Helsinkiläinen muutti maalle ja osti 23-vuotiaana pientilan – "Ideaalitalossani olisi korkeintaan kuivakäymälä"

Anne-Mari Syrjäläisen pientilalla on kymmenen hehtaaria maata. Hänen unelmansa olisi jossain vaiheessa järjestää tilallaan lasten luontokoulua. 

Suurperheen asunnossa Helsingin Ruoholahdessa oli niin tiivis tunnelma, että pienimmänkään koiran hankkimisesta ei kannattanut edes haaveilla.

Anne-Mari Syrjäläinen oli kasvanut Helsingin kantakaupungissa lemmikkiä toivoen ja sisustamisesta intoillen. Kunnes jotain tapahtui. Helsingissä syntynyt ja kasvanut 12-vuotias tyttö alkoi haaveilla maalle muuttamisesta.

"En yhtään tiedä mistä se ajatus tuli", Syrjäläinen muistelee nyt.

Sisustuslehdet vaihtuivat maaseutuaiheisiin julkaisuihin, ja teinityttö suunnitteli elämänsä vuosi vuodelta kohti suurta päämäärää: hänestä tulisi pientilallinen.

Tietysti siinä on isot riskit, kun tähän yksin ryhtyy. Mutta en ala odottaa, että löytyy joku rinnalle, haluan päästä heti omilleni.

Vuodet vierivät ja Syrjäläinen alkoi opiskella lähihoitajaksi. Vuonna 2015 hän lähti suorittamaan työharjoittelua äitinsä kotiseuduille Etelä-Savon Kangasniemelle. Tuolloin hän oli 21-vuotias.

"Yllättäen aloin ajatella, että enkös voisi jäädä tänne. Kaikki tapahtui nopealla aikataululla."

Jotkut kaverit ihmettelivät Syrjäläisen pikaista päätöstä. Miten hän pärjäisi yksin korvessa, sehän tuottaisi hirveästi työtäkin?

Syrjäläinen asui ensin äitinsä kotitilalla ja sitten vuokraamassaan talossa. Ajatus omasta pientilasta kuitenkin eli. Parin vuoden aikana Syrjäläinen selaili tuhansia pientilojen myynti-ilmoituksia.

"Ne vuodet näyttivät minulle, että pystyn tähän. Epäilin sitä itsekin alussa."

Vuoden 2017 alussa Syrjäläisen työkaveri kertoi myynnissä olevasta pientilasta. Kymmenen hehtaarin tontilla olisi päärakennuksen lisäksi navetta, verstas, aitta ja riihi.

"Moni oli sanonut, että tässä iässä ei kannata ostaa vielä taloa. Kun kuulin tästä tilasta, luulin sen olevan yli budjettini, mutta onneksi se ei ollutkaan."

Niinpä Anne-Mari Syrjäläisestä tuli pientilallinen toukokuun alussa vain 23-vuotiaana. Tarkoituksena on päästä jossain vaiheessa täysin omavaraiseksi, mitä nyt maito haetaan läheiseltä luomutilalta.

Anne-Mari Syrjäläinen on tyytyväinen talonsa sisustukseen, mutta televisio saa lähtöpassit tuvasta. "Katson ainoastaan Tanskalaista maajussia ja norjalaisia luonto-ohjelmia." 

Keittiön kaapeissa on kauniita Arabian astioita. Veikka-koiraa kiinnostaa enemmän lattiaharjan kanssa taisteleminen. 

Riihen kulmalla näkyi talvella karhun jäljet, ja pihapiirissä telmivät ketut, jänikset ja teeret. Ollaan kaukana Helsingistä. Pipsa-koira juoksentelee ympäri alkukevään ruskeaa pihamaata, yhdeksänviikkoinen Veikka-pentu nukahtaa välillä päiväunille emäntänsä jalkoihin.

Syrjäläinen osti tilan irtaimistoineen. Talosta ja piharakennuksista onkin löytynyt vaikka mitä mukavia kaupanpäälisiä. Aitassa odottaa yli satavuotias taikinajuuri ja riihessä vuoden 1966 Massikka, jolla saa perunamaan kynnettyä. Entisen isännän tekemällä puuveneellä pääsee laskemaan verkkoja lähijärvelle.

"Tilan isäntä teki paljon puutöitä pihan sepänverstaassa. Tuvassa on hänen tekemänsä kaappikello ja peililipasto."

Koska huonekaluja ei tarvitse tuoda uuteen kotiin, on Syrjäläisen oma muuttokuorma varsin maltillinen. Suurin työ onkin eläinten siirtäminen uuteen kotiin.

Syrjäläisellä on kolmisenkymmentä kanaa sekä hautomakoneessa tulossa lisää tipuja. Kaneja on runsaasti, pieniä poikasiakin. Suunnitelmissa olisi hankkia jossain vaiheessa myös lampaita, vuohia ja mehiläisiä.

"Tämä kesä on buukattu niin täyteen töitä ja kaikkea, että olisi järkevintä ottaa niitä vasta ensi vuonna. Mutta voi olla, etten malta mieltäni."

