Valmiin keramiikkatyön antaminen asiakkaalle tuntuu joka kerta huumaavalta. Kuva: Jussi Partanen
Keramiikkapajalla muovautuu savipeikkoja ja tarvittaessa vaikka hautauurna
Nenna-Lotta Helenius ajatteli ennen, että savityöt ovat rumia punasavikippoja. Nyt hän on pyörittänyt keramiikkapajaa Porissa pian neljä vuotta.Pori
Perunalintu-savipaja on niin pieni, että sinne mahtuu vain kolme keramiikkakurssilaista kerrallaan. Yrittäjä Nenna-Lotta Helenius nauttii työstään. Kuva: Jussi PartanenTuore savi lohkeaa ja alkaa muotoutua taitavissa käsissä. Mutta hetkinen, onko tuo pulikka?
Kyllähän se on. Nenna-Lotta Helenius ei suinkaan ala karjalanpiirakkatalkoisiin, vaan tekee pulikan avulla savipallurasta onton, jotta se kuivuisi paremmin ja säilyisi ehjänä polttouunin paahteessa.
Seuraavaksi savea vasten läsähtää keittiöstä tuttu puulasta. Rivakan läpsimisen äänet täyttävät pienen pajan.
Porilainen Helenius muovaa savesta esiin persoonallista peikkoa. Pienet yksityiskohdat syntyvät koukuilla, joilla hammaslääkärit normaalisti kuopsuttavat asiakkaittensa hampaita.
Savipeikon piirteiden syntyessä on aika muistella, miten koulun savitöitä inhonnut Helenius lopulta päätyi perustamaan keramiikkapajan keskelle Poria.
”Keramiikan ei tarvitsekaan olla rumia makkarakuppeja punaisesta savesta aina ja ikuisesti.”
”Ai savitaiteilija? Kuulostaa vähän hienolta. Olen aina ajatellut, että olen käsityöläinen”, Helenius nauraa.
Oli Helenius sitten taiteilija tai käsityöläinen, niin keramiikan pariin hän päätyi sattumalta.
Itse asiassa uravalinta ei ollut kovin todennäköinen, sillä savityöt eivät kiinnostaneet Heleniusta pätkääkään. Keramiikasta hänen mieleensä tulivat vain peruskoulun kuvistunneilla savimakkaroista pyöritetyt kulhot.
Niinpä Helenius alkoi alun perin opiskella parturi-kampaajaksi, mutta ala osoittautui todella raskaaksi.
Monelle ihmiselle kauniit kutrit ovat erityisen tärkeät. Siksi niiden leikkaaminen kauhistutti Heleniusta. Mitä jos hän epäonnistuisi?
Lisäksi työssä piti olla jatkuvasti sosiaalinen.
”Ajattelin, että romahdan.”
Seuraavaksi Helenius lähti tekemään käsityönohjauksen artesaaniopintoja Kankaanpäähän. Sattuman kautta hän päätyi työssäoppimiseen pienelle kynttilä- ja savipajalle.
Aluksi harjoittelu kauhistutti Heleniusta, mutta pian hän huomasi, että savihan taipuu vaikka mihin.
”Keramiikan ei tarvitsekaan olla rumia makkarakuppeja punaisesta savesta aina ja ikuisesti.”
Helenius alkoi nähdä kaikkialla ympärillään keramiikkaa. Useimmat mukit, kulhot, lavuaarit, laatat ja kaakelit ovat keramiikka, mutta ne tuotetaan teollisesti, ei pienissä savipajoissa.
Helenius sai luvan kanssa yrittää ja erehtyä, tulla tutuksi saven kanssa.
”Huomasin, että ehkä minä osaankin tätä.”
Helenius tutustui saveen Porin pienessä kynttilä- ja savipajassa lopulta yhteensä kolme vuotta. Pajan omistavan Seijan luona hän käy edelleen viikoittain kahvilla jakamassa juorut ja uudet opit.
Nenna-Lotta Helenius
Perunalintu-savipajan yrittäjä vuodesta 2021 lähtien.
Valmistunut artesaaniksi Kankaanpään opiston käsityön ohjaustoiminnan osaamisalalta.
Kotona on aina kesken monta projektia. Valmistaa koruja, ompelee vaatteita, neuloo, maalaa, piirtää ja tekee sarjakuvia.
Pitää valtavasti palapeleistä.
Asuu puolisonsa kanssa Porissa.
Opintojen jälkeen oli selvää, että Heleniuksen täytyy perustaa oma yritys, sillä käsityöläisten palkkatyöt ovat harvassa.
Keväällä 2021 Heleniuksen Peurnalintu-savipaja avasi ovensa Porin keskustassa. Hauskalla nimellä Helenius on merkannut tavaroitaan jo lapsena.
Tavallinen liiketila kerrostalon sisäpihalla muuttui yllättävän pienellä vaivalla savipajaksi.
Heleniuksen isä rakensi keramiikkauunin viereen varmuuden vuoksi palomuurin, ja yhdessä he asensivat poistoputken uunin luota ilmanvaihtokanavalle, joka imee päästöt suoraan talon katolle.
