Juupajoella kilpaillaan maaliskuussa kaivuriveiston Suomen mestaruudesta
Kilpailussa on kaksi luokkaa: alle kymmentonniset ja yli kymmentonniset.
Kaivuriveiston SM-kisoissa pääsee toteuttamaan suuren luokan lumiveistoksia. Kuva: Kaivuriveiston SMKaivinkone taipuu käsittelijänsä käsissä vaikka mihin. Sen voi omin silmin todeta maaliskuussa kaivinkoneille tarkoitetussa Lumenveiston SM-kisoissa Juupajoella.
"Koko kilpailu sai alkunsa keväällä 2018, kun Valkeajoen Jussi kertoi minulle tehneensä katolta pudonneesta lumesta lapsille liukumäen. Siitä se ajatus sitten lähti", kertoi projektipäällikkö Tapio Niemelä.
"Voisihan kaivinkoneella tehdä muutakin kivaa, ja jopa taidetta, hauskasti", hän jatkoi pilke silmäkulmassaan.
Juupajoen yrittäjät ry järjestää siis koko perheen talvitapahtuman, jossa kaivureilla kisataan lumenveiston SM-voitosta.
"Kilpailu on ainutlaatuinen, koska tällaista ei tietääksemme ole koskaan tai missään aiemmin järjestetty."
Tapahtuma toteutetaan 9. maaliskuuta kantatie 58:n sekä Korkeakoskelle ja Kopsamolle johtavien teiden (Sahantie ja Kopsamontie) risteysalueella olevalla laajalla peltoaukealla. Kilpailussa on kaksi eri luokkaa, alle 10 tonnia painavat ja yli 10 tonnia painavat kaivinkoneet. Enimmillään mukaan otetaan 30 osallistujaa. Tarkemmat säännöt kerrotaan kilpailun alussa.
"Jokaiselle kilpailijalle on aidattu oma työruutu, jonka keskellä on teosta varten isohko lumikasa. Ruudut jaetaan arvonnan perusteella. Veistoaika on neljä tuntia, jonka jälkeen arvovaltainen tuomaristo arvostelee teokset", Niemelä selvittää.
Osallistujista sekä paikalla olevista yhteistyökumppaneista toteutetaan jo etukäteen kilpailulehti, se auttaa myös yleisöä seuraamaan kilpailua ja kilpailijoita. Mukaan tuleville koneliikkeille on varattu mahdollisuus tuoda paikalle esittelyteltta (koko sopimuksen mukaan) sekä 1-2 konetta näytille.
Tapahtuma on maksuton ja myös perheiden pienimmät on otettu huomioon järjestämällä heille lasten liukumäki sekä lapsille suunniteltu alue omaa lumenveistoa varten.
Myös muista tarpeista huolehditaan. Vatsansa voi täyttää useammastakin paikasta, joissa on myynnissä esimerkiksi makkaraa, kahvia, kaakaota, lettuja tai keittoa. Talvivarustellut WC-tilatkin on luvassa.
"Paikoitusalue on kantatie 58:n toisella puolella, jonne myös koneiden kuljetuskalusto ohjataan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
