
Täydellinen kirja retkeilijöille: 100 eteläisen Suomen päiväretkikohdetta samojen kansien sisällä
Kirja esittelee mielenkiintoisella tavalla päiväretkikohteita Ahvenanmaalta Nurmekseen.
Päiväretkeilijän Suomi on kirja, jonka ostamista jokaisen retkeilystä pitävän kannattaa harkita. Kuva: Docendo, Viena LaaksonenKainuussa asuvan retkeilytoimittaja Jouni Laaksosen tuore Päiväretkeilijän Suomi – Ahvenanmaalta Nurmekseen (Docendo, 2026) esittelee kunnioitettavan laajasti 100 eteläisen Suomen retkeilykohdetta, joihin voi tutustua ilman yöpymistä.
Monessa kohteessa on lukuisia reittejä, joita kirjassa on yhteensä noin 350.
Retkikohteet on lueteltu kätevästi maakunnittain, ja heti kirjan alusta löytyy selkeä kartta, johon on merkitty kohteet. Yhdellä vilkaisulla näkee helposti itseään lähellä olevia vaihtoehtoja.
”Kaikki tarpeellinen retkeä varten on tarjolla.”
Kohteista on lueteltu valtit, vaativuus sekä reitin merkinnät. Kohteesta on tarjolla kuvia sekä kartta.
Kirjassa käytetään symboleita, joista yhdellä vilkaisulla näkee, onko tarjolla laavua, nuotiopaikkaa tai vaikka wc:tä. Myös autottomat on otettu huomioon merkitsemällä erikseen kohteet, joiden lähelle pääsee bussilla tai junalla.
Jokaisesta kohteesta Laaksonen kertoo mielenkiintoista historiaa. Jo nopealla selailulla oppii paljon uutta, ja kun paikan historia on tuttu, lähtee siihen tutustumaankin entistä innokkaammin.
Kirjaa lukiessa huomaa, kuinka upeita luontokohteita eteläisessä Suomessa on, eikä niihin tutustuminen ole vaikeaa. Paikoista yli 60 on esteettömiä, mikä avaa ovia retkeilyyn kaikille.
Laaksonen on sisällyttänyt kirjaan myös yleisiä ohjeita päiväretkeilystä. Kirjassa vinkataan varustelistasta ja muistutetaan punkeilta suojautumisesta.
Kirja on helppo napata matkaan mukaan.
Laaksonen on tehnyt upean työn kokoamalla yhteen valtavan määrän päiväretkikohteita eteläisestä Suomesta. Teos on monelle hyödyllinen ja innostaa retkeilyharrastuksen aloittamiseen, kun heti ei hypätä syvään päätyyn yön yli -vaellusten pariin.
Kirja on helppo napata mukaan ja tutustua oman mökin läheisyydessä tai automatkan varrella oleviin päiväretkikohteisiin. Moni saattaa yllättyä siitä, mitä kaikkea upeaa lyhyenkin matkan päästä löytyy.
Odotan innokkaasti vuoden päästä luvattua toista osaa, joka kattaa Suomen pohjoisimmat maakunnat.
Jouni Laaksonen: Päiväretkeilijän Suomi – Ahvenanmaalta Nurmekseen. 328 sivua. Docendo. Kuva: Justine Florio / DocendoArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