Viemäriin ei saa joutua savea, joten Helenius kierrättää poismenevän veden muoviastioiden kautta putkia suojellakseen.
Savipajalla pitää siivota usein, sillä keuhkosairaudet ovat savipölyn keskellä ahertavien keraamikkojen ammattitauteja.
Helenius myös poistuu pajasta Ulriikaksi nimetyn keramiikkauunin pöhistessä, vaikka kaasut ohjautuvatkin ilmastointiputkea pitkin ulos katolle.
Yrittäjänä Helenius voi määritellä juuri itselleen sopivan tavan ja tahdin tehdä töitä.
”Minun ei tarvitse pelätä sitä, että vastaan jollekin toiselle. Jos mokaan, se kohdistuu vain minuun, enkä vedä ketään muuta ojaan.”
Käsityöläinen ei voi nojata tarkkoihin laskelmiin, vaan hän on pitkälti oman luovuutensa varassa. Oman mausteensa työhön tuo savi, jonka käyttäytymistä on ajoittain mahdotonta ennustaa.
Sanotaan, että savella on muisti. Siitä Heleniuksella on omakohtaista kokemusta.
Kerran hän oli valmistanut suuren määrän kauniin pyöreitä kuppeja. Pahaksi onneksi ne putosivat lattialle ja lässähtivät kasaan.
Helenius oikoi reunat takaisin pyöreiksi ja laittoi kupit polttouuniin. Savi kuitenkin muisti rämähdyksen, ja polton jälkeen kauniit pyöreät muodot olivat luhistuneet kasaan.
Savitöiden kriittisin vaihe onkin poltto. Taitavimmatkin tekijät joutuvat varautumaan siihen, että välillä työ saattaa räjähtää yli tuhatasteisessa uunissa. Yleensä syynä on se, että savi ei oli täysin kuivunut.
”Joka kerta se jännittää”, Helenius myöntää.
”Koulumatkoilla etsin lohikäärmeenmunia, mutta niitä ei ikinä löytynyt.”
Perunalinnun valikoimasta löytyy monenlaisia keramiikkatuotteita aina saippuanalusista mukeihin ja purnukoihin.
Peikkoja, hiisiä, tonttuja ja muita mielikuvituksellisia otuksia syntyy myös runsaasti.
”Olen aina pitänyt satuolennoista. Koulumatkoilla etsin lohikäärmeenmunia, mutta niitä ei ikinä löytynyt.”
Heleniuksen erikoisuus taitavat silti olla näköispatsaat lemmikeistä.
”Ne ovat parhaita töitä, koska onnistumisentunne on huikea. Samaan aikaan ne ovat kaikkein stressaavimpia, sillä ne ovat asiakkaille todella arvokkaita.”
Viime vuosina keramiikkakursseille on jonotettu ympäri Suomea. Myös Helenius vetää kursseja, ja tulijoita olisi enemmän kuin savipajan seinät ja yrittäjän aikataulut antavat myöten.
Perunalinnun alkutaipaleella Helenius saattoi vetää neljäkin kurssia viikossa, sillä aloittelevaa yrittäjää luonnollisesti jännitti taloudellinen menestys.
Se oli kuitenkin liikaa, ja ensimmäisen vuoden jälkeen hän vähensi opetusta kahteen kertaan viikossa. Nyt Helenius vetää yhden kurssin joka toinen viikko.
”Opettaminen on ihanaa ja hienoa, mutta samalla todella kuluttavaa minulle.”
Heleniuksen nuorin oppilas on ollut kaksi- ja vanhin yli 80-vuotias. Kursseilla on syntynyt monenmoisia saviesineitä, yllättävimpänä ehkäpä hautauurna.
Haastattelun aikana muutama asiakas poikkeaa savipajalla, yksi hakemassa pientä savihahmoa, toinen esittelemässä uutta koiraansa, josta on ollut aiemmin puhe.
Helenius on selvästi onnistunut luomaan pienen yhteisön savitöiden ympärille.
Nenna-Lotta Helenius perusti Perunalintu-savipajan melkein neljä vuotta sitten. Yrittäjänä hän tuntee silti olevansa vasta aivan aloittelija. Kuva: Jussi PartanenHaastattelu on valmis, ja niin on myös peikon raakatyöstö. Seuraavat pari viikkoa se saa kuivua hiljalleen pajalla, minkä jälkeen Helenius siistii pois pienet epätasaisuudet.
Sitten peikko lasketaan Ulriikan kitusiin vuorokaudeksi hellään 950 asteen raakapolttoon. Hivenen kovettunut savi lasitetaan ennen lopullista polttoa, jossa lämpötila nousee 1 250 asteeseen.
Rauhallisen jäähdyttelyn ja loppuhionnan jälkeen peikko on valmis matkaamaan kohti uutta kotia.
Peikon muovaamiseen haastattelun lomassa kului aikaa alle tunti. Kuva: Jussi PartanenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
