Pääsin osallistumaan kuoren lippoamiseen, ja kokemus haavin varressa sai minut ymmärtämään elämästä jotain suurempaa

Kuore on pieni mutta mainio ruokakala. Kuva: Sami Karppinen

Huhtikuun lopussa osallistuin vuotuiseen kuoreen lippoamiseen tässä meidän kylällä, Huopionkosken alajuoksulla. Veneeseen nostetaan isolla haavilla ämpärikaupalla pientä kuoretta, joka on muikunnäköinen maistuva pikkukala.

Toiset lippoavat rannalta käsin, ja heidänkin ämpärinsä täyttyvät pikkuhiljaa. Hiljaisessa ja hämärtyvässä illassa pidän haavia, ja soutaja soutaa virranmyötäisesti. Valtava haavi raahaa hiekkaista pohjaa pitkin. Alavirrassa haavi nostetaan veneeseen tyhjennettäväksi.

Veneen pohjalla saavi täyttyy vähitellen ja soutajani kertoilee kierros kierrokselta tarinoita menneiden aikojen lippoamisesta. Ennen vedettiin myös nuottaa, ja veneitä oli jopa kymmenen lippoamassa kosken alla kukin vene vuorollaan.

Kuore tai kuten täälläpäin sanotaan kuorre, nousee kutemaan kolmen neljän päivän ajaksi. Lippoajat pitivät valkeaa rannalla ja keittivät ruuakseen kuorresoppaa yötä myöten. Ihmisiä tuli kävellen kaukaakin hakemaan tätä keväistä herkkua, vaihtelua perunaan ja suolalihaan tai -kalaan, joka jo tässä vaiheessa vuotta alkoi kyllästyttää.

Hieno kokemus haavin varressa sai minut mietteliääksi. Ennen ihmiset olivat taitavia ottamaan talteen ja säilömään monenlaiset luonnonantimet. Marjat, sienet, riista, kasvit ja juurekset sekä peltojen sato pitivät ihmisten mielissä sen, mistä ruoka tulee ja mitä sen hankkiminen ihmiseltä ja ihmisyhteisöltä vaatii. Ruoka ei ole vain kulutushyödyke tai tuote, vaan pyhä asia.

Varmaan jokainen meistä on joskus saanut kalastajalta kalaa, kun saalista on tullut paljon tai terveisiä sukulaisten kasvihuoneesta tai kasvimaalta? Luonnonantimien kerääminen tuottaa paljon iloa.

Se varmaankin tyydyttää meissä jotain syvää sisäistä tarvetta. Saamaansa satoa tekee mieli jakaa myös muille ja iloita siitä muiden kanssa. Ne ovat kuin Luojan lahjaa, jota on helppo jakaa.

Samalla mietin, miten paljon meiltä nykyajan ihmisiltä menee ohi. Emme tiedä kuoreen noususta tai muista merkittävistä luonnon tapahtumista. Eniten minua hämmästyttää se, miten paljon ruokaa meillä on ympärillämme ihan lähiluonnossakin, mutta kuukaudet ja vuodet vaihtuvat emmekä ehdi tai muista hyödyntää niitä.

Minäkin olen monena vuonna miettinyt sitä korvasienten keräämistä, mutta haaveeksi on jäänyt. Kiireessämme sitten joudumme turvautumaan kaupan valmisruokahyllyn tarjontaan – ruokaan, joka pahimmillaan on kiertänyt maapallon ennen kuin pääsee lautasellemme.

Entä, miksi meillä on niin kiire? Eiköhän syynä ole elintaso. Otamme lainaa ja käymme töissä pitääksemme yllä elintasoa. Työssäkäynnin takia joudumme ostamaan ruokamme kaupasta, koska kalastamiseen, keräilyyn ja omatarveviljelyyn kuluu paljon aikaa, jota työssäkäyvällä ei ole. Mielenkiintoista eikö totta?!