Entisajan rakkauden tutkiminen on hankalaa, sillä kirjallisia lähteitä on säilynyt vähän – Professori: ”Oli suorastaan hiuksianostattavaa lukea sellaisia rakkaudentunnustuksia vuosisatojen takaa”

1800-luvun alkupuolella valmistuneessa piirroksessa kuvataan talonpoiskaishäitä Pohjanmaalla. Piirtäjä Elfström, C. P. Museovirasto/Kansatieteen kuvakokoelma. 

Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä, sanoo vanha kansa. Tänä vuonna helluntai on 5. kesäkuuta, joten sanonnan mukaan kesäheila kannattaa etsiä tulevan puolentoista kuukauden aikana.

Jos suomalaisen rakkauden historiaa katsoo vuosisatojen mittaisella aikajänteellä, mahdollisten kumppaniehdokkaiden määrä on kokenut melkoisen mullistuksen, kertoo Suomen ja Pohjoismaiden historian apulaisprofessori Anu Lahtinen Helsingin yliopistosta.

Nykyisen Suomen alue oli pitkään erittäin köyhä ja harvaan asuttu Euroopan kolkka. Heilanetsintä rajoittui käytännön syistä yleensä suhteellisen pieneen valikoimaan ihmisiä, joita tavattiin esimerkiksi sukujuhlissa tai kirkonmäellä.

Nykyisten seuranhakusovellusten avulla valikoimana voi pitää jopa koko maailmaa.

”On kiinnostavaa havainnoida, miten nykyaikana elää ajatus siitä, että jossain on itselle täydellisen sopiva ja ihanteellinen kumppani, oikea unelmien täyttymys, eikä muihin kannata tuhlata aikaa. Vielä viime vuosisadalla mahdollisena pidettyjen kumppanien määrä oli harvoin suurensuuri”, Lahtinen huomauttaa.

Historian tarkastelu antaa muitakin näkökulmia nykyajan deittisovellusten profiileja oikealle ja vasemmalle pyyhkäisevien ihmisten käytökseen. Arkijärjellä ajatellen voisi kuvitella, että entisajan sääty-yhteiskunta ja puolison etsiminen omasta säädystä on menneen talven lumia. Lahtinen kehottaa kuitenkin katsomaan ympärilleen ja pohtimaan, keiden kanssa ihmiset nykyäänkin pariutuvat.

”Kyllä ihminen hakee edelleen kumppaninsa ensisijaisesti samasta yhteiskuntaluokasta. Poikkeuksia on, kuten ennenkin oli, mutta ei näitä poikkeuksia ole siinä määrin, mitä nyky-yhteiskunta mahdollistaisi.”

Lahtinen antaa esimerkin: hänen opiskeluaikanaan ainejärjestössä oli noin 30 aktiivista jäsentä, joista puolet pariutui keskenään.

”Ystäväni naureskeli silloin, että ei meillä ollut sen suurempaa valikoimaa kuin entisajan kyläyhteisössä.”

Suomalaisten menneiden vuosisatojen rakkauselämää arvioidaan herkästi nykypäivän tai lähihistorian linssien läpi, Lahtinen huomauttaa.

”Herkästi ajatellaan, että nyt on nyt ja ennen oli ennen, ja että siinä välillä on valtava ero aivan kaikessa. Aina on kuitenkin ollut sekä intohimoista rakkautta ja esiaviollisia suhteita että järkiavioliittoja.”

Lahtisen mukaan yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä liittyy siihen, mitä ajattelemme avioliitosta. Ei papin aamen ole aina ollut olennaisilta siinä, mitä on pidetty sopivana yhdessäelona.

Keskiajalla ja vielä 1600-luvulla rahvaan parissa keskeisin yhteiseen elämään liittyvä sopimus oli kihlaus. Kun kaksi ihmistä oli ilmaissut halunsa olla yhdessä ja kihlautunut, heidän yhteinen elämänsä saattoi yhteisön silmissä alkaa. Naimisiin ei välttämättä menty pitkään aikaan esimerkiksi huonon rahatilanteen tai muiden käytännön syiden vuoksi.

”Entisaikaan lapsia tuppasi tulemaan, koska varsinaisia ehkäisykeinoja ei tietenkään ollut. Kihlaparille syntyneillä lapsilla oli pitkään kuitenkin samat oikeudet kuin avioparille syntyneillä lapsilla”, Lahtinen kertoo.

Jos kihlaus purkautui, naisen maine ei vahingoittunut, jos pariskunta oli elänyt yhdessä ja toisilleen uskollisina. Mies maksoi lapsista elatusrahaa entiselle kihlakumppanilleen, ja nainen saattoi mennä kunniallisesti uusiin kihloihin tai naimisiin.

Keskiajan tai sitä myöhempienkin vuosisatojen rakkauselämän tutkiminen on hankalaa, sillä esimerkiksi kirjeitä tai päiväkirjoja on säilynyt vähän, Lahtinen huomauttaa.

Rahvas ei osannut lukea eikä kirjoittaa, joten heidän rakkauselämäänsä on pystytty tulkitsemaan lähinnä vanhoista oikeudenkäyntipöytäkirjoista. Niistäkin on tosin löytynyt kiinnostavia merkintöjä. Eräskin 1600-luvulla oikeuteen joutunut kertoi, miten hän oli rakastunut naimisissa olevaan henkilöön niin vahvasti, että hänestä tuntui kuin sydäntä olisi valeltu lämpimällä vedellä.

