Pääseekö vammainen väestönsuojaan, jos tulee poikkeustilanne?
Invalidiliiton teemapäivä muistuttaa, että vastuuta selviytymisestä ei voi sysätä liikuntarajoitteisille itselleen.
Vammaisten lisäksi myös apuvälineitä tarvitsevilla vanhuksilla voi olla vaikeuksia päästä liikkumaan väestönsuojaan. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääFyysisesti vammaisilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet varautua häiriö- ja poikkeustilanteisiin ja selviytyä niistä.
Esteetön ympäristö, toimivat väestönsuojat, saavutettava viestintä ja apuvälineiden huomiointi ovat turvallisuuden perusedellytyksiä, Invalidiliitto korostaa.
Liiton Helppo liikkua -kampanjan teemana on tänä vuonna varautuminen ja turvallisuus.
”Usein keskustelusta unohtuu eri tavoin toimivien ja liikkuvien ihmisten näkökulma. Vastuu selviytymisestä sysätään yksilölle", Invalidiliitto toteaa tiedotteessaan.
Liitto huomauttaa, että fyysisesti vammaiset ja eri tavoin liikkuvat ihmiset jäävät varautumissuunnitelmissa helposti sivurooliin. Tämä koskee niin väestönsuojelua, evakuointeja kuin myös arjen häiriötilanteita.
”Vammaisten ihmisten kokemusta tulee hyödyntää varautumisen suunnittelussa.”
Jos varautumisessa jokaisen oletetaan pärjäävän ja liikkuvan ilman ulkopuolista apua tai lähimmäisten muodostaman tukiverkon turvin, varautuminen jää väistämättä puutteelliseksi.
“Vammaiset ihmiset ovat oman arkensa asiantuntijoita, siksi heidän kokemustaan tulee hyödyntää varautumisen suunnittelussa. Vain siten voidaan riittävästi varautua kohtaamaan todelliset tilanteet”, sanoo Invalidiliiton juristi Ranja Alava Invalidiliiton tiedotteessa.
Liitto muistuttaa, että vammaisten henkilöiden turvallisuus vaaratilanteissa ei ole harkinnanvaraista. Suomea velvoittaa YK:n vammaissopimus.
“Vammaisten ihmisten osallistuminen varautumisen suunnitteluun ja harjoituksiin tulisi olla itsestään selvä osa toimivaa ja yhdenvertaista kokonaisturvallisuutta”, Alava sanoo.
Toukokuun kolmantena torstaina, tänä vuonna 21.5., vietetään kansainvälistä esteettömyys- ja saavutettavuuspäivää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





