ja herkkä sydän. Kuva: Yleisradio Oy

Toni päättää hakea uutta mielenkiintoa ja suuntaa elämälleen hakeutumalla kohti yliopisto-opintoja. Opiskeluhaaveiden myötä Toni saa huomata, ettei lukio-opintoihin jääneen opintopolun jatkaminen olekaan aikuisiällä ihan mutkatonta. Vastaan painavat ajankäytön ja talouden haasteet.

Tämäkin tilanne on monelle alanvaihtajalle tai uusia urasuuntia tavoittelevalle tunnistettava. Suomessakin aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikeutti työssä käyvien mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen ja syventää osaamistaan.

Tonin teini-ikäiset lapset tavoittelevat moderneja haaveitaan sosiaalisen median vaikuttajan työstä tai paikasta ammattilaistanssijoiden kiertueella. He eivät ymmärrä äidin painostusta hakeutua jatko-opintoihin, ihan vain varmuuden varalta.

Lapset ottavat itsestäänselvyytenä ja kakkosvaihtoehtona sen, mistä äiti illan hiljaisuudessa haaveilee, kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Elokuvan ohjannut ranskalainen Ambrosioni on vasta 26-vuotias nuorukainen, mitä ei äkkiseltään elokuvan teemojen perusteella uskoisi. Hän kertoo elokuvan draaman lisäksi pyrkineensä komediallisiin sävyihin. Yhteistyö Cottinin kanssa luisti niin hyvin, että näyttelijä tähditti myös ohjaajan seuraavaa elokuvaa.

Se kertoo jotakin elokuvan vaikuttavuudesta, kun lapseton ja koulussa aikuisiästään aimo osan viettänyt milleniaali löytää itsensä vetistelemästä. Vaikka katsoja tunteekin Tonin räpiköintiä seuratessa myötätuntoa ja surumielisyyttä, tuo juuri komediallisuus kertomukseen sopivaa kepeyttä.

Unelmien ei tarvitse olla kurkotuksia tähtiin tai mainetta ja mammonaa. Unelma voi olla oman näköinen ja merkitykselliseltä tuntuva elämä.