Tiesitkö: Polkupyörän esi-isä oli hengenvaarallinen kapistus

Keväällä moni kaivaa pyöränsä varastosta. Vasta 1880-luvulla polkupyörät olivat nykyaikaisen fillarin näköisiä. Kuva: Sanne Katainen

Pyörää ei yleensä tarvitse keksiä uudelleen, mutta polkupyörien kohdalla oli hyvä, että pyörä keksittiin uudelleen muutamalla tapaa.

Vielä 1870-luvulla kaksipyöräiset olivat melkoisen vaarallisia kapistuksia, sillä niissä oli valtava etupyörä ja huomattavasti pienempi takapyörä.

Jos kapistuksella ylipäänsä oppi ajamaan, homma oli hengenvaarallista, sillä kaikki pystyssä pysymisestä ohjaamiseen ja pysähtymiseen oli hankalaa. Muutos oli kuitenkin aivan nurkan takana.

Vuonna 1886 englantilainen John Kemp Starley esitteli Rover Safety Bicycle -nimeä kantaneen, turvalliseksi mainostetun polkupyörän, jossa etu- ja takapyörä olivatkin samankokoiset.

Tämä oli pyöräilyn oppimisen ja turvallisuuden kannalta jo melkoinen uudistus, mutta kahden vuoden päästä polkupyörän ominaisuuksiin saatiin vielä lisää parannusta.

Fillariin keksittiin nimittäin yhdistää uutuustuote, eli ilmatiiviit renkaat, joissa kumin sisälle saatiin pumpattua rutkasti ilmaa. Tämä aikoinaan mullistava keksintö on nykyään tuttu kaikenlaisista renkaista lastenvaunuista kuorma-autoihin.

Ilmalla täytetyt renkaat mahdollistivat pyöräilijälle paitsi tasaisen ajokokemuksen, myös ripeän etenemisen. Vauhdista otettiinkin nopeasti ilo irti. Pyörä mahdollisti erityisesti monille naisille elämänpiirin laajenemisen.

Ensimmäinen pyöräilyn supertähti oli yhdysvaltalainen Marshall Walter "Major" Taylor, joka aloitti ammattimaisen pyöräilyuransa jo teini-ikäisenä vuonna 1896.

Hänen ennätyksensä mailin matkan (noin 1,6 kilometriä) polkemisessa oli minuutti ja 41 sekuntia, eikä tätä ennätystä rikkonut kukaan 28 vuoteen.