Havahduin kaupassa, kun iäkäs mies etsi myyjää: Vaimon kuolemasta oli seurannut hankala käytännön ongelma

Havahduin taannoin paikallisessa ketjumyymälässä kovaääniseen keskusteluun. Iäkäs miesasiakas etsi ensin myyjää, ja tämän löydettyään kertoi etsivänsä alusvaatteita. Piti kuulemma tulla hankkimaan niitä lisää, sillä vaimo oli kuollut, eikä itsellä ollut taitoa käyttää pesukonetta. Kärsivällinen myyjä opasti herran oikealle osastolle, etsi sopivan koon, ja yritti vielä selittää, miten pesukoneen käyttökin voisi jatkossa onnistua.

Myyjän jälkeen miehen ääni kaikui myymälässä vielä pitkään. Hän kuului kertovan tarinansa myös monelle muulle vastaan tulevalle. Viimeisimmän kohtaamisen päätteeksi hän totesi sen, minkä kaikki varmasti jo olivat arvanneet: että pitää kaupassa jutella, kun ei muuten ole sitä juttukaveria enää.

”Mummo kertoo, mummo kertoo meille juttuja, osa uusia, monet tuttuja”, laulaa suomalaisyhtye Muuan mies.

Hokema tarttuu helposti korvaan, ja on monen ikäihmisen kohdalla kovin totta. Samat jutut toistuvat osalla herkästi muistisairauden vuoksi. Syy voi kuitenkin löytyä myös yksinäisyydestä. Siitä, että arjessa ei ole ketään, jolle kertoa juttuja. Kun sitten kuulijan saa, pitää kaikki mieleen tuleva tai sinne kertynyt kertoa vahingossa tai varmuuden vuoksi vaikka useampaan kertaan.

Pian kauppakokemuksen jälkeen huomasin, että kuluva viikko on nimetty vanhusten viikoksi. Noloa myöntää, mutta tämä teemaviikko ei ole ennen herättänyt erityisemmin tunteita tai saanut toimimaan. Ei, vaikka viikkoa on vietetty jo vuodesta 1972.

Vanhusten viikon teema on tänä vuonna kohtaamisia arjessa. Kauppareissun kokemusten herättelemänä ajattelin itsekin tarttua toimeen, ja ilmoittauduin toviksi mukaan vanhusten viikon ystäväpenkille. Mielenkiinnolla odotan, millaisia juttuja mummot tai papat siellä innostuvat kertomaan. Tuskin ainakaan minulle vielä ennalta tuttuja. Ja mitäpä se haittaa, vaikka ne kuulisi moneenkin kertaan.

Pienellä paikkakunnalla kun ollaan, saatan jopa saada ystäväpenkiltä uuden tuttavan, jolta voin kysyä kuulumisia kauppareissulla joskus toistekin. Vaiva on olematon, mutta vaikutus voi olla suuri. Jokainen, iästä tai asuinpaikasta riippumatta, tarvitsee arjen kohtaamisia ja jonkun, joka kysyy mitä kuuluu.