Ypäjäläissuvun ylpeys on oma kotimuseo, jossa lähes joka esineellä on tarina – 1800-luvun lautashylly kaivettiin esille romukasan takaa

Irja (vas.) ja Matti Äijälän tilan kotimuseossa vanhat esineet kulkevat sukupolvelta toiselle. Matti Äijälä tietää tarinan lähes kaikista esineistä. Tytär Johanna Selenius on luvannut tallettaa tarinat, mikäli isä kirjoittaa ne talteen. Kuva: Sanne Katainen

"Pihapiirissämme on vanha rakennus, jota olemme kutsuneet kotimuseoksi. Sinne on kerätty tilan vanhoista tavaroista kokoelma.

Äijälän tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1539 alkaen ja on edelleen. Kotimuseon rakennus on peräisin 1900-luvun alusta, ja se on ollut ennen asuinkäytössä. Vielä 1950–60-luvulla siinä on asunut kolme eri karjahoitajaa.

Ostettua tavaraa ei ole tuotu, vaan kaikki on löytynyt Äijälän tilan nurkista ja vinteiltä.

Idea kotimuseosta syntyi sattumalta. Kylällä oli siihen aikaan antiikkikauppa, jonka omistajan kanssa olimme tekemisissä. Siitä se idea lähti. Kun aloimme penkoa vanhaa vinttiä, sieltähän sitä löytyi montaa lajia esineitä."

"Jonkin aikaa rakennukseen vain vietiin säilytykseen yhtä ja toista tavaraa. 1980- ja 90-lukujen taitteessa se siivottiin ja järjesteltiin.

En osaa sanoa, kuinka paljon museossa on tavaraa. Ei ole tullut laskettua.

Talossa on kaksi huonetta, ja tavarat on järjestetty hyllyille, kaapeille ja pöydille. Esineitä olisi enemmänkin, kuten vanhaa maatalouskalustoa, mutta sille ei ole tilaa, mihin sen laittaisi esille.

Suurin piirtein tiedän tarinan lähes kaikista tavaroista. Ne ovat jääneet muistiini sen perusteella, mitä isäni aikanaan kertoi.

Tarinat ovat valitettavasti tallentamatta, mutta tyttäreni on luvannut ne tallettaa, jos pistän vähän paperille niitä asioita, joita muistan."

"Museosta löytyy monenlaisia käyttötavaroita, kuten höyliä, sahoja, vanhoja silitysrautoja, sähköinen kakkuvuoka, sokerihakkuri, taikinakaukaloita, viljakappoja piimäleilejä ja viinakanistereita.

Vanhin esine on pöytä, joka on vuodelta 1781. Se on ollut pirtin pöytänä. Se on nykypöytiin verrattuna korkeampi. Silloin on syöty seisoviltaan pöydän vieressä.

Maatalouskalentereita löytyy vuodesta 1911 alkaen. Sitä ennen kalentereita ei ole, koska sitä edellinen isäntä ei osannut kirjoittaa.

Erityisen kiintoisa ja hieno esine on vanha lautashylly, mihin ennen on laitettu astiat. Se löytyi vanhan liiterin nurkasta, johon isäni oli kerännyt 50 vuoden ajan vanhoja rautaromuja. Kun se tyhjennettiin, sieltä löytyi 1800-luvun lautashylly."

"Mukana on myös esineitä, joita olen ollut itse tekemässä ja käyttämässä. Olen syntynyt 1943 ja saanut kummeiltani pikkupoikana puusta tehdyn ohjailtavan kelkan, jolla olen laskenut jokirantaa alas. Nuoremmat ihmiset kummastelevat museossa sitä, millaisia kelkkoja ennen on ollut. Noh, se on ollut minun kelkkani!

Kotimuseoon pääsee, kun olemme itse paikalla. Kaikille avaamme oven, jotka haluavat tulla katsomaan. Kesäkuussa Avoimet kylät -tapahtuman aikana pidimme museon avoinna. Paikalliset lehdet mainitsivat asiasta, ja kävijöitä oli noin 70 henkilöä.

Kun ihmiset kuulevat kokoelmasta, he pitävät hienona, että joku on tällaista säilyttänyt. Ihmiset ovat vaikuttuneita muun muassa vanhoista kotitaloustavaroista.

Vanhan sukutilan perintö kulkee tällä tavalla. Jos edelliset sukupolvet ovat säilyttäneet esineitä niin, että niitä löytyy 1700-luvulta asti, miksi me ne hylkäisimme? Emme me ole näitä hävittämään."

Kolme kysymystä

Kenelle haluat näyttää ylpeydenaiheen?

Haluan näyttää tämän ihan kenelle tahansa, joka haluaa tulla katsomaan. Kaikkia tällainen ei kiinnosta ollenkaan, mutta kiinnostuneille olen itse paikan päällä opastamassa, jos vain olen kotona.

Onko jotain, mistä et ole erityisen ylpeä?

Ei.

Kenen henkilön saavutuksia ihailet?

Isoisäni ja isoäitini saavutuksia. Heillä on ollut 10 lasta, ja tämä tila on ollut siihen aikaan noin 200 hehtaaria. Lisäksi isoisäni oli erittäin paljon mukana Ypäjän kunnan asioissa 1920- ja 1930-luvulla.

Juttu on MT:n Viikonvaihde-liitteen Kotiseudun ylpeys -kesäsarjan toinen osa. Sarjaa julkaistaan kesän ajan joka viikko.