
Metallibändin pakomatka vankilasta Hevimpi reissu -elokuvassa saa pään hakkaamaan leffateatterin penkissä
Vankilasta karkaava metallibändi ja hämmentävä matka Saksan Wacken Open Air -festarille tarjoavat yllättävän viihdyttävän seikkailun.
Xytraxin periksiantamattomuus ja pedanttius muun muassa levy-yhtiön tekemän keikkajulisteen fonttia kohtaan on pieni, mutta hulvaton yksityiskohta. Kuva: Nikita ShevcovMetallibändi Impaled Rektum on joutunut norjalaiseen vankilaan. Yhtye saa vastustamattoman tarjouksen päästä esiintymään Saksan Wacken Open Airiin. Samaan aikaan bändin kitaristin perheen pientila ja teurastamo meinaa mennä alta.
Ei auta kuin karata vankilasta, lähteä tavoittelemaan Wackenin lavaa ja keikkapalkkiota, jolla tila pelastettaisiin.
Odotin elokuvalta lähinnä suomalaisen komedian kliseistä rimpuilua.
On vaikea sanoa, kuinka hyvin elokuva kolahtaa ”tavalliseen ihmiseen”, mutta metalheadin se yllätti nahkahousut ja niittivyöt kintuissa pelkästään positiivisesti.
Erityisesti Max Ovaskan näyttelemä Xytrax, on onnistunut ja samastuttava hahmo. Xytraxin pedanttius bändin biisejä kohtaan ja kyvyttömyys tehdä kompromisseja saavat bändikaverit turhautumaan ja katsojan nauramaan.
Xytraxin kriittinen kuittaus levy-yhtiön fonttivalinnasta keikkajulisteessa ei ehkä aukea kaikille, mutta itselleni se kirvoitti raikuvan naurun leffateatterin penkissä.
On hatunnoston arvoinen suoritus, että elokuvaa saatiin kuvattua viime vuoden Wacken Open Airissa. Festarit muuttuivat rankkasateiden takia mutakaaokseksi, ja järjestäjät joutuivat kieltämään yleisöä saapumasta paikalle. Kuva: Nikita ShevcovXytrax ilmentää juuri sitä, mikä on tuttua metallipiireissä. Mikä on ”oikeaa” metallia ja miten sitä saa oikeaoppisesti soittaa tai esittää?
Hahmon kehitys elokuvassa on valloittava, kun Xytrax alkaa lämmetä kawaii-metallia soittavalle japanilaiselle Babymetal-yhtyeelle. Sen jäsenet tekevät elokuvassa cameo-roolit.
Elokuvan juoni on toki hieman kädenlämpöinen. Tarina on ennalta arvattava ja löperö. Näyttelijöiden suorituksetkaan eivät pääosin jaksa siivittää elokuvaa ylistäviin arvioihin.
Näitä puutteita voi kuitenkin katsoa läpi sormien, sillä suomalais-liettualais-saksalais-norjalainen yhteistuotantoelokuva pitää otteessaan alkukangertelun jälkeen hämmentävän hyvin.
Kansainvälisyysaspekti tuo elokuvaan pikantin lisän, ja on hienoa, että elokuvaa viedään aktiivisesti ulkomaille.
Onnistunein asia elokuvassa ovat musiikit. Suomalaisesta Mors Subita -yhtyeestä tuttu Mika Lammassaari on luonut elokuvaan tuhdit ja katu-uskottavat, moshpitiin kutsuvat sävellykset. Suurimmat odotukset hevikomedian osalta liittyivät juuri musiikkiin, ja Lammassaari lunasti ne suvereenisti.
Jos komedia sekä naurattaa että lämmittää sydäntä, ja sen musiikki saa vielä pään hakkaamaan leffateatterin penkissä, ei sille voi antaa kuin täydet pisteet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






