Yliö: Ehdotus yhteisestä katsomusaineesta ei ole lakkauttamassa koulujen uskonnonopetusta
Uudistuksella pyritään turvaamaan jokaisen oppilaan mahdollisuus osallistua koulun opetukseen riippumatta omasta katsomuksellisesta taustastaan, kirjoittaa peruskoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon lehtori Lauri Mäenalanen. ”On lyhytnäköistä nähdä uudistus uskonnonopettamisen lakkauttamisena.”
Elämänkatsomustieto ja uskonnon opetus ovat nykyisin toisensa poissulkevat vaihtoehdot. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko SirkiäLue artikkelin tiivistelmäLehtori Lauri Mäenalanen kirjoittaa, että opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus yhteiseksi katsomusaineeksi ei ole uskonnonopetuksen lakkauttamista. Uudistus tähtää yhdenvertaisempaan opetukseen ja uskonnonopetuksen päivittämiseen. Mäenalanen painottaa, että uskonnoista opettaminen kuuluu yleissivistykseen ja sen roolia tulee uudistaa pedagogisin perustein.
Tiivistelmä on Rengin, Viestimedian oman tekoälyavustajan, tekemä ja ihmisen tarkistama.Koulujen katsomusopetus on aiheuttanut vilkasta yhteiskunnallista keskustelua kuluneen talven aikana. Puheenvuorojen määrä kasvoi, kun opetus- ja kulttuuriministeriö ehdotti vastikään selvityksessään siirtymistä nykyisestä oman uskonnon opetuksen mallista yhteiseen katsomusopetukseen.
Ministeriön ehdotukseen on reagoitu kahtalaisesti. Osa kommentoijista asettuu kannattamaan laajaa katsomusopetuksen uudistusta, kun taas osa vetoaa esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksiin saada oman uskontokunnan mukaista opetusta koulussa.
Erityisen huomionarvoinen puheenvuoro tuli kolmelta kristillisen kirkon piispalta, joiden mukaan ”uskonnonopetusta ei pidä lopettaa” (HS 17.3). Myös useissa uutisotsikoissa puhutaan uskonnonopetuksen lakkauttamisesta uudistuksen yhteydessä.
Seuraan huolissani aiheen uutisointia. Missään vaiheessa kukaan ei ole vakavissaan ehdottanut, että kouluissa lopetettaisiin uskonnonopetus tai uskonnoista opettaminen. Uskonnot ja erilaiset katsomukset ovat valtavan iso osa arkista ja inhimillistä kokemusta. Yleissivistävän opetuksen tehtävä on opettaa niistä, jotta oppilaalla kehittyisi taito tulkita ympärillään tapahtuvia ilmiöitä ja asenteita. Tätä kutsutaan monilukutaidoksi.
Katsomusopetuksen uudistamisella tähdätään uskonnonopetuksen päivittämiseen.
Nykyisen oman uskonnon opetuksen mallin haitat ovat ilmeiset ja niitä on nostettu mediassa esiin moneen kertaan. Tiivistetysti ongelman muodostavat oppilaiden välinen eriarvoisuus nykyisessä mallissa, muodolliset kelpoisuusehdot täyttävien opettajien puute sekä mahdollisuus omassa uskonnollisessa yhteisössä saatavaan opetukseen.
Katsomusopetuksen uudistaminen tähtää siihen, että jokainen oppilas osallistuisi koulun antamaan yhteisen oppiaineen opetukseen riippumatta omasta katsomuksellisesta taustastaan.
On lyhytnäköistä nähdä uudistus uskonnonopettamisen lakkauttamisena. Koska iso osa katsomuksista on uskontoja, uskonnoista opettamisen tulisi olla keskeinen osa yhteistä katsomusainetta. Puhe uskonnonopettamisen lakkauttamisesta on vastuutonta, koska tällöin uudistushankkeesta välittyy isolle yleisölle täysin väärä kuva. Pikemminkin pitäisi puhua katsomusopetuksen, tai tutummin uskonnonopetuksen, uudistamisesta ja päivittämisestä. Tällä pyritään vastaamaan nykyistä paremmin modernin ja moninaistuvan yhteiskunnan vaatimuksiin.
Puhe uskonnonopettamisen lakkauttamisesta synnyttää isolle yleisölle täysin väärän kuvan uudistuksesta.
Uudistus jää seuraavan hallituksen vastuulle. Seuraavan hallituksen tulee tosissaan puntaroida, millaisen painoarvon se suostuu antamaan uskonnollisten yhteisöjen edustajille katsomusopetuksen suunnittelemisessa.
Kuten professori Arto Kallioniemikin huomauttaa (HS 3.1.), katsomusyhteisöjen edustajilla on ollut ylikorostunut rooli nykyisen uskonnonopetuksen suunnittelemisessa. Tavoitteena tulisikin olla tilanne, jossa vastuu opetussuunnitelmatyöstä ja katsomusopetuksen suunnittelemisesta on pedagogian asiantuntijoilla, ei uskonnollisten yhteisöjen edustajilla.
On selvää, että uskonnollisten yhteisöjen edustajat ovat kiinnostuneita koulujen uskonnonopetuksesta, vaikka opetus onkin tunnustuksetonta. Nähdäkseni koulujen ja uskonnollisten yhteisöjen välistä demarkaatiota olisi kuitenkin syytä täsmentää katsomusopetuksen osalta luomalla yhteinen katsomusaine, joka ei tähtää uskonnollisen tai katsomuksellisen identiteetin vahvistamiseen.
Uskontoa ei pidä siivota kouluista pois. Koska uskonnot ja erilaiset katsomukset ovat keskeinen osa ihmisenä olemista, niiden laaja-alainen ymmärtäminen on tarpeen yhteiskunnassa, joka moninaistuu nopealla tahdilla.
Uskonnon ja pedagogiikan välistä suhdetta tosin tulee uudistaa. Tässä on mielestäni ero, joka usein unohtuu uutisoinnissa ja eri kannanotoissa. Yhteisessä katsomusaineessa pedagoginen katse ei ole rajoittunut oman uskonnon opetukseen, vaan uskonnoista ja katsomuksista tulisi opettaa yhdenvertaisesti painottamatta mitään katsomusta erityisesti. Tämä on omiaan luomaan uuttaa ja avointa katsomusdialogia kouluihimme ja laajemmin yhteiskuntaamme.
Toivon, että uskonnonopetuksen lakkauttamisesta puhuminen vähenisi ajankohtaisessa keskustelussa. Toivon myös, että tuleva hallitus pohtisi tarkasti pedagogisen suunnittelun tiedepohjaista merkitystä ja suhtautuisi kriittisesti uskonnollisten yhteisöjen rooliin koulujen katsomusopetuksen suunnittelemisessa.
Lauri Mäenalanen
TM, FM
peruskoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon lehtori
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
