
Nuorelle suomalaiselle puusepälle kansainvälinen muotoilupalkinto
Fiskarsissa työskentelevän Antrei Hartikaisen suunnittelemat salaattiottimet voittivat jo aiemmin suunnittelupalkinnon Suomessa.
Antrei Hartikainen esitteli MT:lle suunnittelemaansa sohvapöytäsarjaa viime kesänä Fiskarsissa. Kuvan voittajatyöstä eli Verso-salaattiottimista saat näkyviin klikkaamalla kuvan oikean reunan nuolta. Kuva: Markku VuorikariFiskarsissa läntisellä Uudellamaalla asuvalle ja työskentelevälle puuseppämestarille Antrei Hartikaiselle, 25, on myönnetty tänään Italiassa Golden A’ Design Award -palkinto.
Palkinto myönnettiin Hartikaisen suunnittelemista ja valmistamista vaahterapuisista Verso-salaattiottimista. Hartikainen voitti niillä keittiövälineiden, astioiden ja kattauksen sarjan.
Tuomariston mukaan Verso-ottimissa yhdistyvät uniikilla tavalla viimeistelty käsityö, puun työstämisen mahdollisuudet sekä tunnistettava muotoilu.
Hartikainen suunnitteli Verso-salaatinottimet alun perin Serlachius-museoiden, Ravintola Göstan ja Taitokeskus Mäntän järjestämän kilpailuun, jossa tehtävänä oli muotoilla salaatinottimet. Hartikainen voitti Versolla myös tuon kilpailun.
Kilpailun myötä salaattiottimet pääsivät Serlachius-museoiden myymälän valikoimaan.
Nuoresta iästään huolimatta Hartikainen on ehtinyt saada urallaan paljon aikaan. Hän on suorittanut Joensuussa puualan artesaanin tutkinnon ja voittanut useita kilpailuja sekä Suomessa että ulkomailla.
Harjoittelun Hartikainen on suorittanut Vehmersalmella Eliel ja Eero Saarisen huonekaluja valmistavan Tetrimäen versaassa. Sen jälkeen hän on työskennellyt Fiskarsissa puuhuonekaluja valmistavan Nikarin palveluksessa.
”Puussa kiehtoo sen tuntu ja näkö. Se on elävä materiaali, ei ole kahta samanlaista puuta. Sitä ei voi pursottaa muottiin kuin muovia”, Hartikainen kertoi MT:n haastattelussa viime syyskuussa.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
