
Herra Liu kouluttaa taistelusirkkoja Pekingissä
Huippusirkka voi maksaa 10 000 dollaria.
Herra Liu esittelee välineitä, joilla sirkkoja kuljetetaan, siirretään ja ohjaillaan. Kuva: Satu Lehtonen
"Tämä yksilö on varsinainen mestari", herra Liu kertoo. "Se on voittanut kaikki taistelunsa." Kuva: Satu Lehtonen
Pöydällä on sirkkojen asumuksia sekä vaaka. Sirkoille on taistelussa omat painoluokat kuten nyrkkeilijöillä. Kuva: Satu LehtonenPekingiläinen herra Liu hipaisee heinäsirkan etujalkaa pikkuruisella, naarashiiren viiksikarvoista tehdyllä siveltimellä. Sirkka nostaa jalkansa kuin tervehdykseen. "Ni hao" (päivää), Liu tulkkaa, ja katselijoita naurattaa.
Heinäsirkka on herra Liun mukana vain turistien iloksi, sillä sen voi antaa kädestä käteen kierrätettäväksi.
Hänen varsinainen erikoisuutensa ovat taistelusirkat. Niitä Liu kerää ja kouluttaa ja niitä hän käyttää suosituissa sirkkataisteluissa. Niihin eivät ulkopuoliset saa koskea.
Sirkkataistelujen historia yltää Kiinassa ainakin tuhannen vuoden taakse. Vaikka niiden suosio on nykyään hiukan hiipunut, harrastajia riittää edelleen.
Oikein hyvä taistelusirkka voi Liun mukaan maksaa jopa 10 000 dollaria. Hurja hinta, kun muistetaan, että sirkan elinikä on vain satakunta päivää.
Taisteluissa lyödään kiivaasti vetoa, vaikkei se periaatteessa sallittua olekaan.
Sirkat eivät yleensä vahingoitu taistelussa.
Parhaiden sirkkojen kuolema on kouluttajalle aina kova paikka. Niille rakennetaan jopa pikkuruisia ruumisarkkuja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

