Negatiivisesta koronatestistä ei peritä enää maksua – Hämeenlinna muutti käytäntöä MT:n jutun jälkeen
Ministeriön mukaan yleisvaarallisen tartuntataudin testin tulee olla maksuton.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoidetaan päivystyspoliklinikalle tuotua potilasta. Arkistokuva. Sairaala kertoi tiistaina, ettei testeistä joudu maksamaan enää, ovat tulokset sitten negatiivisia tai positiivisia. Kuva: Kari SalonenNegatiivisista osoittautuneista koronavirustesteistä perittiin vielä maanantaina muun muassa Kanta-Hämeen keskussairaalassa poliklinikkamaksu, joka Hämeenlinnassa on 41,20 euroa. Positiivisista ei peritty maksua. Maaseudun Tulevaisuus julkaisi asiasta uutisen maanantaina verkkosivuillaan.
Tiistaina Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri muutti käytäntöään siten, ettei maksua peritä enää mistään koronavirustesteistä ja jo perityt maksut palautetaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan yleisvaarallisen tartuntataudin, kuten koronan, tutkimus on asiakasmaksulain mukaan maksutonta.
"Nähdäkseni näin tulisi olla riippumatta siitä, onko testitulos positiivinen vai negatiivinen, koska nimenomaan sitähän siinä testataan", hallitussihteeri Laura Terho ministeriöstä sanoo.
Myös Kuntaliiton ohje kunnille on, että virustesti on maksuton tuloksesta riippumatta, erityisasiantuntija Marja Pernu Kuntaliitosta sanoo.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan tartuntatautilain ja asiakasmaksulain tulkintoihin asiasta on Suomessa liittynyt ristiriitaisuutta ja erilaisia käytäntöjä. Piirin johtaja Seppo Ranta kävi tiistaiaamuna lävitse lakipykälät ja eri linjaukset.
"Asiakasmaksulain hengen mukaista on, etteivät taloudelliset syyt estäisi yleisvaarallisen tartuntataudin diagnostiikkaa, ja sairaanhoitopiirimme ohjeet muutetaan tältä osin", Ranta kertoo.
Ranta pahoittelee piirin aiemmasta linjauksesta aiheutunutta mielipahaa.
"Asia ei ole ollut prioriteettilistamme kärjessä, eikä käytäntöön osattu kiinnittää tarpeellisella tavalla huomiota. Ymmärrämme, että maksu on kohtuuton asiakkaille ja varsinkin terveydenhuollon työntekijöille tässä tilanteessa."
Laskun saaneiden asiakkaiden ei Rannan mukaan tarvitse tehdä asialle mitään. Maksamattomat laskut hyvitetään hyvityslaskulla ja niiden osalta, jotka ovat ehtineet laskun jo maksaa, sairaanhoitopiiri on asiakkaisiin yhteydessä maksun palauttamista varten.
Linjaus koskee kaikkia asiakkaita, joilta on otettu COVID-19-näytteet.
Testejä tehdään sairaalassa 10–20 kappaletta päivässä. Varsinaisen virustestin hinta on sadan euron paikkeilla.
Testejä tehdään riskiryhmille ja terveydenhoitohenkilökunnalle, jos heillä on oireita.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

