Kotimaa

Tutkimus: Neljä viidestä suomalaisesta uskoo poliitikkojen ymmärtävän toisiaan tarkoituksella väärin

Kotimaa 08.10.2018

Yli puolet vastaajista uskoo, että myös etujärjestöt ymmärtävät toisiaan väärin tarkoituksella.


LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Noin 80 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toistensa sanomisia.

Neljä viidestä suomalaisesta eli noin 80 prosenttia uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toistensa sanomisia, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lähes kaksi kolmesta (64 prosenttia) vastaajasta puolestaan katsoo, että myös tavalliset kansalaiset ymmärtävät nykyään tarkoituksella väärin toisiaan. Vajaa neljännes on eri mieltä asiasta. Vakuuttuneimpia tahallisesta väärinymmärtämisestä olivat korkeasti koulutetut, ylemmät toimihenkilöt ja yrittäjät.

Yli puolet vastaajista uskoo, että myös etujärjestöt ymmärtävät toisiaan väärin tarkoituksella. Näin ajattelivat muun muassa ikääntyneet, eläkeläiset ja yrittäjät. Ajatus torjuttiin keskimääräistä useammin työttömien, SAK:n jäsenten ja SDP:n kannattajien keskuudessa.

Noin puolet oli ainakin jossain määrin valmis hyväksymään ajatuksen, että media vääristää tarkoituksella puolueiden ja poliitikkojen viestejä. Reilu kolmannes torjuu ajatuksen. Keskustan ja perussuomalaisten kannattajat ovat muita vakuuttuneempia siitä, että media vääristelee viestejä. SDP:n ja vasemmistoliiton tukijat torjuivat ajatuksen keskimääräistä useammin.

Kantar TNS:n toteuttamaan tutkimukseen vastasi runsas tuhat ihmistä 7.–13. syyskuuta. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.