Pannu kuumenee induktiolla

Kun olin lapsi, kotonamme ruoka valmistui puuliedellä. Äiti ei säätänyt lämpöä nappulasta, vaan arvioi klapin laadun sekä määrän ja sääti ilmaluukun sopivaksi.

Ei ollut ihan yksinkertaista. Varsinkaan leipominen isossa kiviuunissa.

Sähköliesi muutti elämän keittiössä helpommaksi. Tai olisi muuttanut, jos sitä olisi käyttänyt. Tottumuksen voima ohjasi usein klapipinolle.

Kotoa lähdettyäni omissa keittiöissäni on ollut vuosien varrella monenlaisia helloja. Nykylieteen verrattuna ne tosin olivat vuodesta toiseen aika samanlaisia: emaloitu pinta ja valurautalevyt.

Kaikki ne paloivat ruskeiksi. Kun rusketusta ei jaksanut enää katsoa, tartuttiin teräsvillaan ja jynssättiin kynnet kipeiksi ja emali naarmuille.

Kymmenisen vuotta sitten tuli taas kerran vastaan lieden osto. Markkinoilla oli paljon keraamisia keittotasoja. Sellainen piti hankkia, vaikka tuttu keittiömyyjä varoitti, että se pitää puhdistaa aina käytön jälkeen.

Ja niinhän se piti. Liedenpuhdistusainetta kului pullotolkulla. Välillä piti vielä varovasti raaputtaa pois palanut lika.

Onneksi liesi oli huonoa tekoa. Kun se olisi vaatinut taas kerran parsimista, päätin, että ovesta ei tulekaan korjaaja, vaan menee liesi.

Tilalle tuli induktioihme. Maksoi tarjouksessa muutaman satasen.

Se on nököttänyt keittiön nurkassa kohta vuoden. Edelleen se vetää suun hymyyn. Käsittämättömän nopea. Pyyhkäisy tiskiaineella riittää puhdistukseen. Ja säästää vielä energiaa.

Mutta se piipitys. Liesi päälle: piip. Valitse levy: piip. Lisää lämpöä: piip, piip, piip… Haluan takaisin kätevät, hiljaiset vanhanajan nappulat!

Oikaisu 25.5.: Lehdessä kolumnin kirjoittajan nimeksi on virheellisesti ilmoitettu Riitta Mustonen.