Adventin viettäminen lienee harvinaista, mutta minulle se on tärkeää
Joskus joulun odotus on parempaa kuin itse juhla, kirjoittaa Janica Pörhönen kolumnissaan.
Adventti tarkoittaa joulun odotusta ja siihen valmistautumista. Kuvituskuva. Kuva: Anu KovalainenSukulaiseni lapsi sytyttää jokaisena adventtina punaisen kruunukynttilän, jonka jälkeen kuva päätyy lähisukuni Whatsapp-ryhmään. Minusta perinne on kaunis, sillä adventtiin liittyvät perinteet ovat unohdettuja.
On hyväksyttyä sanoa viettävänsä joulua, mutta jos kertoo viettävänsä adventtia, sitä saatetaan pitää hieman erikoisena. Suomalaisten adventin viettäminen näkyy lähinnä siten, että ihmiset osallistuvat Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin. Osa toki käy laulamassa vain perinteen ja tunnelman vuoksi, ei itse adventin.
Adventtiperinteitä kannattaisi kuitenkin vaalia, sillä rituaalit luovat tutkimustenkin mukaan yhteisöllisyyttä, merkityksellisyyttä ja osallisuuden kokemusta. Omiin perinteisiini kuuluu leipoa pipareita tai joulutorttuja lasten kanssa ja kuunnella samalla kristillisiä joululauluja.
Adventti on joulun odotusta ja siihen valmistautumista. Latinan kielestä tuleva sana adventti merkitsee Herran tulemista.
Mitä sinä odotat joululta? Sitä, että joku tulisi kylään? Sitä, että vointisi parantuisi tai että sairastunut läheisesi saisi elää vielä pitkään? Odotuksia kannattaa vaalia silloin kun hetket ovat synkimmillään, sillä ne tuovat valoa.
Odotukset näkyvät symbolisesti myös luomakunnassa. Itseäni ilahduttaa olohuoneessani nököttävä orkidea, joka on alkanut puskea uutta kukkavartta ja lehteä. On ihmeellistä, miten pimeän keskellä alkaa versoa uutta elämää.
Meidän tulisi kääntyä pois minä-keskeisestä kulttuurista ja keskittyä enemmän muihin ihmisiin.
Olen huomannut, että joskus elämässä odotus on kuitenkin todellisuutta parempaa – ainakin silloin, jos joudumme pettymään ulkoisista olosuhteista johtuen tai muiden ihmisten vuoksi.
Annan esimerkin: monena jouluna olen odottanut vanhempieni ja sukulaisten näkemistä. Useana jouluna meillä on kuitenkin vieraillut flunssapöpö, emmekä ole päässeet lähtemään mihinkään.
Kuumeista lasta silittäessäni kuusen valaisemassa olohuoneessa olenkin kokenut suurta iloa siitä, että vihdoin meillä on näin rauhallinen hetki yhdessä – vaikka mikään ei mennyt odotusten mukaan.
Meidän tulisi kääntyä pois minä-keskeisestä kulttuurista ja keskittyä enemmän muihin ihmisiin. Sen sijaan, että miettisimme omia tarpeita ja odotuksia joululle, meidän tulisi kääntää katse ympärille.
Tänä jouluna käärin lahjapakettiin esimerkiksi vaatteita eräälle lapselle, joka elää köyhässä perheessä. Muistan, miten edellisinä vuosina lapsi kulki ostamassani paidassa melkein aina hänet nähdessäni.
Hän käytti paitaa, vaikka se jäi pieneksi. Ehkä se kertoo siitä, miten suurta aineellista puutetta perheissä voi olla.
Pienet sydämen teot voivat pelastaa jonkun ihmisen joulun. Voimme täyttää toisen ihmisen odotuksen, vaikka omamme eivät täyttyisi.
Kristillisessä perinteessä neljäs adventtisunnuntai on omistettu Neitsyt Marialle. Yli 2 000 vuotta sitten hän odotti lasta, Jumalan poikaa. Kristuksen odotus on totisinta totta; siihen emme joudu pettymään.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
