Sekä äiti että lapsenlapsi ovat kiskoneet minua väkisin marjametsään
Lukuisat suomalaiset lapsipolvet ovat viettäneet heinä-elokuun marjastaen.
Tähän kuvaan voi moni yli kuusikymppinen samastua. Lapsia marjassa Suomussalmella 1965. Kuva: Museovirasto / Kansatieteen kuvakokoelma / Matti PoutvaaraKuulun niihin suomalaisiin, joiden pitäisi kohtuuden nimissä kerätä itse edes omaan käyttöön tulevat marjat.
Asun maalla metsän keskellä, ja vaikka olen laiska, pulska ja kankea, olen terve ja toimintakykyinen.
Tästä huolimatta poimin vain satunnaiset puuro- ja piirakkamarjat. Pakastimeen menevät mustikat ja puolukat ostan tutulta kojumyyjältä.
Lapsena ja teininä sain noukkia mustikoita ihan tarpeeksi. Heti kun sokerijuurikkaat oli harvennettu, alkoi mustikkakausi.
Marjastusreissut eivät olleet mitään leppoisia eväsretkiä. Tositarkoituksella kerättiin, ja metsästä palattiin vasta kun astiat olivat täynnä.
Mustikoista tehtiin piirakoita ja mehuja ja hilloja. Yleisin jälkiruokamme syksystä kevääseen oli pakastetut sekamarjat.
Osta vene, se kannattaa. Älä osta huonoa, se ei kannata.
Luokkatoverini Kaskisen Airi oli meillä yökylässä, kun taas piti lähteä mustikkaan. Juttelimme tyttöjen juttuja, enkä ollut tietääksenikään, kun lähimaastosta kuului äitini kiihtyvää huhuilua.
Paluumatkalla äiti oli kiukkuinen. Marjastusetiketin vastaisesti hänen ympärilleen samoille mättäille oli tullut vieraita poimijoita, ja hän olisi tarvinnut meidät tukijoukoiksi. Kuuntelin nolona hänen motkotustaan.
Kerran kummisetä pyysi minut hillaretkelle, ja äiti työnsi minut matkaan hillankiilto silmissään. Oppaaksi lähti kummisedän kaveri, jonka piti tietää hyvät paikat.
Emme löytäneet lakan lakkaa. Kummisedän kaveri kevensi tunnelmaa kertomalla vitsin: ”Osta vene, se kannattaa. Älä osta huonoa, se ei kannata.”
Vitsi ei ollut mielestäni hyvä, mutta mies toisti sen niin monta kertaa, että muistan sen edelleen, 50 vuotta retken jälkeen.
Kun äidistä aika jätti, tyhjensimme kolmesta pakastimesta vuosikertamarjoja.
Kun äiti vanheni eikä enää jaksanut metsään, poimin hänelle mustikoita pieniin rasioihin. Lopetin sen, kun edellisvuotiset jäivät syömättä. Kun äidistä aika jätti, tyhjensimme kolmesta pakastimesta vuosikertamarjoja.
Omia tyttäriäni en pakottanut marjametsään. Silti he marjastavat jonkin verran.
Pieniä lapsia ei tarvitse houkutella marjaan. Seitsenvuotias lapsenlapsi ilmaantui aamukuudelta sängyn viereen: ”Nouse ylös, mennään mustikkaan!”
”Kaks mummoo meni mustikkaan, toinen ei mahtunut”, yritin kääntää keskustelun suuntaa.
Lapsi: ”Mut toinen mahtuu ihan hyvin! Mennään!”
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