Yläluokan virallisia kosiokirjeitä on toki säilynyt, mutta niiden muodollinen kieli ei juuri tunteita välitä. Kiinnostavampia ovatkin salaa kirjoitetut kirjeet, Lahtinen kertoo. Esimerkiksi uppsalalainen 1500-luvun pappismies kuvaili kirjeissään palavasti rakkauttaan naimisissa olevaan naiseen.

”Oli suorastaan hiuksianostattavaa lukea sellaisia rakkaudentunnustuksia vuosisatojen takaa. Pappi ilmaisi selvästi, miten hän ’halajoi joka hetki’ tämän naisen luokse”, Lahtinen kuvailee.

Luennoidessaan opiskelijoille historiallisista rakkauskäsityksistä Lahtinen käyttää usein esimerkkinä 1400-luvulla Ruotsin maanlakiin kirjattua pykälää, joka oli nykyisen Suomenkin alueella käytössä. Pykälässä todettiin, että avioparin pitää rakastaa toisiaan ja olla vastavuoroisesti toistensa tukena ja apuna, että vaimoa ei ole annettu miehen orjaksi tai jalkajakkaraksi ja että mies ei saa pahoinpidellä vaimoaan, vaikka hän rakastaisi toista naista.

Lakiin kirjatuista sanavalinnoista käy ilmi kaksijakoinen suhtautuminen rakkauteen: toisaalta laissa kuultaa läpi kirkollinen käsitys pitkäaikaista sitoutumista vaativasta rakkaudesta, toisaalta ajatus siitä, että intohimoistakin rakkautta on, mutta sitä pitäisi välttää.

”Asiaa voi katsoa myös nykyajan näkökulmasta. Parisuhdeneuvojathan painottavat sitä, että parisuhde vaatii vaivannäköä. Rakkaus on eräänlainen teonsana, verbi”, Lahtinen lisää.

Missä vaiheessa asennoituminen avioliiton ulkopuoliseen seksiin ja aviottomiin lapsiin alkoi kiristyä? Muutos alkoi vähitellen 1600-luvun mittaan.

Kirkon ja oikeuslaitoksen asenne alkoi kiristyä vuosisadan alussa, kun maallisen lain rinnalle otettiin käyttöön Vanhasta testamentista tuttu, ankara Mooseksen laki. Esimerkiksi aviorikoksesta tuomitaan Mooseksen lain mukaan kuolemaan.

”Nykypäivään siirrettynä vastaava laintulkinnan kiristyminen tarkoittaisi sitä, että jokainen firman pikkujoulujen jälkeinen syrjähyppy johtaisi kuolemantuomioon”, Lahtinen vertaa.

Kihlauksen sitovuuden merkitys siis väheni, sillä kihlaparille syntyneitä lapsia alettiinkin pitää aviottomina lapsina, ei enää aviolapsen vertaisina. 1700-luvun mittaan myös väestönkasvu kiihtyi, ja entistä useamman perheen jälkikasvu ei pystynyt säilyttämään vanhempiensa elintasoa.

”Yhteisö alkoi nähdä isot, köyhät lapsiparvet ongelmana, ja asenne oli sellainen, että köyhyys on heidän oma ongelmansa. Syyllistäminen alkoi siis kohdistua kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin”, Lahtinen kertoo.

Vaikka kirkon ja julkisen vallan asenteet kiristyivät 1600-luvun lopulta alkaen, ruohonjuuritasolla säilyi lempeämpi suhtautuminen. Lahtinen huomauttaa, että oikeudenkäyntipöytäkirjoista ilmenee usein, miten käräjäyleisö on löytänyt lieventäviä asianhaaroja ja vastustanut ankaria tuomioita.

”Käräjäyleisö on nähnyt, että kahdella ihmisellä on ollut aitoja tunteita toisiaan kohtaan tai että esimerkiksi huonossa avioliitossa elänyt nainen on löytänyt hyvän miehen.”

Väestönkasvu ja kireä asenne esiaviollista seksiä ja aviottomia lapsia kohtaan jatkui 1800-luvun. Vasta 1900-luvulla asenneilmapiiri alkoi pikkuhiljaa muuttua sellaiseksi, ettei etenkään lapsia pitäisi tuomita syntyperän mukaan.

Lähihistoriassa suomalaisten rakkauselämään on vaikuttanut eniten ehkäisypillerien tulo markkinoille 1960-luvulla, Lahtinen kertoo. Rakkauselämästä tuli vapaampaa, kun raskaaksi tulemisen pelko väheni, samoin kuin pelko siitä, pitääkö lastenhuollollisista syistä mennä naimisiin.

”Tilastoissa näkyy, miten ehkäisypillerit tulevat ja syntyvyys laskee.”

Jos suomalaisten rakkauselämästä pitäisi nostaa esille jotain, mikä ei ole juuri muuttunut vaikkapa 1400-luvulta tähän päivään, Lahtinen nostaisi esiin sen, miten suomalaisten rakkauselämä näyttäytyy hieman samanlaisena kuin täkäläinen tunne-elämä muutenkin.

”On säästelty sanoissa ja osoitettu kiintymystä enemmän teoilla. Ja koska Suomi oli pitkään maatalousyhteiskunta, kumppanin valinnassa tärkeä näkökulma oli se, onko tässä henkilössä ainesta rinnallakulkijaksi elämän kivikossa.”