”Varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn” – Tuntematon sotilas saa hätkähdyttävän tulkinnan Pyynikillä

Lavalla nähdään Koskelaa esittävä Jussi-Pekka Parviainen, Verneri Lilja Hietalana ja Markus Pärssinen Määtän roolissa. Kuva: Pyynikin kesäteatteri/Katri Dahlström

Jos haluaa nähdä ajatuksia herättävää, laadukasta kesäteatteria, kannattaa suunnata Tampereelle Pyynikin kesäteatteriin. Mitään kevyttä komediaa ei tällä kertaa tarjoilla, sillä 70-vuotissyntymäpäiviään viettävä teatteri esittää niin ikään 70-vuotiaan klassikon, Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan.

Klassikkoon kajoaminen on aina riski. Yleisö on kriittinen rakastamiensa teosten kohtelun suhteen. Tuntematon sotilas on tunnetumpia suomalaisia kirjoja.

Siitä tuli poikkeuksellisesti hitti heti ilmestymisensä jälkeen, ja eri ikäiset lukijat tarttuvat kirjaan yhä. Suomesta ei löydy montaakaan ihmistä, joka ei olisi nähnyt kirjan elokuvaversioita, ja monet katsovat elokuvan vuosittain itsenäisyyspäivänä.

No, miten Pyynikin kesäteatteri ja ohjaaja Antti Mikkola pärjäsivät Tuntemattoman kanssa? Paremmin ei voisi klassikkoa kohdella. Vahva tulkinta on uskollinen alkuperäisteokselle, mutta onnistuu samalla puhuttelemaan tämän ajan ihmistä sen kummempia alleviivaamatta.

Henkilökohtaisesti en ole nähnyt parempaa tulkintaa Tuntemattomasta sotilaasta kuin nyt Pyynikillä.

Kyynelet nousevat silmiin jo aloitussanoista, jotka on nerokkaasti asetettu vielä elossa olevan jatkosodan veteraanin suuhun. Sitten alkaa tapahtua. Kirjan tutut sanonnat soljuvat tauotta; niitähän ei voi ohittaa, sillä suomalaiset rakastavat Tuntemattoman siteeraamista.

Kuolematon on esimerkiksi sotaa kritisoiva Honkajoen tokaisu, joka tiivistää koko teoksen hengen: ”Varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn”.

Linna on tunnettu huumoristaan, ja vaikka Tuntematon sotilas ei ole millään tavalla kevyt teos, saa myös tämä tulkinta aikaan naurua ja hymyjä.

Näyttelijävalinnat tuvat käsin kosketeltavaksi sen, kuinka nuoria miehiä jatkosotaan aikoinaan lähetettiin. Samalla mielen valtaa epämiellyttävä ajatus siitä, että teos on tässäkin ajassa hyvin ajankohtainen.

Tuntematon sotilas uskalsi ja osasi tuoda aikoinaan esiin sodan järjettömyyden. Mikään ei ole siinä asiassa muuttunut.

Pyynikin roolisuoritukset ovat uskomattomia. Murre soljuu ja hahmojen luonteet muodostuvat niin, että katsoja voi kuvitella katsovansa aikakiikareilla ihka aitoa Hietasta, Vanhalaa tai Rokkaa.

Kuin ystäviksi esityksen myötä tulevien sotilaiden kohtalot riipaisevat. Nea laittavat miettimään, kuinka eri tavalla kunkin elämä olisi voinut jatkua, jos ihminen olisi lajina hieman sopusampi. Teos on väkevä kunnianosoitus sotiemme veteraaneille, joista vielä muutamia on elossa.