Tuntematon mies pesi mattoja sateessa ja väitti Jumalan parantaneen hänet vakavasta sairaudesta
Moni hakee vaivoihinsa parannusta Jumalalta, kirjoittaa Janica Pörhönen kolumnissaan.
Marttojen mukaan alkukesä on sopiva ajankohta maton pesulle tuulisen sään ansiosta. Kuva: Jarkko Sirkiä26.10.202506:00
Sadepisarat tuntuivat kylmiltä kasvoilla. Taivas oli pukeutunut hämärään. Juoksin tuttua iltalenkkiä hiekkatiellä, kun joku huusi minulle takaa: ”Hei!”
Pelästyin ja katsoin taakseni. Siellä oli mies, joka pesi mattoja sateessa. Se tuntui oudolta, sillä ilma ei ollut järkevä maton pesulle. Käännyin ja kysyin, mitä asiaa hänellä mahtoi olla.
Mies alkoi puhua minulle säästä, mattojen pesun tärkeydestä ennen talven tuloa, omakotitalossa asumisesta, suvusta, lapsuudesta. Olin väsynyt pitkän päivän jälkeen mutta päätin jäädä juttelemaan. Mies osoittautui leppoisaksi persoonaksi.
Mies kertoi olevansa uskossa. Hän uskoi Jeesukseen ja oli mukana ilmeisesti seurakuntaelämässä.
Miehellä oli selvästi kova tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tarinaa hänellä oli lähes kehdosta asti. Kello raksutti, ja lopulta keskustelussa oli vierähtänyt 1,5 tuntia.
En oikeastaan kertonut itsestäni mitään. Kuuntelin vain.
Tuntui mukavalta, että pystyin auttamaan mahdollisesti yksinäistä ihmistä. Miestä valaisi iankaikkisen elämän toivo ja ajatus siitä, että hän pääsisi Kristuksen luokse.
Sitten mies meni vakavaksi ja paljasti minulle jotain yllättävää. Nuorena aikuisena lääkäri oli epäillyt miehen sairastavan skitsofreniaa.
”Jumala on minut tästä sairaudesta parantanut”, hän vakuutti, eikä kirkkaassa katseessa ollut epäilyn häivähdystäkään.
Kohtaamisesta on aikaa jo vuosia, mutta se on jäänyt mieleeni.
Seurakuntalainen-lehden haastattelussa (19.9.) psykiatrian erikoislääkäri Katja Juntunen arvioi, että seurakunnissa on keskimääräistä väestöä enemmän mielenterveyden häiriöistä kärsiviä ihmisiä. Anssi Tiittasen kirjoittaman artikkelin otsikko alkoi lauseella: Onko seurakunnissa keskimääräistä enemmän hulluja?
”Kyse ei siis ole siitä, että uskovaiset lähtökohtaisesti olisivat psykiatrian näkökulmasta muita sairaampia. Yhteisöt vain saavat jäsenikseen niitä, jotka eivät muualla saa osakseen riittävän empaattista kohtelua”, Seurakuntalainen kirjoittaa.
Olen kiertänyt paljon eri seurakuntien tilaisuuksissa ja huomannut ilmiön. Vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsiviä tuntuu hakeutuvan erityisesti vapaiden suuntien tilaisuuksiin. Näitä ovat esimerkiksi itsenäiset karismaattiset seurakunnat.
Minusta niin sanottuja ”hulluja” ei maailmassa ole – on vain ihmisiä, joita ehkä lääketiede ei ole auttanut tai jotka eivät halua hakea apua ongelmiinsa.
Moniin vetoaa parantumisen hakeminen seurakunnasta. Itse uskon, että sekä Jumalaa että lääketiedettä tarvitaan tässä maailmassa. Ajattelen, että Jumala voi parantaa henkisiä haavoja missä paikassa tahansa.
Katolisen kirkon piispa Isä Raimon mukaan potilaan kuuntelu ja juttelu hänen kanssaan on lääke kärsimykseen ja jopa fyysisiin kipuihin. Piispa on koulutukseltaan lääkäri.
Kuuntelu oli lääkettä yksinäiselle miehelle.
Minulle jäi mysteeriksi, oliko matonpesupaikalla tapaamani mies oikeasti parantunut vakavasta sairaudesta. Ehkä kokemus parantumisesta riitti hänelle.
Yksi asia oli varma: hullu hän ei ollut. Sellaisina skitsofreniaa sairastavia joskus entisaikoina pidettiin.
Kuuntelu oli lääkettä yksinäiselle miehelle. Itse sain puolestani tuntea sen, kuinka ventovieraan auttaminen on parasta, mitä tämä maailma tarvitsee.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
