Kummallinen virustauti johti kuuloni heikentymiseen – samasta vaivasta kärsivän naisen viesti antoi lohtua
Vasta kun lapset joutuivat huutamaan minulle aamupalapöydässä, huomasin kuinka huonosti kuulen, kertoo Janica Pörhönen kolumnissaan.
Toimittajan virustaudin aiheuttaja ei selvinnyt lääkärissä. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela18.1.202606:00
Sairastin syksyllä 2025 mystisen infektion. Siihen kuului tavallista kovempi kuume, nielutulehdus ja silmätulehdus. Kun tautia oli kestänyt reilun viikon, heräsin aamulla tunteeseen kuin korvatulpat olisivat päässä.
Vasta kun lapset joutuivat aamupalapöydässä joutuivat toistamaan minulle saman lauseen monta kertaa ja lopulta huutamaan, huomasin kuuloni alentuneen.
Tuntui, etten päässyt kunnolla kiinni tähän maailmaan. Esimerkiksi lääkärin kanssa puhelimessa puhuminen tai apteekissa käyminen oli vaikeaa. Kuulon äkillinen heikentyminen oli myös pelottava kokemus.
Syy lopulta selvisi: akuutti seroosi välikorvan tulehdus, joka muistuttaa siis lastentautia ”liimakorvaa”. Aikuisilla tämä tulehdus lienee harvinainen, lapsille puolestaan yleinen.
Kokemus herätti ymmärtämään kuulon tärkeyden. Oikeastaan aisteja ei tule ajatelleeksi ennen kuin sellaisen osittain menettää. Maailma tuntuu aika tyhjältä, jos niinkin arkinen asia kuin musiikin kuuntelu tai television katselu ilman tekstityksiä vedetään pois.
Yli 800 000 suomalaisella on jonkinasteinen kuulon alenema, ja eläkeikäisistä peräti joka kolmannella. Yllättävää on, että myös nuorten huonokuuloisuus on lisääntynyt.
Ikäkuulosta puhutaan usein. Vähemmän pohditaan, kuinka paljon kuulo vaikuttaa ihmisen arkeen, mieleen ja identiteettiin.
Sain tuolloin lohdullisen viestin ystäväni äidiltä, jolla oli pysyvä kuulon alenema. Hän oli oppinut elämään vaivan kanssa ja keksinyt tapoja toimia arjessa.
Hän valoi minuun tärkeää uskoa ja oli elävä esimerkki, että elämä voi olla kaikesta huolimatta hyvää. Olin itsekin ollut hänen emännöimissään juhlissa ja nähnyt, kuinka paljon hän nautti elämästä. En silloin edes tiennyt hänen huonosta kuulostaan.
Opin itsekin nopeasti uusia toimintatapoja. Uusissa kohtaamisissa oli hyvä kertoa heti, että ”kuulen kovin huonosti, puhuisitko kovaa”. Ihmiset olivat kovin ymmärtäväisiä.
Kortisonikuuri ei palauttanut kuuloani. Vasta kun korvalääkäri teki minulle tärykalvojen puhkaisun, kuuloni palautui. Kyse on samasta operaatiosta, jota tehdään pienille lapsille nukutuksessa, aikuisille puolestaan paikallispuudutuksessa.
Omia aistejaan ei tule ajatelleeksi ennen kuin jonkin niistä menettää.
Kokemus opetti vaalimaan kuuloa entistä paremmin. Kuulokkeilla musiikkia kuunnellessa kannattaa pitää taukoja, käyttää vastamelukuulokkeita ja pitää hiljaista äänenvoimakkuutta. Kuulorajoitteisten kanssa pyrin myös selkeään viestintään ja olen kärsivällinen.
Palvelujen suunnittelussa kuulorajoitteiset voisi ottaa paremmin huomioon. Jos vaikkapa terveysasemalla hoitaja huutaa vuoronumeron tai lääkäri sukunimen, ei huonosti kuuleva välttämättä tavoita viestiä. Taulut ja kyltit olisivat hyvä apu.
Kun kuulo oli heikko, muut aistini terävöityivät. En ollut aikaisemmin tajunnut katsoa, kuinka olohuoneen kattokruunu kimalteli kauniisti ilta-auringon valossa. Ja miten hyvältä tuntuikaan piirtää illalla nukahtavan lapsen selkään. Ehkä elämässä kauniit ja hyvät asiat ymmärtää kunnolla vasta jälkeenpäin.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Kuuloliiton verkkosivuja.Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
