Suomalainen kalatuote palkittiin maailman parhaana
Kalaneuvoksen kirjolohipekoni palkittiin Barcelonassa.Kalaneuvoksen kirjolohipekoni on voittanut kansainvälisesti arvostetun Seafood Excellence Global -kilpailun Horeca-kategorian Barcelonassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen elintarviketuote voittaa kyseisen kilpailun.
Kilpailussa oli mukana 40 finalistia 15 ei maasta.
Tuomaristo kehui kirjolohipekonia erityisesti sen ainutlaatuisuudesta heti palkinnonjaon jälkeen.
”Tämä palkinto on koko Suomen yhteinen voitto. Se kertoo siitä, että suomalainen osaaminen ja ruokainnovaatio voivat kilpailla menestyksekkäästi maailman huipulla”, Kalaneuvoksen tuote- ja markkinointijohtaja Juho Järvinen kertoo tiedotteessa.
Kirjolohipekonin on tarkoitus tuoda kala entistä helpommin lähestyttäväksi.
”Haluamme tehdä kalan syömisestä helpompaa ja houkuttelevampaa yhä useammalle.”
”Tällaiset innovaatiot ovat ratkaisevassa roolissa, kun haluamme nostaa kalan asemaa modernina, terveellisenä ja ympäristöystävällisenä proteiininlähteenä.”
Kirjolohipekoni on palkittu aiemmin myös Suomessa Fastfood, Café & Restaurant Expo -messuilla sekä yleisön suosikkina että tulevaisuuden ruokatuotteena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






