Aurinkopaneelien riski piilee tässä yleisessä virheessä ‒ Vakuutus ei välttämättä kata kustannuksia lainkaan
Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet.Erityisesti aurinkopaneelien asennusvirheet ja puutteellinen huolto voi johtaa kalliisiin vaurioihin, kerrotaan Pohjola-vakuutuksen tiedotteessa.
Yhtä tärkeää kuin ammattitaitoinen asennus on se, että katto on hyväkuntoinen. Katon rakenteiden on kestettävä paneelien kiinnitykset, uudet läpiviennit ja lisääntynyt kuorma.
”Aurinkopaneelien aiheuttamat vahingot eivät ole teoreettinen riski. Olemme nähneet tapauksia, joissa huolimaton asennus on johtanut mittaviin rakenteellisiin vaurioihin”, kertoo Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalveluiden johtaja Markus Uimonen.
Vahinkoja syntyy tyypillisesti kattoon tai itse paneelijärjestelmään. Pahimmillaan seurauksena voi olla laaja palovahinko, jossa koko rakennus menetetään.
Monelle karuin yllätys liittyy korvauksiin. Jos vahingon todetaan johtuneen asennusvirheestä, vakuutus ei välttämättä kata kustannuksia lainkaan.
Aurinkopaneelit ovat sähköjärjestelmä, ja siksi niihin liittyy aina myös paloturvallisuusriskejä. Virheelliset liitännät, kaapelointivirheet tai väärät komponentit voivat aiheuttaa ylikuumenemista ja tulipalon vaaran.
Myös huoltamattomat invertterit eli laitteet, jotka muuntavat tasasähkön vaihtosähköksi, sekä kytkimet voivat ajan myötä muodostua riskitekijöiksi.
Suomen olosuhteet lisäävät riskejä entisestään. Myrskyt, raskas lumi ja ukkonen kuluttavat järjestelmiä, ja irtoavat paneelit tai kaatuvat puut voivat aiheuttaa lisävahinkoja.
Aurinkopaneelit vaativat säännöllistä tarkastusta ja huoltoa.
”Oikein asennettuna ja huollettuna aurinkopaneelit ovat turvallinen ja järkevä ratkaisu. Riskit syntyvät silloin, kun oikaistaan väärässä paikassa”, Uimonen tiivistää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





