Kirja-arvio: Minna Canth näki ihmisen kärsimyksen – novellit puhuttelevat nykylukijaakin

Minna Canth: Ihmisen kuvia – Novelleja. Toim. Minna Maijala. 299 sivua. Gummerus 

Minna Canthista on viime aikoina julkaistu useita teoksia, niin aikuisille kuin lapsillekin. Nuorena leskeksi jääneen kirjailijan, lapsikatraan äidin ja kauppiaan elämänvaiheet ovat tulleet tutuiksi. Ne herättävät halun palata siihen, mitä Canth itse kirjoitti.

Kirjallisuudentutkija Minna Maijala on koonnut Ihmisen kuvia -valikoimaan yhdeksän vähän tunnettua novellia, jotka avaavat ikkunan Canthin koko laajaan tuotantoon ja teemoihin. On kiinnostavaa nähdä, miten novellit toimivat tässä ajassa. Ne puhuttelevat nykylukijaakin.

Ihmisen kärsimys on samanlaista nyt kuin Canthin vuosisadallakin. Lapsen kuolema järkyttää, toimeentulo ahdistaa, mustasukkaisuus riivaa ja eriarvoisuus herättää eettisessä ihmisessä kapinahengen.

Esimerkiksi novelli Hullu-suutari kuvaa ruotuvanhuksen kovaa osaa vauraassa talossa. Se on kuin lisä juuri nyt vellovaan keskusteluun vanhusten hoidossa paljastuneesta ahneudesta.

Usein Canth kuvaa mielen ailahtelevaisuutta ja sen haurauttakin. Hän tutkii ihmistä yhtä aikaa läheltä, ymmärtäen, mutta samaan aikaan ympäristöön suhteuttaen. Luopumisen surua katsotaan luonnon ikiaikaista kauneutta vasten. Ollaan tapahtuman äärellä, mutta elämä jatkaa kiertokulkuaan.

Minna Maijala on väitellyt Canthin ihmiskuvasta (2008) ja kirjoittanut elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth (2014). Niinpä hänen laaja esipuheensa on asiantunteva johdatus novelleihin.

Hyvä ratkaisu on, ettei hän ole korjannut alkuperäistä kirjoitusasua.

Lisämausteena toimivat Canthin uudissanat aikana, jolloin kielemme sanavarastoa vasta kartutettiin.