
"Kun käytetään julkista rahaa, ei pidä suosia kavereita"– kilpailuviraston entinen ylijohtaja Matti Purasjoki muistetaan tiukoista linjoistaan ja värikkäistä solmukkeistaan
Kilpailun ankara puolestapuhuja ilahtui eläkkeeltäkin, kun hallitus myönsi lisää resursseja kilpailunvalvontaan.
Mukava mies solmukkeella. Värikkäät solmukkeet liittyivät Matti Purasjoen mukaan viranhoitoon. Vuonna 2005 pitkä ura kilpailuvirastossa päättyi ja mirri on ollut kaulassa sen jälkeen vain muutaman kerran. Kuva: Kari Salonen75 vuotta täyttävä kilpailuviraston ensimmäinen ylijohtaja Matti Purasjoki tunnetaan kilpailun ankarana puolestapuhujana, intohimoisena purjehtijana ja ennen kaikkea värikkäistä solmukkeistaan.
Tapaamme Sipoon Nikkilässä, pellon vieressä ja kaukana merestä.
Matti Purasjoki nimitettiin Kilpailuviraston ylijohtajaksi 1. päivästä lokakuuta 1988, jolloin myös perustettu Kilpailuvirasto aloitti toimintansa. Kilpailun intohimoisena puolustajana ja viraston päällikkönä Purasjoki toimi eläkkeelle siirtymiseensä, vuoden 2005 alkuun saakka.
"Kilpailu on olennainen osa talousjärjestelmää. Ilokseni huomasin, että nyt se on hallitusohjelmassa taas ymmärretty ja resursseja lisätty. Kilpailu ei ole itsetarkoitus, mutta jos sen merkitystä ei korosteta, se unohtuu."
"Kun käytetään julkista rahaa, ei pidä suosia kavereita."
Purjelaivan pienoismalli piirongin päällä on perintö Matti Purasjoen enolta, laivaston esikuntapäällikkönä palvelleelta kommodori Eino Huttuselta. Nelimastoparkki Fennia makaa tätä nykyä hinattuna Montevideossa ilman mastojaan. Kuva: Kari SalonenPurasjoen mielestä kilpailutus on sanana väärin ymmärretty. "Julkinen valta pitää kuin pakottaa kilpailuttamaan – yksityisellä puolen se on jokapäiväistä elämää: pyydetään useita tarjouksia eikä tyydytä ensimmäiseen vastaan tulevaan."
Haastattelua edeltävän päivän uutisena oli kerrottu, kuinka HUS oli jättänyt kilpailuttamatta useiden miljoonien eurojen hankinnat.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää HUSille yhteensä 160 000 euron seuraamusmaksuja laittomista suorahankinnoista.
"Kun käytetään julkista rahaa, ei pidä suosia kavereita, vaan etsiä sitä, mikä on veronmaksajan kannalta edullisinta."
Purasjoki on koulutukseltaan kauppatieteiden lisensiaatti. Hän kertoo, kuinka Helsingin kauppakorkeakoulussa hinta- ja kilpailuteoriasta väitellyt professori Jouko Paakkanen oli ollut hänelle tärkeä oppi-isä. Kilpailuteoriaa enemmän virkamiesuralle tähdännyt mies oli jo viehättynyt enemmän ekonometriaan ja yrityksen teoriaan.
"Halusin oikein virkamieheksi. Isän puolelta kaikki olivat virkamiehiä ja tutkijoita."
Molemmat vanhemmat sekä edesmennyt puoliso olivat biologeja. Luontoharrastus ja meri ovat aina olleet osa Purasjoen elämää.
"Vietimme kaikki kesät Tvärminnessä, eläintieteellisellä asemalla, jota biologi-isäni johti. Koko ympäröivä maailma koostui tiedemiehistä. Tvärminnen miesten saunassakin puhuttiin keskeneräisistä tutkimuksista, havainnoista."
