Mökkeilijä, näillä neuvoilla teet kesän lomailusta turvallisempaa
Mökkipaikkakuntien pitkät etäisyydet saattavat vaikuttaa avunsaantiin ja tarvikkeiden hankkimiseen. Juomaveden riittävyydestä ja alkusammutusvälineistä kannattaa erityisesti pitää huolta, tiedottaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK).
Palovaroitin kannattaa asentaa makuuhuoneisiin, rappujen yläpäähän sekä eteiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää”Vaikka mökillä olisi kaivo, se ei riitä. Kaivo voi kuivua, sen vesi voi saastua tai sinne voi päästä pintavettä”, SPEK:in varautumisen erityisasiantuntija Anniina Honkala kertoo järjestön tiedotteessa.
Mökille kannattaakin varastoida kaupan juomavettä. Lisäksi kaivon toimivuus sähkökatkon aikana olisi hyvä varmistaa.
Avunsaanti mökkipaikkakunnalla voi kestää pidempään. Tulipalon varalta mökissä kannattaakin olla alkusammutusvälineet.
Sammutuspeite, käsisammutin, vesiletku ja valmiiksi täytetty sankoruisku ovat kaikki tehokkaita sammutusvälineitä.
SPEK suosittelee tiedotteessaan, että jokaiseen nukkumatilaan sekä eteiseen ja portaikkojen yläpuolelle tulisi asentaa palovaroitin. Lisäksi kannattaa varmistaa, että varoittimet eivät ole vanhentuneet.
Nykyään mökeillä oleskelu on usein riippuvaista sähköstä.
”Varautumista mökillä kannattaa miettiä samojen 72 tuntia -suosituksen ohjeiden mukaan kuin kotonakin”, Honkala toteaa.
Muita hyviä keinoja parantaa varautumista mökillä ovat muonavaraston päiväysten tarkistaminen, ladattu varavirtalähde, paristojen, kaasun ja polttopuiden hankkiminen sekä lääkkeiden varmistaminen. Lisäksi hygieniatasoa voi parantaa käsidesin ja kosteuspyyhkeiden avulla.
Näin varaudut kesämökillä häiriötilanteisiin
1. Hanki mökille kaupan juomavettä.
2. Tarkista mökin muonavaraston säilyvyys sekä polttopuiden ja kaasun riittävyys.
3. Muista, että polttopuita ei saa säilyttää asuinrakennuksen seinustalla.
4. Pakkaa mökille mukaan tärkeät lääkkeet, hygieniatarvikkeet ja paristoja. Tarkista myös auton ja mökin ensiaputarvikkeet.
6. Tilaa mökillä paikallisen sähköyhtiön ja vesilaitosyhtiön häiriötiedotteet.
7. Varmista, että toimivat palovaroittimet on kaikissa nukkumatiloissa, eteisessä sekä portaiden yläpuolella.
8. Testaa kaikki palovaroittimet ja vaihda vanhat varoittimet ja paristot uusiin. Jos varoittimessa ei lue päivämäärää, vaihda se heti. Lisäksi tarkista, onko mökissä alkusammutusvälineitä ja missä kunnossa ne ovat.
9. Raivaa mökin tienviitta näkyviin ja laita mökin osoite näkyvään paikkaan.
10. Pidä ladattua varavirtalähdettä mökillä, ja lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus.
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


