Pienet lukiot siivittävät Pisa-menestystä
Pienet lukiot pärjäävät edelleen hyvin koulumenestysvertailuissa. Esimerkiksi lakkautusuhan alla oleva Punkaharjun lukio on Etelä-Savon paras.
Toisaalta oppilasmäärät voivat vääristää tilastoja: Suomen parhaan lukion titteli kuuluu nykyisin yhdellä ylioppilaallaan otsikoihin nousseelle Enontekiön lukiolle.
Pienten lukioiden tiivis verkko siivittää myös Pisa-menestystä.
”Suomalaisten vahvuutena ovat varsin pienet koulujen väliset erot”, kertoo koulutustutkimuksen professori ja Pisa-tutkimuksen Suomen koordinaattori Jouni Välijärvi. ”Esimerkiksi Italiassa ja Belgiassa alueelliset erot ovat tavattoman suuria. Meillä oppilaitokset maaseudulla ja kaupungissa ovat Pisa-tulosten suhteen samalla viivalla.”
Taustalla on tiivis yhteistyö peruskoulun ja lukion välillä.
”Tietääksemme missään muualla ei ole tällaista systeemiä, jossa lukiotason aineenopettajat yleisesti opettavat myös peruskoulun yhdeksännellä luokalla, jolta Pisa-mittaus pääosin tehdään”, kiittelee puolestaan Suomen lähilukioyhdistyksen puheenjohtaja Jukka O. Mattila.
”Jos lukio lakkautetaan, myös peruskoulun taso laskee, sillä lukion aineenopettajajoukko poistuu”, Mattila huomauttaa.
1990-luvulla koulutuksen rahoitus tuki pienten koulujen pärjäämistä.
”Nyt monet oppilaitokset elävät rajamailla, joissa pienetkin leikkaukset saattavat olla kohtalokkaita”, Välijärvi painottaa. ”Puhutaan, että nuorilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet saada laadukasta opetusta. Jos pitkää linjaa katsotaan, täytyy myös toimia eikä vain puhua asian puolesta.”
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

