Eiköhän keitetä kupponen teetä? Oivallisia naisia -kirja saa lukijan nauramaan ääneen

Ystäväni oli jo pitkään suositellut Barbara Pymin (1913–1980) tuotantoa. Kun huomasin Teos-kustantamon julkaisuohjelmassa vastasuomennetun Oivallisia naisia (Excellent Women, 1952), tartuin siihen kiinnostuneena.

Ja olipahan lukuelämys! Elinaikanaan valitettavan vähälle huomiolle jäänyt Pym on mitä ilmeisimmin nykyisen maineensa arvoinen.

Täsmäsuositus: jos arvostat Jane Austenin ironiaa ja Charlotte Brönten tarkkaa havainnointia, lue Oivallisia naisia ja tirsku ääneen niin kuin minulle kävi.

Kirjassa eletään ehkä vuotta 1946. Lontoo on toipumassa sodan kauhuista, mutta asuntopula on huutava ja ruoka edelleen pitkälti korvikepohjaista.

Jos joku onnistuu saamaan käsiinsä lihapalan, hän kutsuu vieraita. (Siis mikäli hänellä on hiukankaan myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan; kaikilla ei ole.)

Ainoa elintarvike, jota on riittämiin, on tee, ja sitä juodaan alvariinsa. Tee pitää hytisevät lontoolaiset lämpiminä. Kun sähkötakan vastusta ei raatsi pitää päällä, voi turvautua kuumavesipulloon.

Kirjan minäkertoja Mildred, nuorena orvoksi jäänyt papin tytär, asuu kaupunginosassa, joka ei ole kovin hienostunut. Kylpyhuoneen hän joutuu jakamaan naapuriasunnon kanssa.

Naapuriin muuttaa pariskunta, jonka elämäntyyli ja tavat ovat kaukana fiksun, huumorintajuisen ja hillityn Mildredin mukavuusalueelta.

Naimaton, vaatimaton, 30 vuotta täyttänyt Mildred on muuttunut yhdeksi niistä ”oivallisista naisista”, jotka tekevät uutteraa työtä yhteisönsä hyväksi ja kantavat vastuuta mitä kummallisimpien tilanteiden sosiaalisesta sujuvuudesta.

Mildred tekee sitä, mitä häneltä odotetaan, eli siivoaa lähipiirinsä sotkuja sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti.

Hänen päänsä sisällä tapahtuu paljon, mutta ulkoisesti hänen kapinallisin tekonsa on ostaa Havaijin hehku -sävyinen huulipuna myyjän vastustelusta huolimatta.

Herkullisinta kirjassa on se, että kaikki muut ovat tietävinään Mildrediä paremmin, mikä tälle olisi hyväksi. Sivullisten päsmäröinneissä ojassa on lehmä poikineen.

Ovelalla tavalla kirjailija saa myös lukijan temmattua paremmintietävien joukkoon. Asiaa edesauttaa se, että Mildred ei syvimmistä tunteistaan huutele. Lukijan on ymmärrettävä pienistä vihjeistä, missä mennään.

Kaikki tietävät, miltä järkytys ja suru tuntuvat, joten mitäpä niitä kuvailemaan, minäkertoja kuittaa katsoessaan ikkunasta kadulta lähtevää taksia. Joku toinen velloisi murheessa sivukaupalla. Mildred keittää teetä.

Kaisa Siveniuksen suomennos on sujuva, mutta pari sanaa särähtää silmään. Seurueelle tarjotaan ”virkisteitä”– eikö kuitenkin virvokkeita? Tutkimuksen loppuun ollaan laatimassa ”indeksiä”, vaikka luontevammalta tuntuisi hakemisto.

Barbara Pym: Oivallisia naisia. Suom. Kaisa Sivenius. 328 sivua. Teos 2026 Kuva: Teos