Valmistaudumme unelmien jouluun, mutta unohdamme todellisen rakkauden

Joulu aiheuttaa monelle osattomuuden kokemuksen. Osaton kokee yhteisöön tai yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunnetta. Kuvituskuva. Kuva: Säde Aarlahti

Lukemisto|Ihmissuhteet

22.12.202406:00

Kolumni

Janica Pörhönen

Pimeänä vuodenaikana nautin käydä kävelemässä omakotitaloalueilla ja ihastelemassa jouluvalojen tähtitarhaa.

Ihmisillä on mitä ihanimpia koteja. Kynttelikköjä joka ikkunassa, ulkokuusi, puutarha neonväreissä. Ikkunoista näkyy vuoden tärkeimpään juhlaan valmistautuvia ihmisiä.

Erehdyn usein vertailemaan omaa elämääni toisten omiin. Tänä vuonna pipareita en ole ehtinyt vielä leipoa, puolet lahjoista on ostamatta, muovikuusi odottaa varastossa.

Materiaalisia asioita enemmän odotan joululta sitä, mitä jokainen meistä. Rakkautta ja rauhaa.

Joulu aiheuttaa monelle osattomuuden kokemuksen. Osattomuus tarkoittaa sitä, ettei ihminen koe olevansa osallinen asioista, joita pidetään tärkeinä. Osaton kokee yhteisöön tai yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunnetta.

Koen itse osattomuutta katsellessani kauniita taloja ja miettiessäni, miksi muiden elämä tuntuu hohdokkaammalta kuin omani. Hassuinta on se, etten tiedä, mitä muiden seinien sisällä tapahtuu.

Osattomuus koskettaa usein meitä jokaista.

Hyväsydäminen ihminen hankkii aina muille lahjat, mutta kokee, ettei juuri kukaan muista häntä edes yhdellä paketilla. Päihderiippuvaisen läheinen toivoo ihmeraitistumista ja normaalia joulua, mitä muutkin perheet viettävät.

Yksinäinen ihminen odottaa puhelin vierellään että edes joku sukulainen soittaisi.

Itse saan lohtua siitä, että sanoma seimeen syntyneestä Jeesus-lapsesta kohtaa minut, olin sitten valmistautunut jouluun tai en.

Joulu on tavallisille ihmisille, ei täydellisille. Sellaisia olivat myös Maria ja Joosef, jotka pimeydessä vaelsivat etsien suojaa majatalosta. Jeesus ei syntynyt palatsiin, vaan hän syntyi eläinten asuttamaan rakennukseen, heinien ja karjan keskelle.

Jeesuksen syntymäolosuhteet olivat vaatimattomat. Aivan yhtä vaillinaisena saamme käydä kohti joulun viettoa.

Vaikka joulun väreissä hehkuu kultaa, hopeaa ja rubiininpunaista, juhlamieli syntyy maanläheisistä sävyistä. Sellaisista väreistä, joita majatalossakin oli.

Jumala ei tule katsomaan siisteyttä tai tarjoiluja kodissamme vaan hän tulee etsimään armoa kaipaavaa sydäntä. Jumala etsii meistä toivon ja uskon rippeitä, mutta mitä hän meistä löytää?

Joulu on itse asiassa osattomien juhla.

Työstä väsyneiden, jotka kokevat olevansa osattomia rentoutumisesta, juhlapyhätkään eivät suo hengähdyshetkiä. Ihmisten, jotka kokevat olevansa osattomia perheestä, suvusta, parisuhteesta. Kosketuksesta osattomien, vähävaraisten, päihteisiin sortuneiden.

Uskon, että jouluyössä on jotain taikaa. Koko maailmaa ja ihmisiä rakastava Kristus-lapsi syntyy symbolisesti yhä uudelleen seimeen. Vain Jumalan rakkaus tuo valon.

Yhtäkkiä ymmärrän, että en olekaan osaton. Saan olla osallinen Jumalan rakkaudesta. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen.

Ulkoiset puitteet eivät ole kultaiset eivätkä tarvitsekaan olla, mutta kätken sydämeeni sen kullan, joka syntyi heinien keskelle. Siitä kullasta minä ammennan voimaa tähän jouluun.