Kili söi kukkapenkit ja levitti hajuaan, mutta aika kultaa muistot

Kuva: Stiina Hovi

"Meillä lapset olivat saaneet oivan lahjaidean äidille, siis minulle.

Estelin aiemmin, kun he sitä ahkerasti kinusivat. Nyt he olivat lyöneet pienet viisaat päänsä yhteen ja kaiken kukkuraksi he saivat isänsä ostoksille mukaan.

Niinpä Mintun-Kukka haettiin kilifarmarilta kotiimme, sopivasti äitienpäiväksi.

Lahjastahan ei voi kieltäytyä kun se annetaan hyvästä sydämestä, siis sain ikimuistoisen lahjan.

Ongelmia alkoi tulla heti ensimmäisenä iltana.

Karsina, johon mieheni laittoi kilin, taisi olla vähän liian hatara. Ennen kuin olimme poistuneet navetasta, kili tuli ruoka-aukon kautta ulos ja kipitteli oikein tyytyväisenä ympärillämme.

Karsinan ruoka-aukko, joka ei ollut nyrkin mentävän aukon kokoista suurempi, piti ruveta levyllä laittamaan umpeen.

Tyytyväisenä käänsimme kilille selkämme, mutta kuinka ollakaan, kili pomppasi lähes metrin korkuisen karsinan reunan yli kuin tyhjää vain.

Seuraavaksi mieheni laittoi kilin karsinaan filmivanerista katon. Karsina alkoi näyttää jo aika tekeleeltä. Lapsemme katseli vähän säälien kilin "makuuhuonetta".

Tämä meidän rakas Mintun-Kukka rakasti minun ruusupensaitani, varsinkin ruusunlehtien silmuja.

Kaikki istutukseni vuorotellen se kipitteli ja söi kaiken vihreän minkä se pihaltamme pongasi.

Liekaa tämä kilimme inhosi yli kaiken, ei niin hyvää pantaa keksitty, etteikö kili pujotellut päätään sen läpi.

Oi miten vapauttavaa oli katsella perheemme kauppareissulta paluuta kaikkein korkeimman rankakasan huipulta.

Tämä karkailu sai myös naapurin vieraiden hymyt hyytymään, kun kili pomppi kuin tyhjää vain, ja tietenkin ennakkoon varoittamatta, autojen katoille.

Sieltä se sitten pää kallellaan huusi: mää, mää ja pää.

Kilin haju on aika inhottava, varsinkin lastemme vaattet ja kaappi jossa oli ulkoiluvaatteet haisivat tosi kitkerille. Parhaimman pesun jälkeenkin niistä hönki kilin pistävä haju.

Talvella lapset temmelsivät Mintun-Kukan kanssa mielellään ulkona lumihangessa.

Tietysti navetan pölyt tarttuivat kilin turkkiin ja hangessa lumi tarttui sen lämpöiseen turkkiin.

Kyllä meinasi olla huumori hukassa kun kili odotti lapsiamme välipalalta takaisin pihalle. Kili pomppasi keittiön ikkunalaudalle ja kulki siinä edestakaisin ja tietenkin pölyinen kostea turkki teki jouluksi pestyn ikkunan ihan harmaaksi.

Nyt kun kilimme poismenosta on kulunut jo vuosikymmeniä, muistelemme lämmöllä rakasta Mintun-Kukkaa.

Ongelmat olikin ihan vähäpätöisiä, saimmehan viettää värikästä elämää ja ihania muistoja saimme kokea kekseliään kilimme seurassa.

Vieläkin vuohenjuustosta henkii se ihana kilimäinen tuoksu jota silloin inhosin."

Tarinan lähetti nimimerkki Mintun-Kukka.

Kerro meille oma eläintarinasi ja lähetä siihen liittyvä kuva tästä!

Eläinlajilla ei ole väliä. Tarinaan voi yhtä hyvin liittyä lemmikki, hyötyeläin, lintulaudan vieras tai metsän eläin.

Parhaat tarinat kuvineen julkaistaan MT:n joulukalenterissa joulukuun aikana.

Aiemmat luukut löydät osoitteesta mt.fi/joulukalenteri.