Syrjäläiselle eläimet eivät ole vain pihamaan koristuksia. Kanat ja kanit päätyvät lopulta ruokapöytään.

Ensimmäisen kerran Syrjäläinen teurasti kanan vuonna 2015. Poloinen Nilkku-Lotta oli joutunut toisten kanojen hyökkäyksen kohteeksi, joten Syrjäläinen joutui tekemään hätäteurastuksen.

Syrjäläiselle eläimet ovat lemmikkejä, niitä rapsutellaan ja persoonallisimmat saavat nimenkin. Silti niiden syöminen ei sureta, enemmän luonnon päälle ottaisi kuolleen eläimen heittäminen hukkaan.

"Teurastaminen tuntuu ihan luontevalta, vaikka ei se edelleenkään ole mukavaa tai miellyttävää. Aika vähän olen syönyt lihaa viime aikoina, vaikka olisi noita eläimiä, joita voisi pois laittaa."

Myös eläinten jätökset pääsevät hyötykäyttöön kasvimaalla, jonka Syrjäläinen perustaa navetan taakse kunhan maa ehtii sulaa.

"Sinne laitan kasvamaan kaikkea mitä syön – ja paljon. Viime kesänä varoin turhaan, ettei mopo lähde käsistä, mutta kyllä eläimet syövät mitä en itse ehdi."

Makuukammarissa on pönttöuuni, ja Anne-Mari Syrjäläinen pyrkiikin lämmittää koko talon puilla. Pipsa-koira löysi talon parhaan paikan heti ensimmäisellä visiitillään uuteen kotiin. 

Anne-Mari Syrjäläiselle selvisi, että hänellä ja talon aiemmin omistaneella pariskunnalla oli yhteisiä sukulaisia 1800-luvulla. Kirjahyllyssä on vanhoja kirjoja, joiden väliin on tallennettu vanhoja lehtileikkeitä. 

Omavaraisuuden lisäksi Syrjäläinen tavoittelee varsin yksinkertaista elämää.

"Haluaisin tuoda enemmän esille omavaraisuutta ja sitä, että taantuminen ei aina ole pahasta."

Syrjäläisen äiti on yrittänyt maanitella tytärtään hankkimaan uuteen kotiinsa mikroaaltouunin ja pesukoneen, mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät ole ostoslistalla. Navetassa on vanha pyykkilauta, veden voi lämmittää saunan padassa ja saippuansakin Syrjäläinen aikoo jossain vaiheessa valmistaa itse.

"Ideaalitalossani olisi korkeintaan kuivakäymälä eikä vesiputkia ollenkaan. Pelkään koko ajan, että jokin poksahtaa, mieluummin olisin ilman."

Omavarainen elämäntapa ja suuri eläinlauma käyvät toki välillä raskaiksi yksinasuvalle. Onneksi Syrjäläisen perhe muutti puolitoista vuotta sitten hänen äitinsä kotitilalle Kangasniemeen. Innokkaimmat kahdestatoista sisaruksesta ovat lupautuneet jo kesärengeiksi.

"Tietysti siinä on isot riskit, kun tähän yksin ryhtyy. Mutta en ala odottaa, että löytyy joku rinnalle, haluan päästä heti omilleni."

Ikuisesti Syrjäläinen ei haluaisi tilaansa yksin asuttaa.

"Olen ihan lapsihullu. Kyllä minä haluaisin ison perheen perustaa, mutta nähtäväksi jää löytyykö ukkoa. Vaatimuksia kyllä löytyy. Täytyy olla eläin- ja lapsirakas, ja mielellään jakaa myös omavaraisuusperiaate. Siitä ei tule mitään, jos toinen pyörittää silmiään hömpötyksilleni."

Juuri nyt tärkeintä ei ole kuitenkaan puolison löytäminen, vaan se, että unelma omasta tilasta on totta.

"Vaikka olin jo 12-vuotiaana suunnitellut elämäni valmiiksi vuosi vuodelta, en olisi voinut kuvitella, että tässä vaiheessa voisin jo omistaa pientilan."

Eloaitasta löytyi muun muassa sata vuotta vanha taikinajuuri. Piharakennukseen tulee myös nukkuma-aitta, jossa esimerkiksi Syrjäläisen sisarukset voivat majoittua. Päärakennuksessa on vain yksi kammari ja vintillä kesähuone 

Entisten asukkaiden sisustusmaku osui niin hyvin yksiin Anne-Mari Syrjäläisen mieltymysten kanssa, ettei sisällä tarvitse tehdä edes pintaremonttia. 

Oletko sinä muuttanut maalle tai onko tuttavapiirissäsi ihmisiä, jotka ovat jättäneet kaupungin taakseen? Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistaan kerran viikossa tarinoita elämäntapansa muuttaneista Päivyri-sivun Me maallemuuttajat -sarjassa. Voit vinkata kiinnostavista tarinoista ja haastateltavista sähköpostilla osoitteeseen toimitus@maaseuduntulevaisuus.fi.