Lukijalta: Kunnia lapinlehmän pelastamisesta kuuluu pohjoisen tytöille
Millaista oli evakkomatkalla lehmien ruokahuolto, lypsäminen maastossa tai yöpaikan etsiminen laumalle, pohtii Leena Neitiniemi-Upola Lapin sotaa paenneiden matkasta Ruotsiin. ”Jos pakolaiskriittisyys alkaa Suomessa nostaa päätään, on hyvä muistaa, miten meitäkin on autettu 80 vuotta sitten.”
Lapinlehmä on utelias, avoin ja pitkäikäinen, ja se poikii helposti, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Kai TirkkonenLokakuun alussa järjestettiin matka Kittilästä Lapin sodan evakkopaikoille Västerbotteniin.
Ruotsi oli vuonna 1944 lupautunut ottamaan vastaan Suomen hallituksen pyynnöstä Lapin sotapakolaisia. Tuon vuoden syyskuussa pakolaisvirta olikin suuri ja nopea, Västerbotteniin ja Norrbotteniin lähti 56 000 evakkoa.
Lappilaiset ottivat evakkoon mukaan tärkeimmän omaisuutensa, piilottivat loput, mutta lehmiä, jotka olivat rodultaan pääasiassa lapinlehmiä, he eivät suostuneet jättämään. Muut kotieläimet joko teurastettiin tai jätettiin selviytymään talvesta itsekseen.
Jos lehmätkin olisi teurastettu, olisivat lapinlehmät olleet lähellä sukupuuttoa. Sen sijaan 20 000 lehmää lähti vaellukselle kohti Ruotsin rajaa.
Lehmät saatettiin jalkaisin esimerkiksi Muonioon, pääasiassa nuorten tyttöjen ajamina, metsien ja maanteiden kautta. Matka kesti päiviä.
Millaista oli ruokahuolto, lypsäminen maastossa tai yöpaikan etsiminen? Lehmä on laumaeläin ja seuraa jossain määrin johtajaa, mutta varmaan muutama jäi syömään tievarsille. Mitä nuori ajaja silloin teki, jättääkö lehmä vai jatkaako matkaa, kun muut menevät jo kaukana?
Toivottavasti kaikki lehmät olivat edes kevätpoikivia!
Ketterän ja pienikokoisen lapinlehmän sijaan mikään nykyinen lehmärotu ei olisi selvinnyt matkasta, ja kovilla oli lapinlehmäkin. Valtaosa lehmistä sijoitettiin talveksi Ruotsin Pajalaan. Ne hoidettiin keskitetysti muutamilla paikkakunnilla.
Maataloudesta perillä oleva varmasti miettii, miltä tuntuisi saada talven alla hoidettavakseen ja ruokittavakseen navettaansa edes paria ylimääräistä lehmää, saati kymmeniä. Ruotsi selvisi siitä, ja osa lehmistä tuli takaisin kotinavettoihinsa seuraavan vuonna.
Jos pakolaiskriittisyys alkaa Suomessa nostaa päätään, on hyvä muistaa, miten meitäkin on autettu 80 vuotta sitten.
Pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä on uhanalainen, ainoastaan Suomessa elävä alkuperäisrotu. Vuonna 2020 lypsyikäisiä puhdasrotuisia lapinlehmiä oli 865 kappaletta.
Sen parhaat puolet ovat hyvä terveys ja tyytyminen vaatimattomaan ruokaan, minkä hintana on pienempi tuotantomäärä: keskituotos noin 5 500 kiloa. Lapinlehmä on utelias, avoin ja pitkäikäinen, ja se poikii helposti.
Leena Neitiniemi-Upola
Kittilä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
