Näin ihmiset maksavat selkänahastaan maaseudun palvelujen alasajon

Kyläkoulujen lakkautuksen takia lapset joutuvat istumaan tuntikausia autossa ja eivätkä pysty keskittymään jättimäisissä luokissa. Kuvassa on koululaisia Nurmon Kourassa. Kuva: Johannes Tervo

Uskonnolla voidaan katsoa olevan monenlaisia tehtäviä yhteiskunnassa. Se on kautta aikain kaikissa yhteiskunnissa ollut taustavaikuttajana yhteiskunnallisissa päätöksissä.

Oli kyse sitten ihmisoikeuksista, yhteiskunnan itseymmärryksestä tai sen kansalaisilleen tarjoamista palveluista, taustalla vaikuttavat uskomuksiin tai ideologiaan vaikuttavat arvot.

Yksi luterilainen tavoite on vuosisatoja ollut tavallisten ihmisten voimauttaminen. Raamattu käännettiin kansan kielelle, virsisävelmistö lainattiin kapakasta ja papit tiputettiin alas hengellisestä säädystään tavallisten ihmisten joukkoon.

Kirkon piirissä saivat alkunsa myös koululaitos ja vaikkapa kiertävät terveydenhoitajat eli diakonissat. Nämä ja monet muut tehtävät siirtyivät pikkuhiljaa kuntien hoidettaviksi.

Niistä syntyi hyvinvointipalveluja, jotka saivat alkunsa tavallisten ihmisten tarpeista. Tarvittiin vaikkapa äitiyspakkaus, terveyskeskus, kirjasto tai julkinen liikenne.

Tahtotila oli kova rakentaa sellainen Suomi, jossa kukaan ei jäisi jalkoihin ja kaikilla olisi hyvä olla. Päätökset heijastelevat sitä arvomaailmaa joka päättäjillä on. Mihin arvomme perustuvat? Mikä on olennaista? Mikä on meille kaikkein tärkeintä?

”Mitä sydän on täynnä, sitä mitä suu puhuu”, sanoi Jeesus Matteuksen evankeliumissa (Matt 12:34). Sitä voidaan soveltaa myös paikallistason ja yhteiskunnallisiin päätöksiin.

Päätöksien seurauksista näkyy se, mikä päättäjien sydämellä on. Kun ajetaan alas pieniä kouluja, hoivakoteja ja muita palveluita, ihminen unohtuu.

Säästöjä voidaan perustella yksinkertaistetuilla laskutoimituksilla. Todellisuudessa ihmiset maksavat selkänahastaan palvelujen alasajon, suuret yksiköt ja säästämisen.

Ja pahoinvointi saattaa tulla kunnalle vielä paljon kalliimmaksi. Tämä näkyy vaikkapa koulujen luokkakokojen perusteluissa.

Ensin säästetään ja perustetaan suuria luokkia ja kouluja, sitten ihmetellään miksi lapset voivat huonosti, tarvitsevat erityistä tukea ja opettajien jaksaminen on uupumisen rajoilla.

Täällä meillä kylällä on ihmetelty jo vuoden ajan palvelujen heikkenemistä. Hoivakoteja lakkautetaan, ja vanhukset siirretään ties minne, kauas kotiseuduiltaan; niin kauas että läheisten vierailut muuttuvat kohtuuttoman hankaliksi.

Koulun lakkautuksen takia lapset joutuvat istumaan tuntikausia autossa ja eivätkä pysty keskittymään jättimäisissä luokissa. Näillä päätöksillä autioitetaan ja kurjistetaan maaseutua, vaikka kuinka juhlapuheissa luvattaisiin muuta.

Sitä aina vaan ihmettelen, että jos ihmisten hyvinvointi on sydäntä lähellä, miten voi tehdä päätöksiä, joista kärsivät kaikkein haavoittuvimmat.

Jos ajattelee omaavansa pehmeät arvot ja väittää ajavansa heikompien asemaa, eivätkö teot ja päätökset paljasta, mikä lopulta on näiden päätösten tekijöille ollut tärkeää.

Jeesus puhuu puusta joka tekee hyvää hedelmää. Minkälaista hedelmää seuraavat päätöksemme tuottavat?