Perhepäivähoitajien määrä on romahtanut – taustalla jäytää lakimuutos, joka teki hoitajien matalasta koulutustasosta ongelman

Kuvassa ovat perhepäivähoitaja Saija Raittinen sekä hoitolapset Nanna Koskela (vas.) (4v), Mila Tanhuanpää (1v3kk), Amos Härkisuo (1v11kk) ja Veikko Vuorio (4 v.). Kuva: Sanne Katainen

Laitilalainen perhepäivähoitaja Saija Raittinen vie syksyisenä keskiviikkona hoitolapset perunamaalle. Potunnosto on monelle pikkulapselle ihmetyksen aihe. Yksi vesseli syö multaa ja toinen kuokkii peltoa.

”Lapset kummastelevat, että täältä maastako se peruna tulee. Keräämme syksyisin myös omenoita ja teemme niistä yhdessä hilloa”, Raittinen sanoo.

Hän ryhtyi perhepäivähoitajaksi kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen nainen hoiti kotona perheen omia lapsia.

”Neljäs lapsemme oli siinä iässä, että täytyi päättää, viedäänkö hänet tarhaan vai ei. Kas kummaa, löysin itseni koulun penkiltä ja opiskelin perhepäivähoitajan ammattitutkinnon.”

Myös puoliso vaihtoi samaan aikaan työpaikkaa. Mies työskentelee Laitilan Länsijyvä Oy:n maatalouskaupassa. Raittinen on toiminut aikaisemmin ravitsemustyöntekijänä paikallisen vanhainkodin keittiöllä.

Raittinen hoitaa kotonaan yhteensä viittä lasta. Heistä kolme on vielä vaippaiässä, ja perhepäivähoidossa on myös kaksi neljävuotiasta lasta.

”Pienten lasten kanssa on paljon käsitöitä, joten aika menee kuin siivillä. Lisäksi minun pitää valmistaa samalla päivän ruoka”, hän kertoo.

Raittisen perheen omat lapset ovat sen verran isoja, että Saija pystyy keskittymään täysillä pieniin hoitolapsiin. Esimerkiksi perheen kuopus käy jo kuudetta luokkaa alakoulussa.

”Tykkään työstäni todella paljon. Saan työskennellä kotona ja tarjota lapsille turvallisen ilmapiirin. Meillä ei ole tiukkaa aikataulua, vaan päivä rakentuu lasten ehdoilla. Piirtäminen, askartelu ja yhdessäolo ovat parasta”, Saija Raittinen sanoo.

Saija Raittisen ammatinvalinta on Suomessa nykyisin harvinaisuus. Perhepäivähoitajien määrä on vähentynyt rajusti viimeisten vuosikymmenten aikana. Kunnallisia perhepäivähoitajia oli vielä vuonna 1990 noin 27 000, vuonna 2000 noin 19 000 ja vuonna 2010 noin 11 000.

Vuonna 2021 kuntien palveluksessa oli enää 3 081 perhepäivähoitajaa. Heistä noin 73 prosenttia oli omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia, 26 prosenttia ryhmäperhepäivähoitajia ja loput kolmiperhepäivähoitajia. Tiedot käyvät ilmi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien selvityksestä.

Eläkevakuuttaja Kevan työvoimatilastojen perusteella perhepäivähoitajia on parhaiten saatavilla maakunnista Pohjois-Pohjanmaalla.

”Tilaston mukaan siellä olisi 80 hoitajaa enemmän kuin kysyntää on. Tosin ammattiryhmän koko on pieni ja tilastollinen epävarmuus kasvaa tämän myötä”, Kevan sidosryhmäasiantuntija Ismo Kainulainen kommentoi.

Kunnat ovat kuitenkin satsanneet viime vuosina varhaiskasvatusta entistä enemmän päiväkoteihin. Perhepäivähoitoa on tarjolla suhteessa enemmän maaseutupaikkakunnilla kuin isoissa kaupungeissa.

Perhepäivähoitaja Saija Raittisen hoitolapset Amos Härkisuo (vas.), Veikko Vuorio ja Nanna Koskela ruokailevat. Kuva: Sanne Katainen

Opetusneuvos Kirsi Alila vastaa virkamiehenä varhaiskasvatuksesta opetus- ja kulttuuriministeriössä. Hänen mukaansa Suomessa on ollut perinteisesti muita Pohjoismaita enemmän perhepäivähoitoa ja sitä on myös kehitetty aiempina vuosina erilaisin hankkein.

