Entinen jokaisen pojan leikki kasvoi vakavaksi ja tarkkuutta vaativaksi työksi − Untamo Sallinen rakentaa pienoismalleja itse oikeiden mallien pohjalta

Espoolainen Untamo Sallinen aloitti työhuoneellaan olevan pienoisrautatien rakentamisen 1990-luvulla, mutta työssä riittää aina uutta rakennettavaa ja korjattavaa. Esimerkiksi pöly pilaa aikaa myöten maisemaan istutettua kasvillisuutta. Kuva: Kari Salonen

Juna puksuttaa raiteellaan vakaasti, mutta raiteiden viereisen lammen laiturilla on jotain meneillään. Perhe taitaa neuvotella veneen pakkausasioista. Niemen takana ryyppyporukka nautiskelee kesästä, ja vesillä herrat keikkuvat vaarallisen näköisesti kiikkerässä veneessä.

Yksityiskohtia riittää Untamo Sallisen rakentamassa pienoisrautatien maisemassa.

”Yritän aina saada jotain pientä huumoriakin upotettua mukaan”, Sallinen kertoo.

Hän aloitti työhuoneelleen rakentamansa, isohkon rautatien rakentamisen 1990-luvulla, mutta aina työssä riittää rakennettavaa ja huollettavaa – ja opittavaa!

”Edelleen koko ajan oppii uusia tekniikoita. Viime vuosina rakentamiseen on tullut mukaan 3D-tekniikka, tosin itse en sitä hallitse”, Sallinen kertoo.

Mitäs täällä tapahtuu? Edessä taitaa olla veneretki. Pienoisrautatien maisema on täynnä pienen pieniä yksityiskohtia. Kuva: Kari Salonen

Pienoisrautatieharrastukseen Sallinen sai kipinän jo pikkupoikana, kun isoveli innostui rakentelusta. Aluksi veljekset kokosivat lennokkeja, sitten isä toi työmatkaltaan Sveitsistä junaradan.

”Se oli sellaista leikkiä silloin. 12-vuotiaana innostuin tekemään enemmän itse, kun halusin tehdä Suomi-maisemaa.”

Junia, taloja, ihmisiä ja kaikkea, mitä maisemaan haluaakin istuttaa voi nykyään ostaa ulkomaisista verkkokaupoista, mutta jos halajaa suomalaista luontoa ja historiallisen mallin mukaisia rakennuksia ja junia, kaikki pitää tehdä alusta asti itse.

Leikkiä tämä ei enää ole. Sallinen kuvaa rakenteluaan harrastuksen ja ammatin yhdistelmäksi, elämäntavaksi.

Harrastuksensa perässä Sallinen päätyi Ikaalisten käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen opiskelemaan pienoismalliartesaaniksi asti.

Nykyään hän suunnittelee omia rakennussarjoja vanhojen suomalaisten veturien, vaunujen ja rakennusten pohjalta ja myy niitä muille harrastajille. Hän myös rakentaa pienoismalleja tilaustyönä.

”Olen käsityöläinen. Tykkään rakentelusta niin paljon, että olen muokannut muun elämän sen ehdoilla.”

Pienoisrautatien rakentaminen vaatii tarkkuutta ja siihen sopivia välineitä, kuten viiloja, pinsettejä, poranteriä, kirurginveitsiä, pihtejä, pensseleitä. Juotosvälineet ovat oleelliset, kun metallisia osia liitetään toisiinsa.  Kuva: Kari Salonen

Uusien rakennussarjojen suunnittelu alkaa usein vanhojen piirustusten ja asiakirjojen tutkimisella Kansallisarkistossa. Sieltä löytyy tietoa junien tunnuksista, väreistä ja yksityiskohdista. Mitä vanhempaa aikakautta rakentaa, sitä vaikeampaa on löytää tietoa.

”Rautatiehallinto oli hyvin hierarkinen ja kaikesta laadittiin käskykirjeitä, vaikkapa vaunuluokkien väreistä. Esimerkiksi vuoteen 1931 asti 1-luokassa matkustettiin sinisissä vaunuissa, 2-luokassa vihreissä ja 3-luokassa ruskeissa vaunuissa. Tämän jälkeen kaikkien matkustajavaunujen väritys muuttui ruskeaksi.”

Rakennuspiirustuksista voi koittaa selvittää junien ja rakennusten mittasuhteita. Välillä Sallinen on käynyt valokuvaamassa ja mittaamassa vanhoja, säilyneitä rakennuksia paikan päällä, jotta pienoismalli olisi täsmälleen esikuvansa mukainen.

Tilaustöille kertyy hintaa, sillä kaikki tehdään yksilöllisesti käsityönä. Esimerkiksi Sallisen pienoisrautatien maiseman puiden rungot on taivuteltu ohuesta kuparilangasta ja pinnoitettu puuliiman ja rakennustasoitteen seoksella 2–3 kertaa. Sen jälkeen rungot on maalattu ja liimattu puihin lehvästöä sirotteista.

Ulkomaisista verkkokaupoista ostetut valmiit puut eivät sopisi suomalaiseen maalaismaisemaan.

Työpöydällä puolivalmis veturi odottaa pienen pienten led-valojen asentamista. Kun runko on juotettu kasaan ja hiottu tasaiseksi, juna on saanut värinsä, sähkötyöt on viimeistelty ja yksityiskohdat on kiinnitetty kohdilleen, matka miniatyyriraiteilla voi alkaa.

Kaikkeen tähän tarvitaan pienen pieniä viiloja, pinsettejä, poranteriä, kirurginveitsiä, pihtejä, pensseleitä. Juotosvälineet ovat oleelliset, kun metallisia osia liitetään toisiinsa. Valmiit työt Sallinen maalaa kynäruiskulla.

Metalliset junanvaunun osat juotetaan yhteen, jonka jälkeen pinta hiotaan ja maalataan.  Kuva: Kari Salonen

Sallisen lapsuudessa pienoismallien rakentaminen oli melkein jokaisen pojan harrastus. Nykyään tyypillinen harrastaja on 60 vuotta täyttänyt mies. Insinööritaidosta on harrastuksessa hyötyä.

Harrastajapiirit ovat pienet, ja yhdistystoiminta on hiipunut. Toisaalta harrastajille on kertynyt paljon tietoa ja taitoa, jota jaetaan muillekin.

”Itselleni sähkökytkennät ovat vaikeimpia. Ja höyryveturin rakentaminen! Sen kangissa on paljon pieniä osia, jotka pitää saada liikkumaan.”

Sallinen tapaa muita harrastajia pari kertaa vuodessa pienoisrautatietapahtumissa. Veljen kanssa uusia rakennussarjoja suunnitellaan edelleen yhdessä.

Toisinaan veljekset innostuvat jostain vanhasta vaunusta tai veturista niin, että tekee heti mieli ryhtyä suunnittelemaan siitä rakennussarjaa. Sitten pitää toppuutella, jotta vanhat projektit saadaan ensin työstettyä valmiiksi. Lapsuudessa syttynyt kipinä ei ole sammunut, vaikka harrastuksesta onkin tullut vakavaa.

Untamo Sallinen lisää työhönsä aina ripauksen myös huumoria. Suomalaiseen maisemaan sopivia rakennuksia ja historiallisia junia ei saa verkkokaupoista, vaan kaikki rakennetaan itse oikeiden mallien pohjalta. Kuva: Kari Salonen