Hyvinvoinnin harmaat lähteet – "Ladot selittävät Suomen vaurautta"

Heikki Koljonen pitää Haukivuorella sijaitsevassa Laukkolan perintöladossaan latoaiheisia esitelmiä. Kuva: Jere Lauha

Laukkolan ladon historiaan liittyy eteläsavolaista teollisuushistoriaa ja yksi Suomen toimeliaimmista kansallissosialisteista. Kuva: Jere Lauha

Mikkelissä toiminut meijeri oli kaupungin suurin yksittäinen teollisuuslaitos. Mikkelin voita vietiin aina Pietariin asti. Maidon saamiseksi tarvittiin mittava määrä heinälatoja, joissa karjan rehu säilytettiin talven yli. Kuva: Jere Lauha

Oli mittari mikä hyvänsä, Suomi on yksi maailman varakkaimmista ja menestyneimmistä valtioista. Maailman vakain, maailman vapain, maailman turvallisin ja kolmanneksi vaurain valtio – ja kaikki on savutettu sadassa vuodessa.

Miten? Ei tuon pitäisi olla näissä olosuhteissa mahdollista. Talvi on pitkä ja sysipimeä. Kesissäkään ei ole aina kehumista, vaikka valoa riittää. Golfvirta mahdollistaa maanviljelyn näillä leveyksillä, mutta silti. Kasvukausi kestää alle puoli vuotta.

Menestykseen on oltava jokin selitys.

Eläkepäiviään jo viettävältä, keskustan entiseltä Etelä-Savon piirin toiminnanjohtajalta Heikki Koljoselta löytyy selitys: ladot ovat hänen mukaansa syy Suomen vaurauteen.

”Ladon keksiminen mahdollisti heinän säilömisen niin, että se säilyi talven yli. Teollisuuden vetovoimana käytetyille hevosille saatiin suunnaton määrä energiaa talteen.”

Kun hevosille riitti apetta, ne jaksoivat kiskoa metsästä tukkeja. Junat saatiin kulkemaan, metsäteollisuus kukoisti ja tavaraa riitti vientiin. Varallisuus kasvoi.

Vuonna 1918 Suomessa oli liki 400 000 hevosta. Ruokkimiseen tarvittiin miljoonia tonneja heinää, puhumattakaan siitä, mitä karjatalouden ruokkimiseen tarvittiin.

Ilman latoja heinää ei olisi saatu säilöön ja eläimet olisivat jääneet ruokkimatta.

Ei ihme, että Koljonen on ladoista innoissaan. Niin innoissaan, että hän kiertää Suomea ja pitää ladoista esitelmiä. Niitä voi kuulla myös Koljosen omassa, Mäntyharjulla sijaitsevassa perintöladossa. Siihen liittyykin tarina.

Koljosen lato oli aikoinaan rakennettu turpeen kuivatusta varten. 1910-luvulla lato siirtyi Hjalmar von Bonsdorffin omistukseen. Myöhemmin kenraalimajuriksi ylentynyt Bonsdorff oli tuolloin vielä eversti ja toimi Mikkelin suojeluskuntien esikuntapäällikkönä ja Savon rintaman päällikkönä.

Etelä-Savoon siirtyessään Bonsdorff hankki 1 000 hehtaarin edestä tiloja, joista yhdellä, Laukkolan tilalla, sijaitsi nykyinen Koljosen lato.

Bonsdorff oli yksi Suomen toimeliaimmista kansallissosialisteista. Hän oli muun muassa mukana, kun Isänmaallista Kansanpuoluetta perustettiin vuonna 1932.

Toisen maailmansodan aikoihin Bonsdorff oli tekemisissä Adolf Hitlerin ja Heinrich Himmlerin kanssa. Hän oli vakuuttunut, että Saksa voittaisi sodan. Kun niin ei käynyt, Bonsdorff pakeni Tukholmaan, missä hän vuotta myöhemmin kuoli.

Ennen siirtymistään manan majoille Bonsdorff myi maansa, ja siinä ohessa Koljosen ladon, Kalle ja Hjalmar Pölhölle. Pölhöt olivat aikanaan Etelä-Savon merkittävimpiä teollisuusyrittäjiä.

Sahateollisuuteen suuntautuneet veljekset tarvitsivat tukkihevosille ruokaa, ja heidän toimestaan Haukivuoren alueelle rakennettiin kahdeksan kappaletta 1 000 kuution latoja.

