Tiesitkö: Maan nimi on mennyt vaihtoon esimerkiksi monarkin päähänpistosta, naapurimaan mielipiteen vuoksi ja kaupallisista syistä
Maan englanninkielistä nimeä on vaihdettu myös kaupallisista syistä.
Makedoniasta tuli itsenäisenä Pohjois-Makedonia, kun myös Kreikan pohjoisin maakunta on samanniminen. Kuva: Eija MansikkamäkiJos sattuu olemaan absoluuttinen monarkki, voi toteuttaa monenlaisia päähänpistoja. Vuonna 2018 kuningas Mswati III päätti vaihtaa maansa nimen Swazimaasta Eswatiniksi.
Eswatini ei suinkaan ole ainoa maa, jonka nimi on viime aikoina mennyt vaihtoon. Makedonian nimi hiersi Kreikkaa vuosikaudet, sillä Kreikassa sijaitsee samanniminen maakunta. Vuonna 2019 Kreikan naapurivaltio vaihtoi pitkän poliittisen kiistelyn jälkeen virallisen nimensä Pohjois-Makedoniaksi.
Jotkin maat ovat käyneet läpi useita nimenvaihdoksia. Esimerkiksi Kongon demokraattista tasavaltaa kutsuttiin viime vuosisadalla Kongon vapaavaltioksi, Belgian Kongoksi, Leopoldvillen Kongoksi, Kongon tasavallaksi, Kongon demokraattiseksi tasavallaksi, Zairen tasavallaksi ja vuodesta 1997 alkaen uudelleen Kongon demokraattiseksi tasavallaksi.
Onpa maan nimi mennyt vaihtoon kaupallisistakin syistä. Tšekin tasavalta ilmoitti vuonna 2016, että sitä pitäisi kutsua englanninkielisissä yhteyksissä the Czech Republic -nimen sijaan helpommin muistettavalla nimellä Czechia. Suomenkielisiä tieto ei hetkauttanut, sillä maata kutsutaan meillä yleensä lyhyesti Tšekiksi.
Lähde: National Geographic 29.11.2021
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



