Rautiaisten elämä on pesäpalloa
Rautiaisten perhe tapaa kesäisin lähinnä superpesiksen peleissä. Takana vanhemmat Jarmo ja Kaisu sekä Waldo-koira. Vasemmalla Aleksi, vieressä Immo. Eturivissä Kosti. Lari Lievonen Kuva: Viestilehtien arkistoJOENSUU (MT)
Kentälle tullaan hyvissä ajoin. Pitää ehtiä syödä, ulkoiluttaa Waldo-koira ja vaihtaa kuulumisia ennen pelin alkua.
”Jo matkalla irtaudutaan täysin arjesta ja asennoidutaan peliin”, Tohmajärvellä lihakarjaa kasvattavat Jarmo ja Kaisu Rautiainen kertovat pesäpallostadionin portilla.
Heitä aktiivisempia pesäpallon seuraajia lienee harvassa. Pariskunta käy katsomassa kaikki kohtuullisen matkan päässä pelattavat Joensuun Mailan, Sotkamon Jymyn ja Kempeleen Kisan pelit. Joskus saatetaan ehtiä lisäksi naapurikuntaan Kiteelle.
Kauempana käytäviä kamppailuja seurataan tiukasti television, tietokoneen ja tabletin kautta. Jos pelit osuvat päällekkäin, tarvitaan kaikkia laitteita yhtä aikaa.
Syy löytyy läheltä. Perheen kaikki neljä aikuista lasta ja lisäksi kaksi miniää pelaa superpesistä.
Tänään on taas yksi peleistä, joihin on vaikea asennoitua. Kumpaakaan joukkuetta ei voi kannattaa, sillä esikoinen Aleksi pelaa Joensuun joukkueessa, kaksoset Immo ja Kosti Sotkamossa.
”Pitää vain katsoa, ja toivoa hyviä suorituksia”, Jarmo kertoo.
”Pelin jälkeen on usein vähän tyhjä olo, kun ei ole voittanut eikä hävinnyt”, Kaisu lisää.
Asetelma on jännittävä. Joensuu johtaa sarjaa ja Sotkamo on kolmantena.
Tulossa on tiukka taisto, ja se näkyy myös katsomossa. Kuuluttajan mukaan katsojia on yli 2 200. Sotkamon fanit erottaa violetista väristä. ”Tuo, jolla on molempien joukkueiden huivit, on minun siskoni”, Kaisu osoittaa väkijoukkoon.
Kaisun tekemät istuinalustat asetetaan penkeille. Peli alkaa.
Jarmo tarjoaa Sisuja. Niitä on mukana aina. Nykyisin mukana on usein myös koiranpentu Waldo, mutta Joensuussa sitä ei saa tuoda katsomoon.
”Se katsoo pelin ihan rauhallisesti, seuraa lähinnä palloa”, Kaisu kertoo.
Hän kaivaa esiin tablettitietokoneen. Siitä seurataan, miten tytär Hetan joukkueen, Kempeleen, peli sujuu.
Odotusten mukaisesti pelistä tulee jännittävä. Joensuu on vahva ensimmäisellä jaksolla, Sotkamo toisella.
Kostin lyödessä selostaja kuuluttaa: ”Kakkospesällä on Rautiaisen veli. Tai itse asiassa siellä taitaa olla kaksikin veljeä.”
Aleksi Rautiainen pelaa ulkokentällä kakkospesän vahtina. Hän on toista kautta Joensuun Mailan kapteeni.
Lopulta mennään supervuoropariin. Tunnelma kohoaa hetkessä. Kansallislaji on parhaimmillaan.
Joensuu tekee kunnarin. Joukkue voittaa ja pitää kärkipaikan, eikä kotiyleisön huudosta tahdo tulla loppua.
Rautiaiset taputtavat hiukan ja suuntaavat kohti kenttää.
”Nuorempina Kosti ja Immo saattoivat häviön jälkeen lähteä puhumatta mitään”, äiti kertoo. Nykyisin kaikki malttavat jäädä perhettä tervehtimään, vaikka tappio olisi tullutkin.
Kesällä perhe kohtaa lähinnä peleissä. Mukaan haetaan myös Waldo. Pennun kaahatessa ympäri perhettä on vaikea uskoa sen keskittymistä peliin. Toisaalta ehkä pesäpallo on sille yhtä pyhää kuin omistajilleen.
”Me melkein hengitämme pesäpalloa”, Jarmo sanoo.
Fanit pyytävät pojilta nimikirjoituksia ja yhteiskuvia. ”Meidän kummankaan nimmari ei ole vielä koskaan kelvannut”, vanhemmat vitsailevat.
Nuoret miehet eivät tunnusta, että veljeä vastaan pelaaminen vaikuttaisi ottelun luonteeseen. ”Merkitsevämpää on joukkueiden asema sarjassa. Pelissä ei ehdi katsoa, kuka on missäkin”, Aleksi Rautiainen sanoo.
Pesäpallo on ollut iso osa Rautiaisten elämää jo pitkään. Kaisu ja lasten setä ovat nuorena pelanneet myös.
Pojat Kaisu vei kentälle Aleksin ollessa kuusi- ja kaksosten viisivuotiaita. Energiselle kolmikolle piti saada harrastus.
Kesät täyttyivät harjoituksiin ja peleihin kuljettamisesta sekä talkoista. Myös tytär innostui lajista.
Ratkaiseva askel oli Tohmajärven Pompun B-poikien Suomen mestaruus vuonna 2003. Perheen pojat pelasivat joukkueessa, josta kahdeksan pelaajaa nousi sittemmin superpesikseen.
Voitto on yksi perheen sykähdyttävimpiä pesäpallomuistoja, joita tietysti on paljon. ”Heta oli esimerkiksi mukana nostamassa Vuokatin vetoa naisten superiin.”
Rautiaisia harmittaa, ettei kansallislajin asema ole nykyistä vahvempi.
”Nämä ovat oikeita urheilijoita. Kilometrejä tulee pelissä hirveä määrä, ja refleksien pitää olla älyttömät. Laji on monipuolinen, ja siinä voi lapsenakin pärjätä monella tavalla”, Jarmo sanoo.
Pojat ovat samaa mieltä.
”Suomalaiset voisivat olla pesäpallosta ylpeämpiä. Se on ainutlaatuinen peli ilman isojen lajien lieveilmiöitä kuten dopingia”, Immo toteaa.
Pesäpallo rytmittää Rautiaisten kesän. Emolehmätilan työt järjestetään niin, että pelit pystytään seuraamaan joko katsomossa tai kotona. Vain harvoin paalaus tai lehmän poikiminen on estänyt lähdön.
Finaalien ja Itä-Länsi-pelien ajaksi varataan lomittaja jo vuotta aiemmin. Toiveissa on, että poikien joukkueet pelaisivat tänä vuonna finaalissa vastakkain.
Terhi Torikka
Toimittaja kävi Rautiaisten kanssa JoMa–Jymy pelissä 24.7.
Rautiaisen pesäpallokaksosten
Immon ja Kostin urheiluelämää
voi seurata Facebookissa:
Immo ja Kosti Rautiainen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
