Hellettä, sadetta ja lumisadetta – Suomen sää tarjoilee nyt kaikkea mahdollista
Sää on vaihtelevaa myös viikonloppuna.Perjantain sääkattausta voisi kuvailla monipuoliseksi, sillä Pohjois-Lapissa ripotteli lunta ja etelässä mitattiin hellelukemia usealla mittausasemalla, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala.
Sää on vaihtelevaa myös viikonloppuna. Tuomala kertoo, että lauantaina sade- ja ukkoskuuroja on luvassa maan länsiosassa. Muualla on poutaisempaa, lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, jossa edelleen sade voi olla ajoittain lunta.
Pohjois-Lapissa lämpötilat pysyttelevät alle viiden ja Koillismaalla alle 10 asteen, muualla maassa saavutetaan yleisesti 18–22 asteen lämpötiloja.
Sunnuntain puolelle mennessä maan länsi- ja lounaisosissa on melko poutaista, mutta kuurosadevyöhyke liikkuu itäiseltä Suomenlahdelta Perämerelle.
"Lapissa voi vielä sunnuntaina yrittää tulla lunta, mutta lämpimämpää ilmaa on jo nousemassa Lappiin, joten sateetkin muuttuvat vedeksi", Tuomala kertoo.
Maanantaina epävakainen säätyyppi jatkuu, ja lounaasta on jälleen saapumassa uusia sateita, ja idässä sade voi olla paikka paikoin reippaanpuoleista.
Pohjois-Lapissakin lämpötilojen odotetaan nousevan kaksinumeroisiin lukemiin ja muuten liikutaan laajalti edellisiltä päiviltä tutuissa 18–22 asteen lukemissa.
Tänä vuonna helleraja ylittyi ensimmäisen kerran keskiviikkona 11. toukokuuta. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tavallisesti vuoden ensimmäinen hellepäivä sattuu vasta toukokuun 25. päivän tienoille, mutta tänä vuonna ensimmäinen hellepäivä ei ollut ennätyksellisen aikaisin.
Vuonna 1990 ensimmäinen hellepäivä sattui jo toukokuun 3. päivänä, kun elohopea kohosi 25,7 asteeseen Pohjan kunnassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

