Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

Lähdin keväisenä lauantaina aikaisin aamuyöstä ajamaan Helsingistä kohti Keski-Suomea. Yhdenkään naapuritalon ikkunoissa ei näkynyt valoja ja koko kaupunki tuntui vielä nukkuvan. Varhaiseen heräämiseeni oli hyvä syy, sukutapaaminen tuttujen ja minulle ennestään tuntemattomien pikkuserkusteni kanssa.

Olin osallistunut tapaamisen järjestelyryhmään oman sukuhaarani edustajana. Ajomatkalla mieleeni nousi huoli, mitä jos toisilleen aiemmin tuntemattomat ihmiset eivät tunnekaan oloaan kotoisaksi tapaamisessa.

Perillä hämmästelimme yhdessä, miten sukumme jäsenissä on erilaisista taustoistamme ja kasvuympäristöistämme huolimatta paljon samaa. Tunnistimme toisissamme ja isovanhemmistamme kertovissa kuvauksissa itsemme, tutut eleet, ilmeet, luonteenpiirteet ja tavat toimia.

”Huomaa vanhentuvansa, kun on alkanut kiinnostua juuristaan”, tuttavani päätti lounaalla kuvauksensa sukunsa kanssa kesällä viettämästään juhlasta. Pari muuta pöydässä istuvaa keski-ikäistä jakoi tunteen. Kun elämää on takana jo useita vuosikymmeniä, katse kääntyy yhä useammin menneeseen.

Monet elämän merkitykselliset tapahtumat eletään ja jaetaan lähisuvun kesken. Uuden sukupolven syntymä, ristiäiset ja rippijuhlat, valmistujaiset, häät ja hautajaiset kokoavat sukulaisia yhteen ja ylläpitävät suhteita myös niihin sukulaisiin, joiden kanssa jokapäiväistä kanssakäymistä ei ole.

Yhtä lailla erilaiset puhumattomat ja ratkaisemattomat ristiriidat ja hankauksetkin voivat kietoutua sukuun ja sukulaissuhteisiin.

Pohdimme sukulaisia kuvaavia sanoja ja sanavaraston kapenemista sukulaisperheemme kanssa sunnuntailounaalla. Moni opettaja on ollut huolissaan lasten ja nuorten sanavaraston kaventumisesta.

Koululaiset eivät välttämättä tiedä mikä on oja tai puro. Esimerkiksi maanviljelykseen, kalastukseen tai metsästykseen liittyvät sanat voivat olla vielä vieraampia etenkin kaupunkilaislapsille. Moni lapsuudessani arkipäiväinen sana on jäänyt vähemmälle käytölle ja sen merkitys voi olla hämärtynyt meillä aikuisillakin.

Muistatko sinä, ketä tarkoitetaan puhuttaessa langosta, kälystä, natosta tai kytystä? Vävy ja miniä sekä anoppi ja appi lienevät edellisiä sukulaisuutta kuvaavia sanoja tutumpia ja aktiivisemmassa käytössä.

Sukulaissanasto auttaa kuvaamaan ihmisten välisiä suhteita. Jos aikuiset eivät enää muista ja käytä näitä sanoja, mistäpä lapset ja nuoret voisivat ne oppia.

Omista juuristaan kiinnostuminen ei ehkä olekaan vain merkki vanhenemisesta. Se kertoo halusta säilyttää yhteys ihmisiin, joiden kanssa meillä on luonnollinen, elämän eri vaiheissa muuttuva yhteys. Läheisistä, joiden kautta voimme oppia ja ymmärtää, keitä me olemme ja mistä me pohjimmiltamme tulemme. Siksi minäkin ajoin satoja kilometrejä tapaamaan pikkuserkkujani, joista useimpia en ollut koskaan aiemmin tavannut.