Mikkelin seudulla latoja tarvittiin muutenkin runsaasti. Vedenjakaja-alueella sijaitseva kaupunki ei voinut luottaa koskien voimaan. Mikkelissä ei ollut erityisemmin teollisuuttakaan, muutamia pieniä pajoja ja niiden ohella valtava meijeri.

Maidon tuotantoon tarvittiin lehmiä, kuljetukseen hevosia ja ruuan säilöntään latoja.

”Mikkelin kaupunki on rakennettu latojen varaan”, Koljonen tuumaa.

Latokaupunkeja on Suomessa muitakin. Alueilla, joilla koskia ei ole ollut mahdollista valjastaa kaupunkien energialähteiksi. Teollisuus on pitänyt rakentaa tällaisissa paikoissa hevosvoimin, siis latojen varaan.

Myös niissä kaupungeissa, joissa voima on saatu koskesta, on tarvittu hevosvoimia avuksi. Tampereellakin on Heinätori.

Heinän ja hevosten tarve näkyy kaupungeissa, mutta maaseudulla se vasta näkyykin. Koljosen mukaan Suomessa on ollut parhaimmillaan yli miljoona latoa.

Keskimääräinen ladonseinä on viitisen metriä pitkä. Yhteenlaskettuna tässä maassa on ollut 5 000 kilometriä latoja vieri vieressä.

Länsi-Suomessa, missä niityt ja pellot jatkuvat silmänkantamattomiin, ladoista on muodostunut maisemalle tyypillisiä latomeriä. Idässä ladot on rakennettu metsäniittyjen viereen. Joka niitylle omansa.

Ladoilla on ollut Koljosen mielestä vaikutus myös suomalaisten mielenmaisemalle. Lato on ollut vakuutus talven varalle, mutta sen täyttäminen piti hoitaa itse.

”Ääriesimerkkinä voidaan sanoa, että Suomesta tuli siksi tasavalta. Tiedettiin, että ulkopuoliseen apuun ei voi turvautua, koska eivät kuninkaat voineet auttaa sen enempää. Tämä opetti ajattelutavan, joka johti tasavallan syntymiseen”, Koljonen sanoo hieman vitsaillen.

Hänen mukaansa on silti tärkeää ajatella latoja muunakin kuin vain rakennuksina. Ladot voivat opettaa järjestelmätason ajattelua, josta on hyötyä myös nykyisin.

Esimerkiksi biotaloudessa.

Yksinkertaisimmillaan kyse on biomassojen ja uusiutuvan energian hyödyntämisestä. Hevosen lihasenergiaksi niitetty nurmi on esimerkki biotaloudesta. Samoin ladon rakenne, joka mahdollistaa heinän kuivumisen ja säilymisen.

Koljosen mukaan ladon avulla on mahdollista säilöä auringon energia yli talven. Lato on vain yksi esimerkki. Heinäseiväs vasta olikin aikansa biotalouden huipputuote.

Seipään avulla voitiin hyödyntää sekä aurinko- että tuulivoimaa. Auringon kasvattama biomassa, siis heinä, saatiin seipäässä nopeasti kuivaksi.

Uusiutuva energia ja biomassat ovat Koljosen mukaan avain ihmiskunnan hyvään tulevaisuuteen.

”Fossiilitaloudesta on päästävä eroon. Latojen filosofia voi opettaa siihen. On tärkeää oppia hyödyntämään biomassoja.”

Suomessa hyödynnettävää riittääkin. Koljonen kertoo esitelmissään, että ainoastaan Kanada, Kongo ja Ecuador ovat Suomen edellä biopotentiaalissa.

Niin kauan kuin aurinko paistaa, kasvit kasvavat. Hapen lisäksi ne tuottavat valtavan määrän biomassaa. Helsingin yliopiston agroekologian professorin Juha Heleniuksen laskelmien mukaan Suomen maatalous hyödyntää auringon energiaa usean miljardin gigajoulen edestä.

Pelkän maatalouden biomassan kasvu hyödyntää auringon energiaa liki kymmenen kertaa enemmän kuin koko maan vuotuinen energiankulutus.

Tuon energiamäärän hyödyntäminen ja varastointi on tulevaisuuden energiatuotannon jättipotti. Eikä sen tarvitse olla vaikeaa.

Katsokaa vaikka latoja.