”Perhepäivähoidon väheneminen on tapahtunut muissa Pohjoismaissa vielä Suomea nopeammin. Perhepäivähoitajien keski-ikä on varsin korkea, eikä eläköityneiden tilalle saada samassa suhteessa uusia hoitajia. Perhepäivähoitaja tekee vaativaa työtä useimmiten yksin omassa kodissaan”, Alila sanoo.

Kirsi Alilan mukaan varhaiskasvatuslain 2015 voimaan tulleen uudistuksen myötä pedagogiikka on korostunut entistä enemmän. Varhaiskasvatussuunnitelmasta on tullut velvoittava ja henkilöstön ammatillisuuden ja osaamisen vaatimukset ovat täten kasvaneet.

Siirtymäajan jälkeen vuonna 2030 päiväkotien henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla pitää olla korkeakoulututkinto. Käytännössä he ovat siis koulutukseltaan varhaiskasvatuksen opettajia tai varhaiskasvatuksen sosionomeja. Yksi kolmasosa työntekijöistä voi olla ammattikoulutuksen saaneita lastenhoitajia.

Varhaiskasvatuksen tärkein tavoite on lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edistäminen, opetusneuvos luettelee.

”Osaamisvaatimusten kasvaminen on haaste perhepäivähoitajille, joilla ei ole välttämättä lainkaan koulutusta tälle alalle”, Alila sanoo

”Osa vanhemmista haluaa lapsensa kodinomaiseen perhepäivähoitoon ja osa puolestaan haluaa lapsensa päiväkotiin varhaiskasvatuksen koulutetumman henkilöstön piiriin. Moni vanhempi kokee hankalaksi sen, kun lapsi viedään vieraaseen hoitopaikkaan perhepäivähoitajan loman tai sairauden aikana”, hän jatkaa.

Vuonna 2021 kuntien palveluksessa oli enää reilu 3 000 perhepäivähoitajaa. Heistä noin 73 prosenttia oli omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia. Kuva: Sanne Katainen

Varhaiskasvatuksen opettajista on Suomessa kova pula. Kevan selvityksen mukaan heitä tarvittaisiin koko maahan arviolta noin 6 000 lisää.

Sanna Pihakivi toimii Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n asiantuntijana vastuualueenaan kasvatus- ja ohjausala. Hänen mukaansa perhepäivähoito voisi tarjota osaltaan ratkaisun varhaiskasvatuksen työntekijäpulaan.

”Meidän pitäisi lisätä perhepäivähoitajien määrää, koska nykyään päivähoitoon tulee jo pieniä vauvoja. Kodinomainen perhepäivähoito soveltuu erityisesti pienille lapsille ja lapsille, joilla on vaikeuksia toimia isossa ryhmässä”, Pihakivi sanoo.

”Perhepäivähoitoa ajetaan tällä hetkellä alas ympäri Suomea. Lapset halutaan ohjata päiväkotiin, koska siellä on mukamas parempi pedagoginen ympäristö”, Sanna Pihakivi kummastelee. Syyksi nostetaan myös kustannustehokkuus.

Hän kaipaa maalaisjärkeä keskusteluun pienten lasten hoitamisesta.

”Tarvitseeko alle kolmevuotias lapsi pedagogista opetusta? Minusta pikkulapsi tarvitsee syliä ja hoivaa. Olemmeko menossa pikkuhiljaa eurooppalaiseen malliin, jossa lapset laitetaan kolmevuotiaana kouluun. Siihenkö tämä muutos tähtää”, Pihakivi pohtii.

Hänen mukaansa perhepäivähoito on nykyään vaiettu ala, jota ei markkinoida kunnolla koulutusvaihtoehtona.

”Onneksi on kuntia, jotka satsaavat perhepäivähoitoon. Esimerkiksi Laitilassa on kasvatettu perhepäivähoitajien määrää. Perhepäivähoitoa tarjotaan varsinkin maalaiskunnissa, joissa ihmisiä asuu laajoilla alueilla”, Pihakivi sanoo.

Laitilalainen perhepäivähoitaja Saija Raittinen vie syksyisenä keskiviikkona hoitolapset kotitilansa perunamaalle. Kuva: Sanne Katainen

Saija Raittisen kotipaikkakunnalla Laitilassa perhepäivähoitoa arvostetaan edelleen. Alle 8 500 asukkaan kaupungissa toimii kymmenen kunnallista perhepäivähoitajaa ja lisäksi Laitilassa on yksi ryhmäperhepäiväkoti.

Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Laitilassa on kaksi isoa päiväkotia. Perhepäivähoitajien määrä on vähentynyt toki selkeästi myös tunnetussa munapitäjässä, kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Taija Jalonen kertoo.

”Kyllähän kodinomainen perhepäivähoito on oikea paikka pienille lapsille. Laitilassa perhepäivähoitoon on enemmän halukkaita tulijoita kuin hoitoa pystytään tarjoamaan. Meillä aloittaa syksyllä myös yksi uusi perhepäivähoitaja.”

Jalonen nostaa perhepäivähoidon vahvuudeksi pienen ryhmäkoon. Myöskään erilaiset taudit eivät tartu siellä niin helposti kuin suurissa päiväkodeissa.

”Perhepäivähoitajat ovat todella sitoutuneita työhönsä. Sen vuoksi lapset ovat hoidossa useita vuosia ja heistä tulee kuin omia perheenjäseniä”, Laitilan varhaiskasvatusjohtaja kertoo.

Raittisen perheen omat lapset ovat sen verran isoja, että Saija pystyy keskittymään täysillä pieniin hoitolapsiin. Kuva: Sanne Katainen

Pirjo Koret työskentelee Oulun kaupungin varhaiskasvatusjohtajana. Yli 210 000 asukkaan kaupungissa on toistasataa päiväkotia. Perhepäivähoito on Pohjois-Suomessakin vähenevä varhaiskasvatuksen muoto.

”Oulussa toimii palvelusetelillä yksityisiä perhepäivähoidon toimijoita, jotka pystyvät rajaamaan lastenhoitoaikaa. Heillä on selkeästi lyhyemmät työpäivät kuin kunnallisilla perhepäivähoitajilla, joilla päivä voi venyä pitkään.”

Koretin mukaan perhepäivähoitajat ovat useimmiten äitejä, jotka hoitavat samalla kotona pieniä lapsiaan. Sen sijaan elämäntyönään perhepäivähoitoa tekeviä on Oulussa entistä vähemmän, koska koko perheen on sitouduttava työhön.

”Koti pitää avata työlle. Myös nykyiset omakotitalot ovat suhteellisen pieniä. Kunnallinen kokoaikainen varhaiskasvatus vetää, mutta perhepäivähoidon paikat eivät välttämättä täyty Oulussa”, Koret kertoo.

Haukipudas, Kiiminki, Yli-Ii ja Oulunsalo liittyivät osaksi Oulua vuoden 2013 alussa. Koret toimi aiemmin pitkään aluepäällikkönä Haukiputaalla. Sama perhepäivähoidon vähenemisen trendi näkyy myös Oulun maaseutumaisilla alueilla.

”Vuonna 2013 esimerkiksi Haukiputaalla oli vielä kymmeniä perhepäivähoitajia. Nyt heitä on enää kolmesta neljään.”

Amos Härkisuo ja Nanna Koskela leikkivät traktorilla perhepäivähoidossa. Kuva: Sanne Katainen

Opetusneuvos Kirsi Alilan mukaan perhepäivähoidon määrä saattaa hiipua edelleen lähitulevaisuudessa. Hän ei osaa arvioida, että loppuuko hoitomuoto kokonaan Suomesta.

Perhepäivähoito ja päiväkotitoiminta ovat selkeästi erilaisia. Jo varhaiskasvatuslain valmistelun aikana mietittiin, tulisiko perhepäivähoidolle olla oma sääntelynsä, erilaiset tavoitteet ja ammatilliset vaatimukset.

Kirsi Alila kuvaa nykytilannetta hämmentäväksi, kun perhepäivähoito lasketaan myös varhaiskasvatukseksi.

”On esitetty esimerkiksi, että pitäisi olla erikseen laki varhaiskasvatuksesta ja laki perhepäivähoidosta. Silloin yksittäisen perhepäivähoitajan ei tarvitsisi täyttää varhaiskasvatuslain ja sen perusasiakirjan vaativia tavoitteita. Perhepäivähoito olisi selkeästi kotihoitoa”, Alila sanoo.

Laitilalainen perhepäivähoitaja Saija Raittinen aikoo jatkaa alalla eläkeikään asti, jos vain terveys sallii ja hoitolapsia riittää.

”Tätä työtä ei tehdä rahan takia. Lapsista saa niin paljon iloa”, Raittinen kertoo.

Saija Raittinen hoitaa kotonaan yhteensä viittä lasta. Heistä kolme on vielä vaippaiässä ja perhepäivähoidossa on myös kaksi neljävuotiasta lasta. Kuva: Sanne Katainen