Kompassi jäi Matti Purasjoelle muistoksi ensimmäisestä purresta, vuonna 1948 rakennetusta Viking-puuveneestä. Veneet ovat vuosikymmenten myötä vaihtuneet ja viimeisen Jon 33 -purjeveneen Purasjoki kertoo myyneensä neljä vuotta sitten. Kuva: Kari SalonenMies on tullut tunnetuksi myös värikkäistä solmukkeistaan, pukeutumisen tavaramerkistään.
"Solmuke? Se liittyi viran hoitoon. En ole enää (eläkkeellä) käyttänyt kuin pari kertaa", Purasjoki yllättyi kysymyksestä.
Solmukkeet löytyvät pienen etsimisen jälkeen eteisen kaapista, siististi rivissä ja solmuistaan avattuina.
Solmukkeen sitomista hän kertoi harjoitelleensa jo vuonna 1964, Pohjoismaiden kauppakorkeakoulujen yhteisissä smokkijuhlissa Bergenissä. Opiskelijakaveri Kalle rusikoi solmun Håkons-hallissa. Matti opetteli taidon kotiin palattuaan.
" Seppo Raution johtamassa Elinkeinohallituksessa olin kakkosmiehenä ja keskenämme mietimme, miten erottuisimme muista. Siirryimme solmukkeilla muodin kärkeen", Purasjoki paljastaa värikkäiden solmukkeiden alkuperäisen ajatuksen.
Solmukkeita on sittemmin kertynyt matkoilta muistoksi pitkä rivi.
Matti Purasjoen isovanhemmat olivat kuulua Åströmin nahkurisukua, ja he muuttivat aikoinaan Ruotsin Kalixiin. "Isoisällä on taulussa kultainen korvarengas. Lapsena olin varma, että hän oli merirosvo." Kuva: Kari SalonenHattuhyllyn kipparilakille ei ole ollut käyttöä sen jälkeen, kun intohimoinen purjehtija nelisen vuotta myi viimeisimmän veneensä, toppirikisen Jon 33:n.
Kilpapurjehdusta Purasjoki kertoo harrastaneensa 30 vuotta – kimppaveneellä ja aina samalla miehistöllä.
Nyt puolet tuosta hyvin yhteen hitsautuneesta miehistöstä on jo kuollut.
Aivoinfarktin jälkeen pitkä pesti Suomalaisen Pursiseuran kommodorina sai jäädä.
Liikkuminen vaatii istahtamista tämän tästä, selän vammat ovat peräisin koripallosta. Sipooseen koripalloseura Hukka-Basketin perustanut Purasjoki pärjää naapuriavun avulla omakotitalossaan, mutta urheiluharrastukset on pitänyt jättää yksi kerrallaan.
"Ensin piti lopettaa jääkiekko, sitten salibandy ja viimeksi koris."
Kilpailuvietti on yhä kova:
Kippari Purasjoki voitti miehistöineen monet Suomenlahden purjehduskilpailut, ja osallistui kahdeksan kertaa pitkään avomerikisaan, Gotland Runtiin.
"Näen yhä unta purjehduksesta. Herään kuitenkin aina juuri ennen maaliviivaa, enkä tiedä, miten kisassa kävi", Purasjoki vitsailee.
Fakta:
Matti Purasjoki, 75
- Syntynyt 15.12.1944 Helsingissä.
- Koulutus: kauppatieteiden lisensiaatti.
- Kilpailuviraston ylijohtaja 1.10.1988, ja Purasjoesta tuli sen ensimmäinen ylijohtaja. Hän jäi tästä tehtävästä eläkkeelle vuoden 2004 lopussa.
- Työura: yritystutkijana Teollistamisrahastossa 1969– 1971, tutkijana Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa Etlassa, erikoistutkijana Kauppa- ja teollisuusministeriössä, josta hän siirtyi Elinkeinohallitukseen ylijohtajaksi.
- 12 vuotta OECD:n kilpailukomitean varapuheenjohtajana.
- Leski, kaksi aikuista lasta, kolme lastenlasta.
- Nykyiset harrastukset: musiikki ja lukeminen.
Lue lisää: Sähkömarkkinoiden entinen selvitysmies Matti Purasjoki on yhä huolissaan Fortumin omistamasta vesivoimasta – suositteli selvitysmiehenä takavarikointia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
