Olin lähes kolmekymppinen, kun huomasin isän maksavan vielä puhelinlaskuni
Koen hieman häpeää siitä, etten selviytynyt rahallisesti ilman isäni ja sukulaisten tukea, kirjoittaa Janica Pörhönen kommentissaan.
Vanhemmista noin 40 prosenttia sanoo antaneensa aikuisille lapsilleen taloudellista tukea, selviää Sukupolvien ketju -tutkimushankkeesta. Kuva: Jarkko SirkiäKun muutin pois kotoa 19-vuotiaana, isäni lupasi hoitaa puhelinlaskuni niin pitkään kuin tarve vaatii. Se tarve olikin yllättävän pitkä, sillä jäin hoitamaan yli viideksi vuodeksi lapsia kotiin ja myöhemmin opiskelin maisteriksi.
Taloudellisesti tiukin aika oli niinä vuosina. Jouduin valitsemaan halvimmat leivät ja kasvikset ostoskoriin. Kieltäydyin usein ystävien kahvila- tai ravintolaehdotuksista, sillä olivathan ne liian kalliita opiskelijalle. Tästä syystä sosiaalinen elämäni kapeni. Myin myös vanhoja tavaroitani, jotta saisin rahaa laskuihin.
Isä oli pelastava enkelini tuolloin. Välillä hän maksoi puolestani ruokakaupassa, toi meille ruokaa tai tarjosi minulle ruuan ravintolassa. Maksoi hän muutakin, kuten pääsymaksuja uimahalliin, lasten suksia, luistimia tai harrastusvälineitä.
Koskaan en muista pyytäneeni rahaa vanhemmiltani, mutta he halusivat silti auttaa minua. Sanoin, että maksan kyllä takaisin, mutta isä ei halunnut rahaa takaisin tilille.
Myös sukulaiseni tukivat minua opiskeluaikoina. Heidänkin tukensa oli korvaamatonta.
Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia tukea rahallisesti jo pesästä lähteneitä lapsiaan. Koen vääryyttä niiden puolesta, joilla jäävät lapset tekemättä tai opinnot käymättä taloudellisen niukkuuden vuoksi.
Sotavuosien aikaan syntyneet ihmiset ovat oppineet arvostamaan rahaa ja oppineet säästämisen taidon.
Nyt tätä kirjoittaessani koen hieman häpeää siitä, etten selviytynyt taloudellisesti yksin nuorena aikuisena. Nolostuin, kun möläytin joskus ystävälle, että isäni on maksanut laskujani.
Häpeä kumpuaa todennäköisesti siitä, että meihin suomalaisiin on iskostettu yksinpärjäämisen kulttuuri rahankin suhteen. Suuret ikäluokat ovat kokeneet pula-ajan ruokapöydässä ja kovalla työllään uurastaneet meille taloja ja hyvinvointivaltion mallia.
Ajattelen, että suhde rahaan on ylisukupolvista. Sotavuosien aikaan syntyneet ihmiset ovat oppineet arvostamaan rahaa ja oppineet säästämisen taidon. He ovat jo varhaisessa vaiheessa omaksuneet sananlaskun, jonka mukaan raha ei kasva puussa. Siksi minunkin on ollut vaikea ottaa vastaan rahaa.
Häpeä on silti turhaa, jos vanhempi haluaa pyyteettömästi tukea tai auttaa aikuista lastaan. Raha on yksi tapa osoittaa välittämistä, vaikka aitoa läsnäoloa, kosketusta ja kauniita sanoja se ei tietenkään korvaa.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
