Laura kauhistui kahvihyllyllä: Suosikkipaketin hinta pomppasi hetkessä yli 10 prosenttia
Kahvin hinta jatkaa yhä kasvuaan. Paikallisessa lähikaupassa kahvipaketin hinta pomppasi yli eurolla.Kahvipakettien hinnat ovat monessa paikkaa ylittäneet jo yli kymmenen euron rajan. Niille, jotka ovat toivoneet hintojen kääntyvän alaspäin, on huonoja uutisia: Hintoja on nostettu edelleen.
Maaseudun Tulevaisuuden maatalouden päällikkö Laura Ruohola suuntasi viime viikolla ostamaan suosikkikahviaan, Pauligin Sydney-kaupunkikahvia, joka oli maksanut lähikauppa Alepassa aiemmin 10,30 euroa paketilta. Hän hämmästyi, kun paketin hinta oli muuttunut 11,45 euroon.
Nousua kahvipaketin hinnassa oli siis yli 11 prosenttia. Tätä voidaan pitää merkittävänä yksittäisenä hinnannostona, joten kysyimme S-ryhmältä, mitä kahvin hinnassa oli tapahtunut.
”Kahvien hinnat elävät kaupoissa viikoittain.”
S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Mikko Kovalainen kertoo, että kahvin hinnat vaihtelevat vuotuisten satojen mukaan.
”Kahvien hinnat elävät kaupoissa viikoittain. Hintoihin vaikuttavat monet eri tekijät, kuten tuotteiden hankintahinta eli muun muassa raaka-aineen hinta ja valmistuskustannukset, myyntivolyymit sekä markkinatilanne”, Kovalainen kommentoi.
Kahvin hinta voi vaihdella Kovalaisen mukaan myös hieman eri ketjujen välillä.
”Tämä johtuu muun muassa ketjujen ja myymäläkonseptien erilaisista rooleista ja palvelutarjonnasta. Myös osuuskauppojen omat valikoima- ja hinnoitteluratkaisut sekä paikallinen kilpailutilanne voivat vaikuttaa kahvien hintoihin.”
Kahvien hinnat ovat Kovalaisen mukaan nousseet kuluvana vuonna noin 30 prosenttia. Hintasignalointiin viitaten, Kovalainen ei voi kommentoida kahvin tulevaa hintakehitystä.
Muut tahot ovat kuitenkin kahvin tulevaa hintaa arvioineet. Kahvipaahtimo Arvid Nordquistin hankintapäällikkö Wilhelm Nordquist arveli syyskuussa, että kahvin hinta voi nousta edelleen. Tämä arvaus näyttäisi osoittautuneen oikeaksi.
”Vaikka pidämme hintoja erittäin korkeina tänään, on hinnoilla potentiaalia itse asiassa nousta vieläkin korkeammalle riippuen siitä, mitä tapahtuu”, Nordquist sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









